Juho Nieminen - Saattaa sisältää pähkinää

Sain tämän kirjan arvostelukappaleena viime vuoden puolella (ja juu, nyt on joulukuun loppu) mutta silloin vaivasi runojumi enkä saanut luettua, mutta jos vaikka nyt...

Kirja kantaa alaotsikkoa "randomia runoutta" joka kuvaa sisältöä hyvin, mukana on hyvin kirjava ja fragmenttinen valikoima monenlaisia tekstilajeja, mietteitä, havaintoja, tunnelmia, remiksauksia toisen runoilijan teoksista (mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan), hakukonerunoutta, käännöksiä veda-kirjallisuudesta...monilla sivuilla oli myös eri fontilla ja mahdollisesti sivuttain taitettuna myös jonkinlainen kommenttiraita, joka liittyi sivulla olevaan tekstiin tai saattoi pohtia vironkielisiä ilmaisuja. Muutenkin sanoilla ja tekstityypeillä leikittelyä oli runsaasti mukana.

Olipa mukana jopa pari liitettä jotka sisälsivät mm. kokoelmasta poistettuja runoja (jotka näin siis kuitenkin liittyivät kokoelmaan) tai viittauksia kirjoittajan muuhun tuotantoon (jotka saattavat olla olemassa tai ehkä eivät).

Tässä toteutui sama kiinnostava elementti kuin edellisessäkin lukemassani Niemisen kirjassa, vaikka tässä on aika paljon lavarunoilijan jutustelevaa sävyä niin mukana on myös persoonallisia typografisia ratkaisuja ja tekstisommitteluja, tämä on hyvin tietoisesti kirja eikä vain alusta tekstin julkaisulle, mikä ei ole runokokoelmissa mitenkään itsestäänselvyys...
Kirjana se on toki hyvin monenkirjava mutta eipähän ainakaan tule tylsää lukiessa.

Havaintoja torstailta

Ensimmäinen havainto:
Perhonen tekee jatkuvia väistöliikkeitä.

Toinen havainto:
Vain ravintoketjun huipulla on varaa itkeä.
Jos jäniksen poikaset nostattaisivat
karkkihyllyn edessä sellaisen mekkalan,
ne päätyisivät heti ketun suupalaksi.

Kolmas havainto:
Ihmisellä on kynnet lähinnä itsensä raapimista varten.

Marco Malvaldi - Viiden korttipeli

Olin tämän kirjan laittanut kirjamessuilla muistiin mahdollisesti luettavana kevyenoloisena dekkarina, ja oli tämä kerännyt myös joitain positiivisia blogiarvioita taannoisessa Italia-haasteessa (Marika, Tuulevi, Annami...) joten kun kirjastossa oli tyrkyllä niin nappasin mukaan.

Pinetan rannikkokaupungissa Pisan lähellä löytyy roskalaatikosta nuoren naisen ruumis, ja pikkukaupungissa kun ollaan niin aiheesta tulee paikallisen hyvin tehokkaan juorumyllyn ykkösaihe. Erityisesti keskustellaan Bar Lumessa jossa kaikkea mahdollista kommentoi vanhojen ukkojen kreikkalainen kuoro baarinpitäjä Massimon ärsytykseksi...ja Massimo nyt sattuu huomaamaan kaikenlaista ja vaikkei haluaisikaan sekaantua niin asiat jäävät vaivaamaan sen verran että pitää mennä huomauttelemaan havainnoista ja ajatuksista poliisille...

Kyllä, leppoisa, viihdyttävä ja usein hauskakin dekkari Christien hengessä (ei tosin kielenkäytön osalta) jossa varsinaisen murhajutun ohella löytyy paikallisväriä vaikkei tämä henkilöissään tai tarinassaan kovin syvälle menekään. Lukija ei ehkä onnistu selvittämään syyllistä ilman villiä arvausta, mutta eipä tuo haittaa. Seuraavankin osan voisi lukea mielellään, toivottavasti idea kantaa tai jopa kehittyy.

Seicho Matsumoto - The Voice

Taas satunnainen pominta lukulistalle koska vaikka japanilaista kirjallisuutta tuleekin luettua, dekkarit ovat jääneet vähemmälle ja sopivan kokoista kirjaa novelleja voi kokeilla vaikkei tekijästä olisi koskaan kuullutkaan (tosin Seicho Matsumoto on lajityypissään ilmeisen arvostettu tekijä ja näköjään yksi romaaninsa, Junaongelma, on käännetty myös suomeksi).

Kirjassa on kuusi novellia, ja niissä on temaattista yhtäläisyyttä, aiheena on salaisuuksien hautominen ja rikoksien paljastuminen, näkökulmat ja käsittelytavat vain vaihtuvat: oli kyseessä sitten menestyvä mies joka ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen mahdollisen kiristyksen ennen kuin se on alkanutkaan tai lehden toimittaja jota jää vaivaamaan erään henkilön käytöksen jokseenkin triviaali kummallisuus...
Aika klassissävytteisissä jännäreissä mennään, niminovelli on mainio arvoitusdekkari puhelinoperaattorista joka vahingossa kuulee murhaajan äänen, ja joistain muista tuli mieleen tuli Patricia Highsmith tai Roald Dahl tai tarinat joista Hitchcock tai Clouzot tekivät elokuvia. Joissain kohdissa Matsumoto selittää ehkä vähän liikaa jolloin Highsmithin tai Dahlin parhaimmiston terävyys jää puuttumaan, ja novellien yhdistävät teemat toivat vähän liikaa toistoa (näitä olisi ehkä kannattanut lukea yksittäin aina silloin tällöin), mutta kaipa niitä romaanejaankin voisi kokeilla jos joskus vastaan tulee...

Rainer Maria Rilke - Marian elämä

Vähän paremmin temaattista lukemista, luin jouluyönä Rilken lyhyen runosarjan Neitsyt Mariasta.
Kääntäjä Liisa Enwald on liittänyt mukaan lyhyen esittelyn teoksesta mikä onkin ihan hyvä kun en herran tuotantoon ole sen kummemmin tutustunut paria sitaattia lukuunottamatta.

Niihin sitaatteihin kuuluu Duinon elegioiden "jokainen enkeli on pelottava", mikä kontrastoituu kiinnostavasti tähän kirjaan, jossa enkelit eivät aina ole ihan niin pelottavia (mutta joskus kuitenkin). Vaikka legendojen ja mystiikan piirissä liikutaankin niin tiukasti mukana on myös inhimillisyys, Marian näkökulma, yhtäaikaa erikoislaatuinen ja arkinen.

Kirjassa on rinnakkain alkuperäiset saksalaiset ja suomalaiset käännökset, ja vaikka käännöksen rivit näyttävätkin yksinkertaistuneen on käännös kuitenkin toteutettu mitallisena ja riimitettynä ihan vakuuttavan näköisesti (silloin kun alkukielinenkin on niin tehnyt, esim. Pieta on mitaton). Alkukieliset on kuulemma sovitettu myös laulusarjaksi, käännöksestäkin voisi sellaisen saada...

Kristuksen syntymä

Järkeillen ei sitä ymmärtäisi,
mikä tätä yötä kirkastaa.
Vihansako Hän jo hellittäisi,
kauttasi kun tulee maailmaan?

Onko suuruus jotain valtavaa?

Mitä on se? Tähtivalon voittaa
nopeudessa, halkoo kallion.
Toisenlainen suuruus kohta koittaa.
Silti kuninkaiden joukko on

pian palvomassa syliäsi,

aarteita tuo siihen ihmiskäsi,
hämmästelet lahjain antajaa.
Mutta voittaja on lähelläsi,
kätköön helmojesi nukahtaa.

Katsot kultaa kaukaa tulevaa:

kamelit kun tuovat kimallusta,
hetken aisteja se hivelee,
sitten synnyttää jo katumusta.
Mutta sylissäsi säteilee:

Siinä on Hän, siinä riemuitsee.

Egill Yksikätinen: Muinaissaagoja Pohjolasta

Tässä jouluaattona sain loppuun Helga Hilmisdóttirin, Kirsi Kanervan ja Sari Päivärinteen toimittaman kokoelman vanhoja islantilaisia saagoja (suomentajia oli toista kymmentä), sillä mikä olisikaan jouluisempaa kuin viikingit? (jos aasinsillan esittää tarpeeksi varman kuuloisesti, ehkä joku uskoo).

Saagoja on tähän kokoelmaan käännetty yhdeksän kappaletta, osa vähän pitempiä ja osa lyhyempiä: yhden olin lukenut aiemminkin, "Norjan löytäminen" on alkuosa Orkneyinga sagaa. Sukuluetteloita löytyy näistäkin mutta mukana on paljon enemmän myös legendaarista aineistoa, lohikäärmeitä, peikkoja, eläviä kuolleita ja jumalia siinä missä arkisempia seksiä, väkivaltaa ja kaukomatkoja.

Kovin yhtenäisiä nämä tarinat eivät yleensä olleet, nimitarina Egill Yksikätisen ja Àsmundr Berserkkiensurmaajan saaga onnistui vähän solmimaan hortoilevia juonenpätkiä yhtenäiseksi kerronnaksi, jotkut toiset eivät varsinaisesti edes yrittäneet. Kirjoitustyyli onjoskus hyvinkin yksinkertaista nakuttavaa peruslausetta, joskus vähän laveampaa: en tiedä onko kyse alkuperäisten vaihtelevista tyyleistä vai ovatko suomentajat päätyneet tällaisiin ratkaisuihin.

Kerronta on kyllä useimmiten hyvin lakonista ja toteavaa, mikä antaa tarinoille viehättävän omalaatuisen ilmeen. Ja huumoriakin löytyy niin tahallista kuin tahatonta: edelliseen kuuluu mm. Bósin runsaat tyttöjenvokottelut, jälkimmäistä mm. kuinka Yngvarr kaukomatkalla haluaa että miehet eivät poistu vartiopaikaltaan maihin kovan rangaistuksen uhalla; kun näin kuitenkin tapahtuu, Yngvarr pyytää ettei tämä enää tekisi näin ja tehdään sovinto (perinpohjainen svealaisuus tulee näkyviin jopa viikingeissä).

Näiden vanhojen puoli-legenda-puoli-historia-juttujen lukeminen vaatii ehkä omanlaistaan esteettistä näkemystä mutta jos ei ole aiemmin saagoja lukenut niin tämä on ihan hyvä kirja aloittaa.

Avaan tällä Kirjallinen retki pohjoismaissa -haasteen, Islannista (jota monet tuntuvat pitävän haasteen suhteen vaikeana maana...)

Hal Sirowitz - Isä sanoi

Sirowitzin kirjassa (suomennos Arto Leivo) on kannessa maininta "runoja", mikä on ihan hyvä tuoda ilmi. Tyyliltään tämä sijoittunee lavarunouteen ja on kallellaan jo stand up -komedian puolelle: jokainen lyhyt teksti on kertojan isän puhetta monista asioista, erityisesti sinusta poikani, äidistäsi ja sisarestasi, huumorilla höystettynä ja vähän aforistishenkisesti: järkevä jälkeläinen voi sitten valikoida mitä osia viisaan vanhemman neuvoista kannattaa kuunnella ja mitä ei.

Ei tämä mitään kielen rajoja rikkova taidetaideteos ole, mutta olipahan viihdyttävä kirja, vähän kuin amerikanjuutalainen versio Mielensäpahoittajasta.

Katri on lukenut tämän myös.

Kerro hänelle etten ole täällä

Sanotaan että poissaolo saa sydämen
heltymään, isä sanoi, joten olen
suunnitellut pysyväni poissa kotoa enemmän
nähdäkseni pitääkö se paikkansa. Pelkään
ettei äitisi edes huomaa poissaoloani. Joten
olisi hyvä jos voisit aika ajoin kysyä häneltä:
"Tiedätkö missä isä on? Minulla on hänelle asiaa."
Muuten poissaoloni saattaa jäädä huomaamatta.
Jos näin on asia, minun on turha seistä ulkona kylämssä.
Yhtä hyvin voin olla kotona ja katsella televisiota.

Hannu Launonen & Béla Jávorzsky (toim.) - Yhteisessä sateessa

Tällainen kuuden unkarilaisrunoilijan antologia löytyi kirjastosta, ja kun ei unkarilaista kirjallisuutta ole niin paljon tullut luettua niin miksipä ei. Saatesanoissaan suomentaja-toimittajat Launonen ja Jávorzsky paitsi esittelevät runoilijat myös kirjoittavat hieman Unkarin runouden historiasta (joka ilmeisesti on hyvin pitkälle myös Unkarin kirjallisuuden historia, prosaistit ovat kai vähemmän merkittäviä...)


Niinkuin antologioissa yleensä tapaa käydä, osa materiaalista ei niin nappaa mutta yleensä myös jotain hyviäkin löytyy. Tässä hieman pelottavasti kaksi ensimmäistä kirjoittajaa, Ágnes Gergely ja Gizella Hervay olivat ne etäisimmäksi jääneet, molemmat vyöryttivät kielikuvia mutta vaikea niistä oli saada otetta...onneksi neljä muuta jättivät positiivisemman mielikuvan. Katalin Mezeyn arkisista, toteavista havainnoista joissa sekoitettiin mukaan niin huumoria kuin haikeutta on vaikea olla pitämättä, György Petri ja Imre Oravecz kommentoivat paljon politiikkaa ja historiaa mutta myös henkilökohtaisen kokemuksen tasolla, ja mainio oli myös Aladár Lászlóffy, josta löytyi aimo annos palavasieluista runoilijaa joka tietää sen itse.

Runoilijat ovat suunnilleen samaa sukupolvea, syntymävuodet vaihtelevat välillä 1933-43 eli periaatteessa historiallisissa kokemuksissa lienee paljon samaa, kaikki paitsi Hervay (joka kuoli 1982) näkivät sekä kommunistihallinnon alun että lopun. Ilmeisesti sukupolvi on ollut runsas ja toisaalta valinta on ollut tarkoituksellinen (Launosen esittelytekstissä mainitaan joukko 60-70-luvuilla syntyneitä myös ilmeisen ansiokkaita runoilijoita joita ei tähän antologiaan kuitenkaan otettu).

Aladár Lászlóffy - Miehet (Férfiak)

Monet ovat mädänneet kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä.
Tämä aika kypsyttää meissä miestä tai mitättömyyttä.
Eivät ainoastaan pelkurit ole selviytyneet ehjin nahoin,
eivät ainoastaan sankarit ole tehneet sankaritekoja.
Monet ovat mädänneet kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä.
Minä totisesti inhoan heitä enemmän kuin edellistä vuosisataa.
Minä hyppään pois aikalaisten hissistä kesken kaiken,
ei minulle sovi tarjota ilmaa samasta pullosta kuin heille.
Nämä pojat eivät halunneet tulla sediksi, jotka päätään pudistellen
moittivat toisia poikia, eivät saamattomiksi, jotka säikkyinä
sijaavat vuoteensa ansiomerkin samettilaatikkoon,
kaikilla mukavuuksilla varustettuun, mutta
monet mätänevät kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä,
sillä kesä on sateinen, sillä kesä on kuiva,
sillä elämä on yksinkertainen, sillä elämä on vaikea,
sillä he eivät menesty, sillä he menestyvät,
sillä muuatta läksyä he eivät ikinä unohda,
sillä toisen läksyn he ovat täysin unohtaneet,
sillä monet mätänevät kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä.