Fanny oli yksin kotona lukemassa uutta romaania. Hän luki aina uutuudet, mutta ei koskaan siteerannut muita kuin Flaubertia ja Racinea, sillä hän tiesi mitkä kirjailijat olivat sen arvoisia, että kannatti osata ulkoa.
Françoise Saganilta olen lukenut aikoinaan esikoiskirjansa Tervetuloa ikävä, ja muuhunkin tuotantoonsa on pitänyt tutustua...
Bernardilla ja Joséella on ollut aikaisemmin juttu, Josée on siirtynyt eteenpäin ja seurustelee nyt Jacquesin kanssa mutta Bernard haikailee yhä perään vaikka kotona odottaa uskollinen Nicole-vaimo...ja kirjan muillakin henkilöillä on monenlaisia säätöjä keskenään, mieluiten toki lyhytikäisiä ja/tai yksipuolisia. Ja jotta viileys ja hienoinen kyynisyys korostuisi, kirjassa viljellään paljon kirjallisia viittauksia, mainintoja Balzacista, Stendhalista yms. (Stendhalin Parman kartusiaaniluostari -kirja on ilmeisesti keskeinen viite, en ole kyllä sitä lukenut...)
Keskiluokan eksistentiaalinen ennui ei ole mitenkään suosikkiaiheitani fiktiossa mutta kyllähän Sagan näyttää tällaista osaavan kirjoittaa: ei suosikiksi noussut eikä ollut niin hyvä kuin esikoisensa mutta kyllä tämän mielellään luki.
Aluksi en ollut varma osallistunko sen kummemmin kirjablogeissa puuhattuun Vanhan kirjan arvostuspäivään kun tässä blogissa muutenkin ollaan aika vanha kirja -painotteisia, mutta kun tämä tuli sopivasti luettua niin mikä ettei. Sinänsä tämä onkin sopiva tapaus, nämä Saganin alkupään kirjat on näköjään aikoinaan käännetty hyvin tuoreeltaan (tämä Reino Hakamiehen käännös ilmestyi 1957, samana vuonna kuin alkuteos) mutta Tervetuloa ikävä taitaa olla ainoa josta on otettu myöhempiä painoksia, näitä muita löytyy vain divareista tai kirjastojen peränurkista jos sieltäkään...
Huvittavana yksityiskohtana tämän kirjan kansiliepeessä puffataan Tammen uutta kirjasarjaa jossa oli jo ilmestynyt ensimmäiset kymmenen osaa, olette ehkä sittemmin jossain nähneet tätä Keltaista kirjastoa...
Ja samalla tämä oli kahdeksas osuma Vive la France! -lukuhaasteeseen.
6 kommenttia:
Minulla on juuri tuo Tervetuloa, ikävä yöpöydällä odottamassa lukuvuoroaan. En ole Saganilta mitään lukenut, herätelöytö kirjastosta.
Hyvä kirja on, ja ilmeisetsi Saganin tuotannossa on monessa kirjassa keskeisenä viileän ironisesti kuvatut ihmissuhteet...
Olen lukenut Saganilta vain kirjan Tervetuloa, ikävä. Onhan sekin aika kyyninen, vaikka samalla hyvä. Olen lukenut Parman kartusiaaniluostarin. Ehkä saisin jotakin siihen liittyvää irti Varjoa vajaat -kirjasta.
Siinä Stendhalin kirjassa on käsittääkseni samantyylinen "A rakastaa B:tä joka rakastaa C:tä joka rakastaa D:tä..." kuvio.
Pitäisi käydä ehkä kaivamassa esiin ne Muuan hymy ja Pidättekö Brahmsista...
Jälleen paljastui oma kirjallisen sivistyksen olemattomuus, kun tähän blogiin poikkesi :)
Keltainen kirjastohan juhlii näillä näppylöillä 60-vuotista taivaltaan, joten tuo liepeen mainos on oikein mainio!
Joo, tässä kirjassa mainostettiin kymmentä ensimmäistä kirjaa.
Ja varmaan jos tämäkin kirja olisi ilmestynyt muutamaa vuotta myöhemmin niin olisi otettu osaksi Keltaista kirjastoa...
Lähetä kommentti