Tämä tuli napattua myös luettavaksi taannoisen epiikkakiinnostuksen yhteydessä ja vaikka Hasso Krullin teos ei ehkä perinteisintä eeppistä runoutta olekaan, niin kyseessä on kuitenkin laaja kokonaisuus joka tarkastelee maailman tilaa myyttien välityksellä.
Kirja koostuu sadasta runosta jotka on jaettu kahteen osaan, Meterin ja Demeterin osioihin. Meterin (joka tunnetaan myös Kybelenä) osion ensimmäisessä runossa kerrotaan Prometeuksesta jolle tuli on jo vanha juttu ja joka aikoo nyt hukuttaa maailman vedenpaisumukseen. Demeterin hengitys taas tuottaa ilmaa ja Demeter hengittää sisään Prometeuksen pilviä...(kai huomaatte että puhe on hiilidioksidista ja ilmastonmuutoksen aiheuttamasta merenpinnan noususta?)
Meter viittaa nimellään mittaukseen ja kulttinsa ekstaattisuudesta voi ehkä johtaa ajatuksia kulutukseen, sillä maailma kuluu ja mitä enemmän mittaa, sitä vähemmän on, ja samoin runot lyhenevät, ensimmäisen runon 49 riviä vähenevät 49:n runon yhteen ja osion loppuun.
Demeter-osion nollannessa runossa on samoin yksi rivi ja samaan tapaan rivimäärä kasvaa, Demeter luo tyhjästä jotain ja luominen etenee ja kasvaa kunnes päästään taas alkua vastaavaan laajuuteen.
Molemmissa osioissa mukaan sekoitetaan runsaasti myös muita myyttejä, Meterin osiossa vedenpaisumuksista ja Demeterin luomisista, ja esitetään myös laajempi ajatus jumalattaresta joka sekä luo että hävittää luomustaan yhtaikaisesti...samalla sitoen yhteyksiä arkiseen materiaaliseen nykymaailmaan, siitähän myytit koko ajan puhuvat...
Kun virosta kääntää niin mukana on varmasti hieman kotikenttäetua, Anu Laitilan käännöstä oli hyvä lukea vaikken alkukieliseen vertailla voikaan.
Erot perinteiseen epiikkaan ovatkin huomattavia, mutta kiinnostavaa oli kuitenkin nähdä kuinka modernimpi runous taipuu näin laajoiksi kokonaisuuksiksi, ja vaikka mitallisesta narratiivisesta runosta pidänkin niin tämän symbolinen ja myytillinen kudelma oli myös mielenkiintoinen (en lähimainkaan kaikkea ymmärtänyt mutta tästä riittänee ammennettavaa, ja kirjan sisäinen muoto osoittaa jo reduktionismin mahdottomuuden).
8 (ote)
unet ovat vain lahjoja
lahjat ovat vain unia
jokaisen tlingit-päällikön tuli antaa elämänsä aikana
vähintään kahdeksan potlatchia
minä näen joka yö vähintään
kahdeksan unta
kaksi olkavarsiluun kaksi kyynärvarsiluun
kaksi reisiluun ja kaksi sääriluun unta
olkavarsiluun unissa
nousen ilmaan ilman siipiä
ja puiden latvojen kohdalla
liu'un kohti merta katsellakseni kalaparvia
kuutamon jokien läpikuultavassa vedessä
4 kommenttia:
Oletko huomannut, että semmoinenkin lukuhaaste on meneillään kuin maailmanlopun jälkeisistä ajoista kertovan kirjallisuuden lukeminen, Abadeo Blogissa siitä enemmän. Kun lukemasi teoksen tarina kerran alkaa vedenpaisumuksesta, niin eikös sen voisi ajatella olevan aika tavalla aiheen mukaista? Ovidiuksen Muodonmuutoksia taitaa alkaa samalla revohkalla, eikä siihen Raamatussakaan kauaa mene kun sade alkaa. Kalevalassa on sitten verenpaisumus, kun Väiski leikkaa sormeensa haavan puukolla. Octavio Pazin pitempi runo Aurinkokivi kuvaa jonkin ajanjakson aikana toteutuvaa maailman uusiutumista, siis loppua ja uutta alkua.
Lukemasi kirja kuulostaa kyllä aika jännältä. Tuon katkelman raajojen osia kuvaileva ja unet mukaan sekoittava teksti kauniilla runollisilla kuvilla maalailtuna kuulostaa vähän scifi-fantasialta. Jotenkin runojen lukeminen maistuisi nyt paremmin kuin proosan tai asiatekstin.
Näköjään kiva sivusto tuo Tuglas-seuran! Mehis Heinsaaresta on siellä tiivis mutta hyvin asiat kuvaava teksti.
Minunkin pitäisi lukea taas runoja. Kirjoituksesi ja tuo siteerattu ote saavat olon, että tässä olisi jotain minulle. Näissä on minua kiinnostavana aineksena antiikin tarut ja myytit.
Luin jokin aika sitten Miki Liukkosen kolme julkaistua runokirjaa ja Olli-Pekka Tennilän Yksinkeltainen on kaksinkeltaista, jonka luen aina silloin tällöin uudestaan. Mistään näistä en kuitenkaan kirjoittanut. Koen runoista kirjoittamisen hyvin vaikeaksi.
Virolaisen kirjallisuuden lukeminen on jäänyt aika vähiin niin en ollut aiemmin törmännyt tuohon Tuglas-seuraan, mutta kirjailijaesittelyt näyttävät tosiaan tosi hyviltä.
Maailmanloppu-haaste oli mennyt minulta ohi, tosiaan tämä kyllä siihen sopisi (ja samoin aiemmin tässä kuussa lukemani In Watermelon Sugar tuntui myös vihjaavaan jonkin sortin apokalypsiin).
Ja vedenpaisumus on tosiaan aika suosittu myytti, tässä viitataan ahkerasti esim. Australian aboriginaaleihin, Amerikan intiaaneihin ja muuallekin.
Ja siinä sivussa mukana ovat myös John Cage ja Don Cherry ja supermarketin liukuportaat. Avointa scifiä ei kovin paljoa ole mutta unenomaisuutta, myyttisiä kerrostumia ja sanoilla leikittelyä toki.
Marjatta, ei runoudesta kirjoittaminen niin helppoa yleensä ole kuin proosasta, mutta äänellään variskin laulaa :) Ja blogin ensimmäisenä ideana oli juuri kirjoittaa runoista niinkuin niistä sanottavaa tulee, ja jos ei teksti ole sellaista kuin perinteisessä runouskeskustelussa niin sitten ei ole...
Lähetä kommentti