30.1.14

Vastauksia kysymyksiin

Kysymyssarjoja on taas lennellyt blogista toiseen, muutama haaste tännekin:

Ensin Arjalta:

- Kirjablogin pitämisen kolme tärkeintä motiiviasi?
Sillai sopivasti haastaa itseään lukemaan myös vähän mukavuusalueen ulkopuolelta. Seurata paremmin kuin pelkkinä niminä mitä sitä onkaan tullut luettua. Kertoa myös muille kaikenlaisista kivoista kirjoista ja seurata millaisia keskusteluja niistä herää (oliko tuossa jo neljä syytä?)

- Oletko aktiivinen somessa muuten kuin bloggaajana? Käytätkö esim. Twitteriä?
Facebookissa tulee pyörittyä aika ahkerasti yksityishenkilönä (tällä blogilla ei esimes ole omaa FB-sivua josta tykätä). Twitteriin tein joskus tunnukset mutta ei vaikuttanut kovin kiinnostavalta välineeltä. Joillain netin tiettyihin harrastuksiin liittyvillä keskustelupalstoilla tulee vierailtua vaihtelevalla keskusteluaktiivisuudella. 

- Miten kuvailisit kirjamakuasi tai sen muuttumista vuosien varrella?
Periaatteessa reaalimaailmaan sijoittuvat mutta sillai vähän vinksahtaneesta näkökulmasta. Idea/juoni/tarina ovat tärkeitä ominaisuuksia, immersio tai sanamaalailu vähemmän.
Aikaisemmin luin paljon enemmän spefiä, nykyään aika harvakseltaan, vaikka esimes kiinnostavasti kuvatut maailmat ja yhteiskunnat ovat pysyneet suosiossa: nyt vain ne yhteiskunnat ovat yleensä sellaisia joissa naiset juovat teetä mutta jollakulla on vääränväriset hansikkaat kädessä. 

- Onko olemassa kirjoja, joita et halua lukea? Mitä/millaisia ne ovat?
Ööh. Runollisella tajunnanvirtatekniikalla toteutettu tiiliskivi jossa päähenkilö raportoi loputtomalla pieteetillä miltä hänestä juuri sillä hetkellä tuntuu. Jos mukaan saa heitettyä vielä jotain ikävystyttäviä kliseitä kuten keskiluokan ennui tai pahat natsit/hyvät juutalaiset niin avot.
 
- Onko bloginpidosta poikinut seurauksia, joita et osannut odottaa? Millaisia?
Sekalaiseen joukkoon bloggaajia tutustuminen myös netin ulkopuolella. Kirjaintoilijoilla on kasvot! 

- Vaihteleeko lukuaktiivisuutesi, esim. vuodenaikojen mukaan?
Fiiliksen mukaan saattaa vaihdella millaisia kirjoja tulee luettua. Mielenkiinto saattaa myös siirtyä ajoittain aktiivisempaan leffojenkatseluun tai pelaamiseen jolloin tulee luettua vähän vähemmän. Vuodenajat eivät niin vaikuta.

- Haluaisitko suositella joitakin blogeja, muita kuin kirja-? Mitä seuraat itse?
Jossain vaiheessa tuli seurattua aktiivisemmin sekalaisia yleisblogeja, haircuttia yms., nykyään lähinnä vain näitä suomalaisia kirjablogeja. Muita lueskelen epäsäännöllisesti jos satun törmäämään kiinnostaviin linkityksiin...
No, Comics Should Be Good -sarjisblogin joitain vakipalstoja tulee seurattua.

Sitten Kirsimaaritilta:

1. Minkä ikäisenä kävit ensimmäisen kerran kirjakaupassa?
Vaikea. Taitaa mennä jonnekin 12 ikävuoden tienoille, niitä ei kuitenkaan ihan vieressä ollut, ja luettavat kirjat tulivat pääosin kirjastosta.

2. Mieleenpainuvin kirjan kansi?
Ei oikein tule mieleen mitään sellaisia "vau"-kansia, kansina mieleen on painunut sekalaisia kansia lapsuudesta, joistain omista kirjoista tai sitten kotona olleista Suuren suomalaisen kirjakerhon kirjojen kansista. Sanotaan vaikka Alistair MacLeanin Merinoita (yhtään MacLeania en ole koskaan lukenut).   
 
3. Käytätkö  "oikeita" kirjanmerkkejä? Jos et, niin minkälaisia "korvikkeita" käytät?
Pari oikeaa kirjanmerkki on päätynyt käyttöön, mutta paljon on käytetty myös vanhoja kuitteja, postikortteja, junalippuja yms.

4. Paras lukupaikka eri vuodenaikoina - talvella, keväällä, kesällä, syksyllä?
Tämä ei minulla niin paljoa vaihtele, en juuri lue ulkosalla joten kotona, liikennevälineissä tai kahviloissa kesät talvet.

5. Löytyykö kodistasi kirjoihin liittyviä tavaroita (oheistuotteita)?
Vähänlaisesti, sellaisiksi voi ehkä laskea pari leffaa jotka on tullut hankittua koska perustuvat kiinnostaviin kirjoihin.

6. Onko sinulla kirjastokassi? Jos on, minkälainen?
Ei, minulla on tuo yleislaukku joka toimii kirjasto-, kauppa- ja tiesmikäkassina

7. Oletko käynyt kirjastoautossa?
Kyllä, lapsena lähikirjasto oli kirjastoauto jossa tuli käytyä joka viikko. Sittemmin ei kyllä enää.

8. Matkustat johonkin kaupunkiin, kummassa ensin käyt, kirjastossa vai kirjakaupassa?
Kirjakaupassa. Matkustaessa on tullut harvemmin käytyä kirjastoissa jos ei ole erityistä syytä. Jos olen jossain kaupungissa asunut useamman kuukauden niin kirjastokortti on kyllä tullut hankittua yleensä ensimmäisen viikon aikana (joskus muuttopäivänä, kuten silloin kun muutin takaisin Helsinkiin).

9. Oletko lukenut kirjaa ääneen (romaani, tietokirja, runokirja. lastenkirja...) jossakin tilaisuudessa?
Luulen että joskus jonkun pätkän varmasti joskus, mutta harvemmin soololukuna (väitöskirjaakin olen puolustanut mutta silloinkaan ei tullut luettua tilaisuudessa mitään siitä kirjasta ääneen, keskusteltua aiheesta muuten vain).
Osana joukkoa toki, mm. kun tulee osuttua paikalle julkisiin hetkipalveluksiin. Joskus myös kielillä joita en puhu kovin hyvin.

10.  Löytyykö kirjahyllystäsi keittokirja?  Jos löytyy, niin millainen? 
Vaikken paljoa kokkaa niin hyllyssä on pari keittokirjaa, klassikko Kotiruoka (tämän uuden painoksen toimittajina Isotalo & Kuittinen) ja Pirkko Jurvelinin Keskiajan keittokirja (ihan kirjanakin hauska mutta on sieltä muutamia reseptejä kokeiltu). Ja Liisa Ratian Kotikemistin reseptikirja :)

Ja Tuulevilta:

Minkäikäisenä opit lukemaan?  
Viisivuotiaana, kun veljeni meni kouluun niin opin sitten siinä sivussa.

Luettiinko sinulle lapsena iltasatu?  
Ei. Tai ainakaan en muista.

Saitko lukea lapsena mitä kirjoja vain ja niin paljon kuin halusit vai rajoitettiinko lukemistasi?
Vähän yrittivät patistella silloin tällöin esim. käymään ulkona mutta muuten kyllä sain lukea aika vapaasti eikä minkään kirjan lukemista taidettu koskaan kieltää (ei meillä kyllä mitään markiisi de Sadea ollut hyllyssäkään).

Minkäikäisenä aloit lukea aikuisten kirjoja?  
Yhdeksän-kymmenen ikäisenä luin ainakin ekoja Stephen Kingejä ja Agatha Christieitä. Suomalaisista aikuisten kirjoista taisin aloittaa vähän myöhemmin Aleksis Kivellä (Kullervo ja Nummisuutarit). Mitään radikaalia "nyt luen vain aikuisten kirjoja"-siirtymää ei kuitenkaan tapahtunut, spefi (erityisesti fantasiaosasto) piti kyllä nuortenkirjallisuuden vielä pitkään hollilla (ei, en laske esim. Dragonlanceja tai Belgarion-sarjaa aikuisten kirjoiksi).

Kuinka usein käyt kirjakaupassa? Myös käynnit verkkokirjakaupoissa saa laskea mukaan.   
Keskimäärin varmaan kerran viikossa jos divarit lasketaan. Mutta voin kyllä käydä kaupassa ostamatta mitään, useinkin :)

Kuinka usein käyt kirjastossa?  
Pari kertaa viikossa.

Kun matkustat, käytkö paikallisessa kirjastossa?
Yleensä en. Asuessa on eri juttu.  


Kun matkustat, käytkö kirjakaupoissa?
Kyllähän niissä tulee käytyä, vaikkei aikoisikaan ostaa mitään.  


Minkä kirjan sovitus elokuvaksi tai televisiosarjaksi on mielestäsi onnistunut parhaiten?  
Kirjoittelin aiheesta taannoin ja sen jälkeenkin on tullut joko luettua tai katsottua näitä. Hyviä toteutuksia löytyy niin uskollisista kuin sellaisista jotka keksivät jotain uutta, ja nostan tässä nyt esiin esimerkin jälkimmäisestä: The Thin Man -elokuvat. Dashiell Hammettin hardboiled-dekkari on tekijänsä näköinen ja olisi voinut ehkä kääntyä näppäräksi noiriksi sellaisenaankin, mutta leffa lisäsikin keitokseen aimo annoksen screwball-komediaa ja homma toimii (ei vähiten pääpari Powellin ja Loyn suoritusten ansiosta).  

Minkä kirjan sovitus elokuvaksi tai televisiosarjaksi on mielestäsi epäonnistunut eniten?
edellisen vastauksen linkissä olin maininnut esimerkiksi epäonnistumisesta Ihmeneloset-sarjakuvan. Ne olivat ihan vaan heikkoja ja hengettömiä leffoja, pahimmanlaatuista tusinatavaraa, ja viimeisenä niittinä Pixarin supersankarianimaatio Incredibles, joka myös perustuu vahvasti Ihmenelosiin, osoitti miten homma hoidetaan kunnolla. 
Hieman erilainen tapaus on tuoreempi leffakokemus, vähän aikaa sitten katsottu Miss Pettigrew Lives for a Day, joka sellaisenaan oli ihan kohtalaisen hyvin tehty leffa, kivan näköinen, kivoja näyttelijäsuorituksia jne. Mutta leffa oli päätetty toteuttaa hidastempoisena ja synkeänä BBC-epookkidraamana siinä missä kirja oli vauhdikas ja hyväntuulinen, jolloin paitsi että lopputulos oli kuitenkin varsin keskinkertainen niin ennen kaikkea se oli haaskattu mahdollisuus, kirjan koukku oli hukattu.

3 kommenttia:

Tuulevi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisista vastauksista!

Olen havainnoinut, että monet paljon lukevat ihmiset ovat oppineet hyvin nuorena lukemaan, ja saaneet lukea (melkein) mitä vain. Liekö siinä jokin syy-seuraus? Paras ystäväni luki 8-vuotiaana mm. Tuntemattoman sotilaan.

hdcanis kirjoitti...

Se varmaan auttaa kirjamaun (siis että sellainen on, riippumatta mitä pitää sisällään) kehittymistä että on jo varhain saanut kehittää sitä omillaan, ohjaukset mieluummin positiivisesti suosituksina kuin negatiivisesti kieltoina.
Ja luulen myös että on ihan terveellistä lukea sopivassa määrin myös "vääriä" kirjoja jotka olisivat olleet ehkä otollisempia muutamaa vuotta myöhemmin.

Ja varhainen lukutaidon kehitys saattaa tietty kanssa motivoida lukemaan enemmän, assosioi kirjat onnistumisen kokemukseen tms.

Oikeastihan en siis tiedä lapsipsykologiasta mitään, kunhan heittelen ideoita :)

Arja kirjoitti...

Kiitos vastauksista! Tuo ei-toivotun kirjan kuvaus pyrskäytti, vaikka olen kyllä samaa mieltä. Ja "sillai vinksahtanut kirjamaku" on meille muille hyvä juttu, blogistasi saa lukea kirjoista, joista ei juuri muualla.