En kovin paljoa odottanut J.M. Coetzeen Michael K:sta, niin nobelistista ja Booker-voittajasta kuin puhutaankin, mutta lyhyt kirja, kaipa sen lukee vaikkei pitäisikään. Ja alussa ei kovin lupaavasti mennytkään, kurjuutta ja köyhyyttä ja päähenkilö jolla ei ole ihan kaikki muumit laaksossa ja joka lähinnä ajautuu passiivisena läpi sisällissodan repimän Etelä-Afrikan. Mutta kyllä tämä tästä parani...
Kansikuva on jonkin verran hämäävä, päähenkilöllä oli ensinnäkin pahemmanlaatuinen huulihalkio ja toisekseen päähenkilön rotua ei mainittu missään kohdassa, kuten ei kenenkään muunkaan kirjan hahmon. Lukijalle saattaa toki tulla Etelä-Afrikasta mieleen paljon rotukysymyksiä, ja on jotenkin helppo ajatella vallanpitäjät valkoisiksi ja sorretut mustiksi mutta kirja ei tähän puutu (siinä määrin että puuttuminen on huomattava ominaisuus). Samoin sisällissotaa ei sen kummemmin selitetä, se vain on, vuorilla sissejä, maassa ulkonaliikkumiskielto, työleirejä ja niin edelleen (piti tarkistaa, sota on fiktiivinen).
Ja kaiken keskellä Michael K vaeltaa kaupungista tasangolle ja haluaa kasvattaa siellä kurpitsoja kaikessa rauhassa, koska sota ei hänelle kuulu.
Kirjan keskivaiheilla näkökulma vaihtuu: lääkintäupseeri sopeutusleirissä jonne Michael K viedään kommentoi merkillistä potilastaan ja tilannetta muutenkin. Tämä oli ehkä vähän, no, helppo ratkaisu, laitetaan joku henkilö kertomaan mistä tässä kaikessa oikein onkaan kyse, mutta toisaalta tervetullut: pelkkä Michael K:n näkökulma oli kuitenkin sen verran rajoittunut että jonkin verran avausta sopikin harrastaa.
Kirjassa on nähty viittauksia Kafkaan, niin järjestelmän mielivallassa, sodan selittämättömässä todellisuudessa kuin päähenkilön nimessäkin. Minulle tuli ennemminkin mieleen Paasilinna, Jäniksen vuosi ja Ulvova mylläri. Michael K on samanlainen nonkonformisti joka merkillisen vaelluksensa lopulla karkaa transsendentisti järjestelmästä.
Toinen kirja 14 nobelistia -haasteeseen, ihan joka toinen päivä en taida tästedes kuitenkaan saada lisää merkintöjä :)
Ja ihmisiä sodassa! Mutta onko tämä "Sisällissota", "Sodan liepeillä" vai "Kuvitteelliset sodat"? Viimeinen varmaan...
14 kommenttia:
Coetzee ei tunnu parin kirjan pohjalta mitenkään ojentavan kättään lukijan suuntaan. Teksti on suoraa ja raakaa. Viimeisen sivun jälkeen pitää miettiä, mitä kirja oikein käsitteli.
Taidanpa lukea Michael K:n piakkoin.
Tässäkin oli kyllä suoruutta ja raakuutta, mutta toisen kertojan käyttö kyllä toimi kädenojennuksena, vaikka kryptisempiä ratkaisuja toki jäi myös...
Tämä oli minulle kirjailijan ensimmäinen.
Oh ehdottomasti Coetzeen parhain kirja tai parhain niistä yhdeksästä kirjasta jotka mieheltä olen lukenut. Nuoruus on myös hyvä, suosittelen.
Että rotu jää suorasanaisesti mainitsematta, siihen kiinnitin minäkin huomiota lukiessani Coetzeelta viimeksi Häpeäpaalun. Joku tietää, liittyykö tämä mainitsemattomuus Häpeäpaalussa laajemmin Etelä-Afrikan uuteen kulttuuriin apartheidyhteiskunnan jälkeen vai onko kyseessä esimerkiksi Coetzeen henkilökohtaisempi ratkaisu tai kommentti. Michael K:ssa mainitsemattomuus avautuu kyllä toisin, kuten kirjoittamastasi ilmenee.
Michael K:n elämää en ole lukenut. Mutta Coetzeen omaelämäkerrallisen romaanisarjan aloitus Poikavuodet (1998) - sitä ainakin minä arvostan kovasti (vaikka käsittely sarjan seuraavan osan Nuoruus myötä mielestäni kapeutuu aivan ratkaisevasti).
Tämä on jossain vaiheessa luettava, mutta suoraan sanoen eipä tämä teksti paljon vähentänyt kirjan pelottavuutta, Coetzee ei vain ole juttuni. Hyvä kirjoitus joka tapauksessa!
Minä olen ihan Coetzee-fani, ja olen lukenut häneltä kaikki paitsi joitain esseekokoelmia.
Luulen, että hän jättää joskus henkilön rodun mainitsematta, niin että tarinasta tulee yleispätevämpi.
Nyt juolahti mieleeni, että Michael K:n elämä muistuttaa jotenkin myös Leena Krohnin teoksia.
Oletko hdcanis - ja muut keskusteluun osallistuneet - lukenut toista suurta apartheid-kirjailijaa, Andre Brinkiä? Hän on yksiviivaisempi kuin Coetzee, mustat hyviä, valkoiset pahoja. Coetzee näyttää myös sorretun pahuuden ja sen miten valtasuhteet muuttuvat.
Arvelin tuonsuuntaista että rotua ei tässä mainittu jotta asioita ei voitaisi tyypittää niin yksinkertaisesti ja Michael toimisi paremmin yleispätevänä "maan hiljaisena".
Huvittaa kyllä kuinka tästä voikaan löytää linkkejä suomalaisiin kirjailijoihin (Krohn ei tullut minulle mieleen mutta kun sanottiin niin näen kyllä mistä tulee, ja muitakin voisi varmaan nostaa esiin).
Post-apartheid-kirjahan tämä ei voi olla koska on 80-luvun alusta ja apartheid oli voimissaan...
Hyvä tietää että olen aloittanut huipun tienoilta mutta muutakin löytyy. Brinkiä en ole lukenut ja muutenkin Afrikka on kyllä kirjallisesti varsin tuntematon manner...
Coetzeen etu on minusta kirjojen lyhyt mitta. Foe ainoa Coetzee, jonka olen lukenut, oli minulle pettymys. Tarkoitus on kuitenkin lukea joku toinen Foe tänä vuonna.
Olipa kiinnostava kirjoitus. Tämän perusteella laitan kirjan "etsintäkuulutukseen". En ole vielä(kään) lukenut yhtään Goetzeen kirjaa, mutta hyllyssä odottaa Disgrace (Häpeäpaalu). Nostankin sen tähän pöydälle, ettei joku muu kirja taas kiilaa sen edelle.
Marjatan kommenttiin liittyen huiskuttelen; täällä eräs Brink-fani! Olen lukenut useita hänen kirjojaan (lähinnä etelä-Afrikkaa ja apartheidia käsitteleviä), mutta en olisi ihan samaa mieltä siinä, että hän maalaa mustat hyvinä ja valkoiset pahoina. Minusta hän yrittää olla tietyssä määrin jopa neutraali, vaikka toki "tuomitsee" apartheidin kirjoissaan. En ole kokenut, että valkoiset ovat aina pahiksia ja minusta Brink kuvaa kirjoissaan myös mustien tietynlaista "fatalismia".
Luin tämän viime vuonna, mutta jotenkin etäisenä pysyi. Raaka kyllä, suora ja konstailematon. Luen vielä lisääkin Coetzeeta jossain vaiheessa.
Ihan totta, sopii hyvin sotahaasteeseen. Näin haastajan ominaisuudessa totean, että kategorisoinnin saa tehdä vapaasti valitsemallaan tavalla. ;) Itsekin taipuisin tosin tämän kohdalla kuvitteellisiin sotiin.
Elegialle: Niistä ajoista kun luin Brinkiä on niin pitkä aika, etten ilmeisesti oikein muista. Olen vain niin Coetzeelle uskollinen, että saatan olla hieman puolueellinen.;)
Pitäis varmaan lukea jokin Brinkin kirja uudestaan.
Jotta tälle sivulle ei suotta jäisi virheellistä tietoa aiemmassa kommentissani mainitsemastani Häpeäpaalusta, todettakoon, että tässä 16 vuotta Michael K:n jälkeen ilmestyneessä romaanissa nykyeteläafrikkalainen todellisuus rotujen välisine vaikeine jännitteineen on aivan tarkasti kohdennetusti keskiössä.
Selvennös, en aio siis lukea toista Foeta vaan Coetzeeta.
Foe nimi kuten kaikki tiedämme viittaa Daniel Defoeen, jonka nimi oli alkujaan Foe.
Minäkin luin tämän viimeisimpänä Coetzeenani ja pidin kyllä. Ja yllä mainittu Brink on myös tuttu, sitäkin voisi lukea lisää...
Lähetä kommentti