Nathanael West - Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts

Pidän yhä kiinni siitä, että tämä blogi ei ole lukupäiväkirja, mutta noiden kirjailijalistojen, jotka yläpalkissa ovat, jälkeen houkutti kirjoittaa joistain hyvistä jutuista, ehkäpä esitellä muutamia niistä kaikkien aikojen suosikkikirjoistani. Toisen blogin perustaminen ei kuitenkaan houkuta, joten laitan näitä sitten tänne.
Ja ensimmäisenä teos, joka on minulle yksi hyvä vaihtoehto mainita silloin kun kysytään sitä kaikkien aikojen parasta kirjaa, ja johon juuri toisaalla suhtauduttiin huomattavasti nuivemmin joten apologiaa tarvitaan...Nathanael Westin Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts.

Westin kirjallinen tuotanto jäi varhaisen kuoleman vuoksi vähäiseksi: neljästä pienoisromaanista koostuva kootut teokset on mukasti pokkarin kokoinen, ja yksittäisteoksina ne kaikki on käännetty suomeksi.
Oma kulttisuosionsa on mustalla satiirilla Iisi miljoona, joka parodioi Horatio Algerin ryysyistä-rikkauksiin-tarinoita ja amerikkalaista unelmaa, joka 30-luvun lamasta kärsivissä Yhdysvalloissa saattoi näyttää yhtä irvokkaalta kuin sen parodiakin. Mutta monet muutkin kuin minä suosivat eniten Miss Lonelyheartsia, jossa toki on myös runsaasti mustaa huumoria ja groteskiutta mutta kirjana se on draamallisempi.

Tarina on yksinkertainen: Miss Lonelyhearts on (miespuolinen) toimittaja, joka kirjoittaa sanomalehden neuvokkipalstaa. Koko juttu on alkanut joskus vitsinä mutta vähitellen kun vitsi on kerrottu joka päivä kolmeenkymmeneen kertaan se lakkaa olemasta hauska, palstalle kirjoittavien ihmisten hätä ongelmat pääsevät ihon alle mutta kun tarjota on vain tyhjänpäiväisiä sanoja ja positiivisen ajattelun hymistelyä, lopputuloksena on maailmantuskaa, ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta ja masennusta. Miss L:n esimiestä, herra Shrikeä, tämä taas huvittaa entistä enemmän.
Westin yksi vaikuttaja, Oscar Wilde ja erityisesti Dorian Grayn muotokuva, näkyy tässä kirjassa selvästi. Shrike, nihilistinen ja sadistinen demonihahmo on kuin ajanmukaistettu versio Lord Henry Wottonista joka korruptoi Dorianin, Miss L:n. Moraliteettina Miss Lonelyhearts on kuitenkin monimutkaisempi koska korruptio tapahtuu näennäisesti positiiviseen suuntaan, suurempaan empatiaan, valitettavasti vain sellaiseen empatiaan joka poikii turhautumista, messias-komplekseja ja tuhoisaa masennusta.

Miss Lonelyhearts ei ole helppo kirja. Se on kerronnaltaan varsin suoraviivainen, muistuttaa ehkä joitain aikalaisiaan kuten Dashiell Hammettia tai Horace McCoyta, ja sivuja on satakunta, mutta se on suorastaan myrkyllisen kyyninen ja groteski. Ei kannata siis nimen perusteella erehtyä luulemaan että kyseessä olisi jokin kiva chicklit, tämä on "epämiellyttäville henkilöille tapahtuu epämiellyttäviä asioita"-genren kirja.
Se vaatii myös että kykenee edes jollain tasolla sympatiseeraamaan päähenkilöä tämän epämiellyttävyydestä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia). Ja ehkä myös vähän niitä muita henkilöitä, Bettyä, siistiä vanhaa miestä, nenätöntä tyttöä, tuberkuloottisen pettynyttä vaimoa ja ehkä jopa Shrikeä (viimeistä en kuitenkaan suosittele).
Mutta se on myös palkitseva, lyhyydestään huolimatta monitasoinen ja haastava kirja (niin monitasoinen että sopivasta vinkkelistä katsottuna se kaikki kyynisyys voikin kääntyä positiivikseksi, ja tämä on myös kärjessä jos lähtisin listaamaan parhaita uskonnollisia romaaneja...). Ja vaikka kirjoitusaika näkyykin, niin tuntuu tulevan jatkuvasti ajankohtaisemmaksi sitä mukaa kun maailmaan tulee lisää maailmantuskaa, lisää elämäntapaguruja ja meille myydään yhä lisää kiviä.

Why laugh at himself, however, when Shrike was waiting at the speakeasy to do a much better job? "Miss Lonelyhearts, my friend, I advise you to give your readers stones. When they ask for bread don't give them crackers as does the Church, and don't, like the State, tell them to eat cake. Explain that man cannot live by bread alone and give them stones. Teach them to pray each morning: 'Give us this day our daily stone.'"
He had given his readers many stones; so many, in fact, that he only had one left - the stone that had formed in his gut.

Edit: Bongasin kaupassa tuon uuden pokkaripainoksen jonka Liisakin oli lukenut. Ja sen takakansiteksti on tosiaan poikkeuksellisen harhaanjohtava...tietysti se on myyvempää sanoa että hilpeiden sattumusten täyttämässä kirjassa on syvempiäkin tasoja, ja svengaava 20-luku on myös parempi kuin lamaantunut 30-luku...kun päälle laitetaan vielä tuo jossain määrin hämäävä nimi niin saattaa tulla useampikin lukija jotka tulevat yllättymään...