Olen J.M.G. Le Cléziota lukenut aiemminkin ja kirjailija on ollut tarpeeksi kiinnostava, että tutustumista sietää jatkaa.
Tuotannossaan kun sanotaan olevan myös useita eri suuntia joskin myös toistuvia teemoja, ja näiden puitteissa tämä teos kuuluu myöhempään tuotantoon joskin sen varhaisiin edustajiin: novellikokoelma Mondo ilmestyi 1978 ja siitä on poimittu tähän omaksi niteeksi kaksi novellia, Peuple du ciel ja Les bergers (joskin jälkimmäinen melkein sadan sivun mittaisena ja lukuihin jaettuna menisi ehkä myös pienoisromaanista).
Yhtäläisyyksiä näissä novelleissa on, kummankin näkökulmahenkilö on lapsi, ja kummassakin keskiössä on paikka: paikkaa ei sijoiteta mitenkään perinteisen maantieteen mukaisesti vaan novellit keskittyvät sen kokemiseen (kummastakin syntyy toki varsin afrikkalainen mielikuva...)
Peuple du cielissa sokea tyttö Petite Croix istuu aurinkoisella mäenrinteellä ja ympäristö koetaan muiden aistien voimin ja niiden herättämin mielikuvin. Taivas on sininen, mutta mitä on sininen? Ja mitä on taivaalla?
Les bergersissa Gaspar-poika on hiekka-aavikolla: mitä ilmeisimmin on väärässä ympäristössä mutta miten hän on sinne päätynyt, sitä ei kerrota. Aavikolla Gaspar kuitenkin tapaa neljä lasta, jotka paimentavat vuohilaumaa, ja liittyy näiden joukkoon vaikka yhteistä kieltä ei olekaan, ja lapset asettuvat elelemään joksikin aikaa keitaalle.
Tässä novellissa tehdään enemmän mutta silti keskeisenä on paikan kokeminen: aisteja on käytössä enemmän mutta ymmärtäminen on silti rajallista, vieraassa ympäristössä irrallaan kontekstista.
Aiemmin lukemieni kanssa näissä on yhtäläisyyksiä, kovin juoni- tai henkilövetoisesti Le Clézio ei kirjoita, tärkeämpää on aistimukset, kokemukset, impressiot. Mutta ilmeisesti tässä myöhemmässä tuotannossaan kokijoina ovat useimmiten juuri lapset (ja auringon paahtama autiomaa suosittu ympäristö).
Novellihaasteen lisäksi otan Helmet-lukuhaasteesta kohdan 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.
Les bergersissa Gaspar-poika on hiekka-aavikolla: mitä ilmeisimmin on väärässä ympäristössä mutta miten hän on sinne päätynyt, sitä ei kerrota. Aavikolla Gaspar kuitenkin tapaa neljä lasta, jotka paimentavat vuohilaumaa, ja liittyy näiden joukkoon vaikka yhteistä kieltä ei olekaan, ja lapset asettuvat elelemään joksikin aikaa keitaalle.Tässä novellissa tehdään enemmän mutta silti keskeisenä on paikan kokeminen: aisteja on käytössä enemmän mutta ymmärtäminen on silti rajallista, vieraassa ympäristössä irrallaan kontekstista.
Aiemmin lukemieni kanssa näissä on yhtäläisyyksiä, kovin juoni- tai henkilövetoisesti Le Clézio ei kirjoita, tärkeämpää on aistimukset, kokemukset, impressiot. Mutta ilmeisesti tässä myöhemmässä tuotannossaan kokijoina ovat useimmiten juuri lapset (ja auringon paahtama autiomaa suosittu ympäristö).
Novellihaasteen lisäksi otan Helmet-lukuhaasteesta kohdan 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.
8 kommenttia:
Tämä herätti taas siihen, että Le Clézioon todella pitää viimein tutustua. Luin myös aiemmat postauksesi, ja tuo Kuumeesta ottamasi sitaatti teki vaikutuksen, luulen että se kannattaisi napata häneltä ensimmäiseksi luettavaksi, koska "runomaisesti" etenevät novellit ovat viime aikoina olleet haussa.
Luulen kyllä että runosuunnasta Le Clézio on kyllä antoisaa luettavaa, sekä tuo vanhempi Kuume kuin tämäkin.
Kuume oli eksistentiaalisesti ahdistuneempi, tässä (ja ymmärtääkseni näkyy myös muussa myöhemmässä tuotannossa) tulee enemmän esiin miljöö ja lapsen näkökulma, ja tietty kuulaus (jonka alla on tietysti vaikka mitä).
Siis luetko sinä myös ranskaa? Hieno juttu jos luet.
Taivaan ihmisiä? Le Gleziolta olen tainnut lukea yhden kirjan. Täytyy panna listalle nyt hänenkin nimensä. On tämä toivotonta.
Tai ei oikeastaan ollenkaan. Hienoa että kirjoja riittää!
Luin aiemmin hitaammin ja hankalammin, nyt alkaa jo olla että jos lauseet eivät kasva valtavan monimutkaisiksi tai sisällä paljon erikoissanastoa niin saa luettua paremmin. Ja parastaikaa olen siis Ranskassa oppimassa kieltä eli näitä pitääkin lukea :)
'Taivaan väkeä' on tarkempi suomennos, kun niihin kuuluvat myös mm. pilvet ja mehiläiset.
Hd,
varmaan tuntuu tosihyvältä että pääset eteenpän! Ja perspektiivisi laajenee.
Minä luen ja kirjoitan ehkä suuremmalla intensiteetillä kuin mihin pystyin 20-vuotiaana. Nuoruuden ongelma taitaa olla yksinkertaisesti nuoruus. Liikaa kaikenmaailman toisarvoisia viettelyksiä.
Niin ja Ranskassa on varmaan oikea kevät!
Nobelistitasoinen impressionistinen teksti vaatii hyvää ranskan kielen taitoa. Näin sanoisin suomeksi lukemani Le Clézion perusteella.
Tämä oli itse asiassa yllättävän selkeää kieltä, kuvailusta ja tunnelmista huolimatta rakenteellisesti selvää. Ne Kuumeen novellit olisivat kyllä olleet vaikeampia mutta näissä Le Clézio tavoittelee vähän myös satumaisuutta, mikä helpottaa selvästi.
Tähän perään lähdin vähän lukemaan yhtä jännäriä jossa minäkertoja laukoo vähän tajunnanvirtaisesi irrallisia lauseita jotka ehkä kuvaa hyvin mielenliikkeitä mutta sen lukeminen oli kuitenkin sen verran työlästä että sysäsin takaisin "ehkä joskus"-luettavaksi.
Ja joo, täällä on nyt sellainen "kaunis toukokuu etelä-Suomessa"-sää, ei vielä helteitä mutta lähestytään jo pariakymmentä astetta...ja tämä on pohjois-Ranskaa joka välimerellisille on jo aika lähellä pohjoisnapaa...
Lähetä kommentti