Ajoittaisena jalkapallon penkkiharrastajana ja siihen liittyvästä kulttuurista kiinnostuneena on tullut hyllyyn hankittua myös tällainen kimpale, kuutisensadan sivun mittainen kirja italialaisesta jalkapallosta läpi vuosisadan.
Ja olihan tässä luettavaa. Suuria tunteita, kyynisyyttä, rahaa, politiikkaa, juonitteluja, väkivaltaa, huumeita ja seksiä (itse asiassa yllättävän vähän seksiä mutta kuitenkin). Ja välillä potkitaan myös palloa. Huvitti hieman kun jo ensimmäisessa luvussa tuntui olevan enemmän poliisioperaatioita kuin keskimääräisessä Donna Leonin dekkarissa (siis parin vallankumouksen ja maailmansodan lisäksi).
John Foot, Italiassa asuva britti raportoi sopivasti ulkopuolisesta näkökulmasta (tietysti kommentoiden runsaasti brittipelaajien seikkailuja Italian joukkueissa) eikä välttämättä aina kovin positiivisessa hengessä. Toisaalta materiaalia negatiivisempien puolien käsittelyyn on myös varmasti riittänyt, sivumäärältään luku "Scandals" on kirjan pisin (63 sivua, maajoukkue saa 62 sivua) ja väkivalta (erityisesti faniväkivalta) on saanut myös runsaasti huomiota osakseen.
Tämä uusi painos on tehty vuonna 2007 jolloin Italia oli juuri paitsi voittanut maailmanmestaruuden myös läpikäynyt massiivisen korruptioskandaalin Calciopolin ja Catanian väkivaltaisuudet sekä usean joukkueen talousvaikeuksia ja "luovaa" kirjanpitoa, mikä ehkä omalta osaltaan lisäsi kyynisyyttä...
Mutta toisaalta, jalkapallo.
Kirja on jaoteltu 16 lukuun tarkastellen eri aiheita, tuomareista pelaajiin ja valmentajiin, maajoukkueesta mediaan, skandaaleihin, väkivaltaan, faneihin, politiikkaan...toisin kuin ylempänä linkkaamani Winnerin kirja, Foot keskittyy paljon yksittäisiin henkilöihin, otteluihin ja tapahtumiin, monia näitä kuvaillaan varsin yksityiskohtaisesti (ja jos siis jalkapallo ei lajina kiinnosta yhtään niin ei tämäkään kirja tilannetta muuttane). Tämä tuo tietysti myös vähän sekavuutta ja hajanaisuutta kirjaan, esim. Il Grande Torinon tuhoutuminen Supergan lento-onnettomuudessa käsiteltiin laajasti mutta kesti aimo tovi ennen kuin paremmin kävi ilmi miksi tuolloinen Torino oli Il Grande (ja tätä puolta, joukkueita ja taktiikoita laajemminkin, olisi voinut käsitellä enemmänkin). Tai monia maajoukkuepelaajia oli tietysti käsitelty yksilöinä jo kirjan alkupuolella ja maajoukkue-luvussa piti sitten muistella että kukas oli tämä Paolo Rossi (se että luin kirjaa aika leppoisaan tahtiin parin kuukauden ajan ei tietenkään helpottanut tilannetta). Tai että yllämainittuun Calciopoliin viittailtiin useasti ennenkuin mistä siinä kokonaisuudessaan oli kyse käsiteltiin.
Mutta joo, olihan tämä dramaattinen ja viihdyttävä kirja, jossa Italian hämmentävyys maana ei tee poikkeusta jalkapallonkaan parissa.
2 kommenttia:
Pidän itseäni jonkinlaisena jalkapallon penkkiharrastajana, mutta esittelysi perusteella enpä taida koskea tähän kirjaan. Lukemani Eduardo Galeanon jalkapallohistoria riittää, ainakin toistaiseksi. Lisäksi, en ole koskaan oikein pitänyt italialaisesta puolustusvoittoisesta jalkapallosta kaikkine näyttelemisineen.
Minua yleensä viehättävät joukkueet jotka panostavat taktiseen yhteispeliin, joten olen katsonut ihan mielelläni mm. Saksan ja Italian otteluita, vaikka tiedän että moni noita inhoaa...vaikka onhan se näytteleminen aika rasittavaa.
(Ja vastaavasti brassit ovat ihan hauskoja mutten innostu heistä ollenkaan samalla tavalla kuin monet, ja Englannissa kiinnostavampaa on fanikulttuuri kuin varsinainen peli...)
Mutta aiheesta ei niin yllättäen kirjoitetaan tässäkin, catenaccio saa huomiota samoin kuin tosiseikka että Italialla on yleensä huipputason maalivahdit ja puolustajat mutta todetaan myös että kyllä maa on pärjännyt myös hyökkäysvoittoisella pelillä :)
Ja se kyynisyys ja kieroilu on tavallaan myös osa peliä, peli tapahtuu myös psykologisella tasolla eikä vain sääntöjen rajaamalla fyysisellä.
Toisaalta tapoihin kuuluu myös että jos voitossa ei ole mitään kiinni niin sitä ei niin yritetä, eli kun esim. sarjapaikka on jo varmistettu niin ei pidä suotta yrittää liikoja.
Noin muuten suosittelen kyllä tuota linkkaamaani Winnerin kirjaa laajemmalle yleisölle (myös heille joita ei jalkapallo edes niin kiinnosta), ja aiemmin luetuista Jonathan Wilsonin Pelien peli oli myös hyvin kiinnostava katsaus joukkuetaktiikoiden kehityksestä läpi historian...
Lähetä kommentti