3.1.12

Risto Kormilainen - Gospel

Uusi vuosi, uudet kirjat. Tällä kertaa on käteen tarttunut Risto Kormilaisen kirja Gospel (1995).

Kormilaisen kerrotaan takakannessa olevan suomussalmelainen pappi, ja se myös näkyy runojen aihepiireissä: maaseudun ja pienen paikkakunnan tunnelmia ja uskonnollista kuvastoa käytetään lyhyissä ja tiiviissä runoissa.
Tämä on vahvasti havainnoivaa runoa, sekä ympäristöstä että ihmisistä siinä. Aika moni niistä havainnoista kyllä menee myös ainakin minulta ohi, monta kertaa päädyin ihmettelemään että mitäköhän tässäkin nyt taas oikein sanotaan. Toisaalta mukana on myös muutamia aforisminomaisia oivalluksia, ja niissä hämärämmissäkin runoissa nousee siellä täällä mielenkiintoisia kuvia joita jää pureskelemaan pitemmäksikin aikaa (synnitön kaivinkone ja mies jonka päässä oleva rautanaula on antenni...).
Huomattava osa teksteistä tuntui sijoittuvan talveen, siinä määrin että pikkuisen häiritsi jos johonkin muuhun vuodenaikaan viitattiin. Vaikka näitä pitäisikin ehkä tarkastella yksittäisinä niin minä puoliautomaattisesti tapaan lukea runoihin sarjallisuutta...

Silmiin pisti muutamassa runossa näkynyt tapa käyttää &-merkkiä, sitä en muista kovinkaan usein nähneeni runoudessa tai proosassa, ainakaan tekstissä joka ei muuten kikkaile välimerkkien kanssa.

Lossi ei enää kulje
se on jäätynyt lahdelle
se näyttää kaukaa sorsalta
jäätä pitkin tulee leipä & maito
maailmanuutiset kirjeet
järvestä kalavaleet

lepopaikka on rauhaton niin usein täällä
taivas pystynä
ylpeä pelti sen yllä
kuin hautaustoimiston suojakupu
      tyhjien hautojen viluinen peite.

3 kommenttia:

Booksy kirjoitti...

Jäi heti mietityttämään kummin tuo "&" pitäisi ääntää: ja vai et? Jos ääneen lukisi.

Marja-Leena kirjoitti...

Hyvä alkanutta vuotta! Tämä runoilija on minulle ennestään tuntematon.

hdcanis kirjoitti...

Ääntämistä mietin minäkin. Sitä löytyi tuollaisissa hyvin yhteenliittyvissä asioissa eli jos käyttäisi ja-sanaa niin se pitäisi kai lausua fraasinomaisesti lähes yhtenä sanana, leipääjamaitoa.

Ja runoilija on minullekin ennalta tuntematon vaikka näkyyhän tuota tuotantoa olevan...mutta toisaalta niin on moni muukin aiemmin luettu runoilija, jos en sitten tunne proosa- tai tietokirjapuolelta.