Hivenen aikaisessa ollaan listan kanssa, ehkä mukaan voisi ehtiä vielä joku kirja tämän vuoden puolella...mutta, joulukuun luetut tuon yhden mainitun runokirjan ohella:
Niccolò Ammaniti - Minä en pelkää
Mihail Lermontov - Aikamme sankari
Muriel Spark - The Driver's Seat
Thomas Pynchon - Huuto 49
Kazuo Ishiguro - Menneen maailman maalari
Veijo Meri - Huonot tiet, hyvät hevoset
Erkki Tanttu - Me papit nauroimme niin...
Juhani Rekola - Beetlehem on kaikkialla
Olli Löytty - Maltillinen hutu
Jukka Laajarinne - Muumit ja olemisen arvoitus
Armas J. Pulla - Mykän filmin sankarit
Gary Larson - Far Side Gallery 3
Jupu Kallio - Koirapuistojen nainen
Lewis Trondheim - Professori Walterin hirviöt
Stephan Pastis - Pearls Blows Up
Pauli Kallio & Christer Nuutinen - Kramppeja & nyrjähdyksiä, Parempaa elämää
Hanna Koljonen - Syliinvaellus Intiaan
John Layman & Rob Guillory - Chew, the Omnivore Edition Vol 1
sekä pari jonkin verran selailtua teosta ynnä sekalainen joukko muita sarjakuvia.
Paria muuta runokirjaakin olen lueskellut jonkin verran mutta olivat sen verran teflonisia ettei niistä oikein mitään merkintää saanut aikaan, ja myös fiktion lukeminen on jäänyt tavallista vähemmälle, on ollut muita puuhia...
Kaksi noista tietokirjoista (Rekola ja Pulla) on muuten huudeltu luettaviksi Morren itsenäisyyspäivä-haasteessa.
Salla inspiroi tilastoimaan hivenen koko vuoden lukemisia, ja privaattikirjanpidosta käy ilmi että jos oikein laskin olen ilmeisesti lukenut vuoden aikana
108 fiktioteosta,
37 tietoteosta,
ja epämääräisen pinon sarjakuvia joita en sen kummemmin laskenut, kuten en myöskään runokirjoja koska niistä on maininnat jo blogissa.
Fiktiosta 71 oli miesten kirjoittamia ja 37 naisten, eli se arvelemani 2:1 suhde on pätenyt aika hyvin.
Lukukieliä ovat suomi ja englanti, jakautuen seuraavasti:
16 suomenkielistä
57 käännöstä suomeksi
33 englanninkielistä
2 käännöstä englanniksi (italiasta ja japanista).
En mitenkään erityisesti välttele suomenkielistä kirjallisuutta mutta en tarkoituksella myöskään hakeudu sen pariin. En näe myöskään mitään erityistä syytä kasvattaa osuutta olennaisesti suuremmaksi.
Käännöksiä englanniksi tulee luettua valikoiman vuoksi, suomeksi tarjonta on rajallista enkä odota kaikkia niitä kirjoja jotka haluan lukea edes käännettävän suomeksi...
24 suomenkielisessä käännöksessä on alkukielenä englanti, eli alkukielten mukainen jakauma menee seuraavasti:
englanti 57
suomi 16
ranska 9
italia 7
venäjä 6
japani 3
espanja 2
ruotsi 2
saksa 2
norja 1
puola 1
tsekki 1
viro 1
Yli puolet kirjoista siis anglofonisesta maailmasta. Toisaalta, minähän pidän brittikirjallisuudesta ja esim. lähes kaikki dekkarit jotka luen ovat englanninkielisiä (oli siellä kai joku suomalainen joukossa).
Ranskalaisia kirjoja on tullut luettua ehkä tavallista enemmän, japanin osuus taas voisi olla suurempikin. Mutta myönnän toki että muun maailman osuutta voisi kasvattaa...
7 kommenttia:
Kovin on listasi vieras :) Mutta Gary Larson on kyllä vanha rakas kamu...
Minullekin tässä oli aika vieraita kirjailijoita, onneksi sentään joitakin tuttujakin. Jäin ihailemaan muutamia nimiä: Menneen maailman maalari, Huonot tiet, hyvä hevoset ja Me papit nauroimme niin. Jotenkin nuo pistivät heti miettimään, mistä kirjat mahtavat kertoa.
Kiitos kiinnostavista tilastoista. Paljon ja monipuolisesti olet lukenut! Ranskalaista kirjallisuutta kannattaakin suosia, se on aina aiheesta ja kirjoittajasta riippumatta jotenkin ... ranskalaista.
Oletpa lukenut mies!
Minä tunnen näistä joulukuun luetuistasi vain tuon ensimmäisen "Minä en pelkää" ja senkin lähinnä elokuvana. Olen elokuvan katsellut kolmesti ja tykkään siitä ihan älyttömästi. Kierrätyskeskuksessa olisi ollut se kirjakin myynnissä, mutta en sitten raaskinut ostaa.
Juu, vuoden aikana on kirjoja tullut luettua yllättävänkin paljon, mutta huomautetaan että kirjat ovat suurelta osin aika lyhyitä, monta on mukana jotka lukee päivässä vaikka en mikään huippunopea lukija olekaan.
Minä en pelkää -leffaa en ole nähnyt mutta kirja on tullut suomeksi kai sen siivittämänä, ja oli se sen verran hyvä että leffakin pitäisi katsoa, ja muutakin kirjailijalta lukea.
Muille kerrottakoon, että jo alkutilanne on kutkuttava, 9-vuotias poika etelä-italialaisessa kylässä löytää kylän läheltä maakuopan jossa on vankina kahlehdittu poika. Ja sitten alkaa selvitä mistä koko jutussa on kyse...erinomainen kasvutarina ja trilleri.
Menneen maailman maalari taas on eräänlainen sisarteos Ishiguron Pitkän päivän illalle, taas puidaan yksilön viatontakin toimintaa suhteessa toiseen maailmansotaan, tällä kertaa päähenkilönä japanilainen maalari joka teki nationalistista propagandaa 30-luvulla.
Huonot tiet, hyvät hevoset on toinen osa Meren neliosaista sarjaa Suomen historiasta kirjoitettuna sellaisella jutustelevalla esseistisellä tyylillä, tässä kirjassa on käsittelyssä jakso 1800-luvun alusta noin vuuoteen 1870. Ensimmäinen osa (Maassa taivaan saranat) tuli luettua jo aikaa sitten, ja jatkoa seuraa.
Me papit nauroimme niin oli vähän vaikea luokittaa että mikä kirja se oikein on, se on kokoelma kansantarinoita, sananlaskuja ja joitain humoristisia runoja mutta pääosassa on Erkki Tantun hieno kuvitus, esimerkkejä vaikkapa tuolta: http://favm.net/ve/erkki.tanttu/page_1.html
Noita Tantun kokoelmia voisi toki poimia enemmänkin hyllyyn kun niitä aika ajoin divareissa näkee, ja sinänsä tuossa on niitä runoja kymmenkunta eli voisi tämän kirjan käsitellä omana merkintänäkin blogissa :)
Ja Larson on Larson, noita paksuja kirjoja on taas pitkästä aikaa ilo lukea ja toisaalta mukana on myös joitain juttuja joita en edes muistanut nähneeni aiemmin.
Tulipa mieleen että noita viittä tässä kuussa luettua fiktiota yhdistää kaikkia jonkinlainen valheiden ja malaisen teema.
Ammanitin päähenkilö törmää rikolliseen salajuoneen ja salaisuuksien verkon läpi maailma päätyykin näyttämään aika lailla erilaiselta, ja Pynchonin vainoharhaisessa visiossa salaliittoteoriat ovat jo huomattavasti laajempia.
Sparkin kroonisesti valehteleva sankaritar matkustaa lomalle etsimään täydellistä murhaa jonka uhriksi joutua, ja Lermontovin ironisesti nimetty aikamme (1840-luvun) sankari on älykäs, komea, rohkea, varakas jne. mutta käyttää apujaan lähinnä välinpitämättömään huijaamiseen ja valehteluun.
Ja Ishiguron maalari saa huomata että ne ihanteet joihin uskottiin eilen kannattaa vaieta olemattomiin tänään.
Jotenkin synkkä kokonaiskuva mutta toisaalta mikään noista ei sorru liialliseen kurjisteluun, sentimentalisointiin tai mustavalkoisuuteen. Ja ovat ne kaikki lukemisen arvoisia vaikka Pynchonista en niin paljoa innostunut kuin jotkut (jonkinasteinen kulttikirja) ja Sparkiltakin olen lukenut parempia.
Hei! Sain sinusta hyvän vinkin blogiini. :)
Kiinnostaisiko sinua lukea runokokoelmani nimeltä Syntymä? Sitoumuksetta. Pistä sähköpostiini osoitetiedot niin lähetän sinulle arvostelukappaleen. Sähköposti on heidikatriina (miukumauku) gmail.com. Minusta ja kirjastani löytyy enemmän tietoa blogini kautta.
Terveisiä vinkkaajalle, ja kirjaan tutustuminen kiinnostaa, laitoin mailia.
Lähetä kommentti