Ina mainitsi bloganneensa aikoinaan nyttemmin uudella tavalla ajankohtaisen kirjoittajan runokokoelmasta, joten päätin minäkin katsoa josko kirjastosta löytyisi. Löytyi ja luin.
En tiedä leimaako koko tuotantoaan yhtä vahva yhtenäinen teema vai onko tämä jonkinlainen erikoisuus, keskittyminen luontorunoihin ja nimenomaan saaristoon. Lajityyppiin sopivasti myös vuodenajat näyttelevät merkittävää roolia ja osioiden niminä on mm. Huhtikuu, Lokakuu ja Suvivirsi. Siellä täällä on sitten leikkauksia muihin tilanteisiin mutta pääosassa tässä on meri ja saaristoluonto, ja toki se on hyvin kiitollinen päähenkilö ja tässäkin tulee eläväksi.
Haukiolla on myös verbaliikka hallussa, meheviä sanoja jäi makustelemaan pitempäänkin. Mutta Inan tapaan joudun tunnustamaan että en minä tästä kovin paljoa silti saa irti, yksittäiset kuvat tulevat ja menevät mutta ei tästä mitään oikein jää mieleen. Jotenkin merkillisesti teoksen antoisin osuus oli sen sisällysluettelo, siellä pääsi nautiskelemaan siitä Haukion sanankäytöstä ilman että niiden sanojen tarvitsi merkitä mitään.
Siinä sivussa tuli sitten myös pohdittua että on hieman häiritsevää tuntea runoilijoita edes siinä määrin kuin minä Haukiota ja puolisoaan olen mediassa nähnyt. Puhtaan fiktion kirjoittajat kykenee erottamaan teoksistaan (ainakin yleensä) ja toisaalta faktuaalisemmat kirjoittajat, elämäkerrat ja esseet ovat suhteessa kirjailijaansa selkeitä, mutta mites ne runot, henkilökohtaiset mutta kaunokirjalliset.
Kumpi on parempi, se että tuntee tekijät wikipedia-artikkelien tasolla vai tarkemmin? Nyt tässä tuli aika ajoin hieman voyeuristinen olo että kun Haukio kirjoittaa "sinä" niin mieleen tulee Niinistö ja omat mielleyhtymät tästä mikä ei varmaankaan ollut haettu vaikutus...siitä huolimatta että olen täysin tietoinen että "sinä" voi tarkoittaa jotakuta ihan muuta tai olla vaikka täysi yleinen personoimaton "sinä".
Haluaisin antaa
sanomalehden, jossa painomuste vielä kuivuu
jossa sanojen ja kuvien syntyä on mahdollista seurata todeksi,
sellaiseksi johon voi luottaa
puhua eteenpäin.
Haluaisin antaa
koivupuun valoa ja kylpytakkiin kietoutuvaa puhdasta naurua,
yhtä vilpitöntä kuin
nälkäinen lapsi, haarukka, kivitasku, maariankämmekän arka kukinto
jos kykenisin siihen -
8 kommenttia:
Tuo viimeinen runo (varsinkin sen kaksi viimeistä säkeistöä) on oikeastaan aika suloinen :).
Tuota "tuntemiskysymystä" olen monesti miettinyt, ja tässä tapauksessa se erityisesti korostuu. On välillä kiusallisen vaikeaa karistaa mielestään kirjailijan persoonaa. Esimerkiksi Jari Tervon kirjaa lukiessani kuulin päässäni sen Jari Tervon luentana aina välillä! Ärsyttävää!
Maria, juu, siinä vaiheessa kun lähdin valitsemaan minkä runon tähän ansiokkaana siteeraan niin nousi sieltä kolme neljä hyvää kandidaattia...joista yksi oli jo Inan tekstissä ja toisen jätin pois koska halukkaat olisivat ehkä vääntäneet siitä puoluepoliittisen allegorian ja sille tielle en halunnut lähteä :)
Eli on tässä ansionsa vaikken ihan valtavasti innostunutkaan.
Kirsi, tuo on kyllä paha. En kovin paljoa katso televisiota enkä niin paljoa missään kirjatapaamisissakaan riennä että juuri kenenkään kirjailijan ääni olisi päässyt käymään tutuksi mutta Tervo on sillä rajalla (Jörn Donnerilla voisi myös käydä näin).
Jossain faktakirjoissa se ei tosiaan haittaa, on melkein sopivaa että kun lukee M.A.Nummisen mietteitä niin se ääni tulee läpi...
Tuo "tuntemiskysymys" on tuttu ongelma minullekin, onneksi se ei kuitenkaan vaivaa kovin monien teosten kanssa. Etenkin runoissa ajattelisin kyllä, että "sinä" on hyvin yleinen sinä tai jokin määrittelemätön toinen/toiseus, ei kukaan tietty ihminen.
Kiitos tästä arviosta ja runoesimerkistä! Selailin muutama viikko sitten muistaakseni juuri tätä Haukion kokoelmaa kirjakaupassa ja minusta se vaikutti ihan luettavalta, paikoin koskettavaltakin. Pitää joskus yrittää lukea se kunnollakin, mutta ainakin luontorunot vaikuttivat siltä, että jos olisin kirjoittanut ne, olisin tyytyväinen. :)
Jenni, sitä yleistä "sinää" arvelin minäkin tarkoitetun, mutta joskus ne mielleyhtymät tulevat häiritseviksi...
Olisi tietty mukava kuulla mitä Rasan lukija tästä pitäisi, joten jos tilaisuus tulee niin kokeilla sopii.
En lupaa ottaa Haukiota heti lukulistalle, mutta joskus keväämmällä saatan, etenkin kun Haukion teoksia on näemmä kirjastostakin saatavilla. Vanhimpaan teokseen on varauksiakin, helppo päätellä, miksi. Haukion esikoisrunoteos on näemmä muuten jo vuodelta -99, siinä "sinä" lienee ainakin joku muu kuin se, joka aiheuttaa tuntemiskysymysongelman.
Olisi tosiaan mukava lukea kommentteja Haukion runoista joltain sellaiselta joille tuo luontorunous on se oma ala, sen verran leimaa-antava piirre se tässä kuitenkin on...eli siitä vain jos vastaan tulee :)
Lähetä kommentti