Runokuu lähestyy

Heinäkuiset kirjabloggaaja-runokävelijät (runokävelystä) osallistuvat nyt elokuussa Runokuu-festivaalin (21.–27.8.) haasteeseen. Festivaalin järjestäjä Nuoren Voiman Liitto (yhteistyökumppaninaan Kirjasampo) innostaa lukemaan runoja rakkaudesta.
 
Kuuden kirjabloggaaja-runokävelijän rakkausrunokokemukset ilmestyvät seuraavasti:
21.8. Tuijata 
22.8. Hyönteisdokumentti 
23.8. Reader, why did I marry him? 
24.8. Eniten minua kiinnostaa tie
25.8. Kirja vieköön!
26.8. Lumiomena
27.8. Sinun vuorosi!
Haastamme sinut mukaan muistelemaan ikimuistoisia tai muunlaisia rakkausrunokokemuksia.

Kirjasammossa on 20 kokoelman lista teemaan sopivista nykyrunokokoelmista, ja lisää runoteoksia rakkaudesta eri maista ja aikakausilta voi selailla Kirjasammossa haulla "rakkausrunot" tai "runokokoelmat rakkaus". Kuvia runojutuista ja -nostoista voi jakaa somessa tunnisteella #runokuu. Kirjabloggajilla on vuoden loppuun käynnissä runonluentaa tunnisteella #runo100.

Mercè Rodoreda - Death in Spring

 

Sitten "mitäköhän mä just luin"-osastoa.

Alkuvuodesta luin yhden katalaaninkielisen kirjallisuuden suuruuksista, Mercè Rodoredan, ainoan suomennetun kirjan, Timanttiaukion, ja kun tämä viimeisiinsä kuuluva (ja postuumisti julkaistu) teoksensa tuli vastaan niin luetaan.

Kuten Timanttiaukiossa, tässäkin pysytään maantieteellisesti hyvin rajallisella alueella, ahdistavassakin määrin: koko kirja sijoittuu pieneen nimeämättömään kylään, mahdollisesti jossain Kataloniassa (pari sanallista viittausta vinkkaa sinne päin, joskin alkukielellä ne saattavat olla vieläkin neutraalimpia). Ulkomaailmasta ei juuri edes huhuja kuulu: jo ohimenevä mainintakin että yksi kylästä lähtevä tie vie naapurikylään tuntuu häiritsevältä.
Henkilöiden nimiäkään ei mainita, päähenkilö on kirjan alussa 14 ja lopussa ehkä parikymppinen, päähenkilön isä kuolee kirjan alussa, äiti on kuollut jo aiemmin, ja niin päähenkilömme alkaa suhteeseen paria vuotta vanhemman äitipuolensa kanssa (henkilöillä on siis kuitenkin nimet, seppä tekee jokaiselle syntyneelle renkaan ja laatan jotka kiinnitetään kylän vieressä olevan metsikön puihin, kullekin omansa...)

Perinteitä kylässä riittää muitakin: alussa kerrotaan kuinka kylän talot maalataan joka vuosi vaaleanpunaisiksi, ja pian tulee esiin yhä uusia tapoja, traditioita, uskomuksia, ja monet niistä aika groteskeja, makaabereja, synkkiä ja raakoja...kuolema ja väkivalta ovat koko ajan purskahtamassa esiin, ja niitä käsitellään rituaalisten symbolien kautta.

Varsinaista juonta kirjassa en tavoittanut, onpahan matka outouteen: kerronta ja kieli on vahvaa, melkein proosarunoa ja tuo yhden lisäulottuvuuden symbolien ja niiden kohteiden käsittelyyn, ja saa pohtimaan että olisiko tässä luettavissa vielä lisääkin tasoja (kirjoittaako Rodoreda Francon Espanjasta vai yleismaallisesta elämän ja kuoleman kierrosta vai jostain muusta vai kaikista noista).
Merkillinen teos, tässä on mukana kuvia jotka tuskin ihan hetki kaikkoavat mielestä vaikka kokonaisuus onkin vaikea hahmottaa...

Osuma Frau, Signora & Bibi -haasteeseen (ja jostain kummallisesta sattumasta minulla on nyt kesken kolme kirjaa joissa kaikissa ollaan Iberian niemimaalla, joka ei paljasta itsestään kauneimpia puoliaan, kuullette kahdesta muusta lähipäivinä).

Did death die tired from having killed? When skin turned cold, flesh hardened and all grew icy and wooden, where had death gone? If death was each person and each person was death, why don't we refer to "deaths"? The deaths of men and women, deaths waiting inside like the worms of misery. The deaths of children: silent, hidden, ready for the stone to strike. One eye open and laughing. Why not "deaths are coming" instead of "death is approaching"? Death inside trees. Arborideaths - rotted from within - die in the end. The tree that has sheltered death turns very slowly to dust, over time's time. It comes apart. It is like a caterpillar, the prisoner had said. Death lives within the tree, like the butterfly within the caterpillar.

John Gay - The Beggar's Opera

 

Tämän näytelmän ei varmaan kuuluisi toimia ollenkaan näin hyvin nykyaikana: John Gayn teos on melkein 300 vuotta vanha parodia oman aikansa muotivillityksestä eli italialaistyyppisistä oopperoista, erityisesti tuolloin Lontoossa vaikuttaneesta Händelista (kyseiset oopperat tunnetaan toki nykyäänkin mutta luulen että parodia on lopulta ollut kulttuurisesti näkyvämpi), ja viittaukset muihin ajankohtaisiin aiheisiin ovat myös lukuisia. Tässä painoksessa oleva esittelyteksti kannattaa siis lukea, ynnä myös lukuisat alaviitteet, kun ne lukukokemusta auttavat, mutta teos itsessään on toki myös riemukas.

Varsinainen tarina on varsin yksinkertainen, kaikesta juonittelusta huolimatta. Varas Macheath (kirjaimellisesti nummenpoika, siis maantierosvo) on mennyt vannomaan rakkautta kahdelle nuorelle naiselle, Polly Peachumille ja Lucy Lockitille, ja nämä yrittävät kampittaa toisiaan ja auttaa macheathia pulasta, koska neitosten isät Peachum ja Lockit taas pyrkivät saamaan Macheathin hirteen (Peachum on varastetun tavaran välittäjä, Lockit vankilan vartija, molemmilla on käynnissä monenlaisia bisneksiä...)

Eikä juonesta nyt niin paljoa väliksikään, koska italialaisissa oopperoissa on onnellinen loppu niin metatietoisesti sellainen on laitettu tähänkin yrittämättä edes varsinaisesti selittää sitä mitenkään uskottavasti, ja muutenkin oopperan konventioille irvaillaan. Koko asetelma, nostaa miljööksi Lontoon epäilyttävämmät osat ja henkilöiksi varkaat ja huorat, on tietysti käänteistä siitä mitä oopperoissa yleensä tehtiin, ja lauluosuuksia ja aarioita käytetään paljon mutta ne on sovitettu kansanlaulujen melodioihin korkeamman sävellystaiteen sijaan (melodiat on mainittu joka aarian kohdalla, itse tunsin niminä vain Greensleevesin ja Packington Poundin, kuultuna osa muista olisi ehkä tuttuja).
Kyynisyyden, korruption ja käänteisyyden leima tuntuu muussakin näytelmässä, vaikka tunnelma pysyykin hyvin kepeänä (mm. Peachumin kauhistelu että onko tyttärensä Polly sortunut menemään naimisiin on varsin riemukas, samoin Peachumin varsin monimutkaiset bisnekset jotka ilmeisesti perustuivat ihan todellisiin esimerkkeihin ja käytänteisiin...)

Vaikka parodian kohde onkin hämärtynyt historiaan niin parodia silti toimii, antaa kiinnostavaa ajankuvaa ja toisaalta on ymmärrettävissä myös nykyhetkessä. Pitäisi varmaan se Brechtin versio lukea myös jossain vaiheessa...

Jenny Diver: I never go to the tavern with a man, but in the view of business. I have other hours, and other sort of men for my pleasure. But had I your address, madam -
Macheath: Have done with your compliments, ladies, and drink about. You are not so fond of me, Jenny, as you use to be.
Jenny Diver: 'Tis not convenient, sir, to show my fondness among so many rivals. 'Tis your own choice, and not the warmth of my inclination that will determine you.

Air XXIII All in a misty morning

Before the barn door crowing,
The cock by hens attended,
His eyes around him throwing,
Stands for a while suspended.
Then one he singles from the crew,
And cheers the happy hen;
With how do you do, and how do you do,
And how do you do again.

Macheath: Ah Jenny! Thou art a dear slut.

Gerard Manley Hopkins - As Kingfishers Catch Fire

 

 Vielä on Penguinin pikkumustia pari jäljellä.

Petrarcan yhteydessä oli puhetta että sonettiin mittana on jonkin verran vaikeaa päästä sisälle, muoto on joskus liiankin tiukka...ja Gerard Manley Hopkins ei kokemusta muuta: runoilija käyttää paljon sonettimuotoa joskin myös kehittää sitä, ja ei ole kovin helppo.

Hopkins oli 1800-luvun loppupuolella elänyt englantilainen pappi ja runoilija, joskin suurin osa tuotannostaan julkaistiin postuumisti. Postuumia mainetta kuitenkin tuli, koska runoilija katsotaan yhdeksi englanninkielisen modernismin edelläkävijäksi: vaikka sonettien rakennetta käytetäänkin niin mittaa venytellään, jambisista pentametreista ei ole niin väliksi vaikka rytmi pysyykin hyvin tärkeänä elementtinä, ja impressioiden ja kuvien virta sinkoilee hyvinkin omalaatuisella tavalla (suosikkiaiheinaan luontokuvaus, uskonnollinen mystiikka ja näiden sekoittuminen): paikka paikoin mieleen tuli kyllä että esim. T.S.Eliot on Hopkinsinsa lukenut...
Ja vaikka ajoittain luulenkin englantia osaavani niin Hopkinsin kieli on kyllä sellaista että taitoni eivät aina riitä...eli tämän teoksen lukeminen oli kyllä täynnä "mitä ihmettä minä oikein luen"-hetkiä.

Mutta vaikken aina, tai edes kovin usein, tajuakaan mitä Hopkins sanoo, niin tapa sanoa on kyllä usein vaikuttava: tapa käyttää rytmiä, viitteellistä sonettimittaa mutta myös säkeiden sisäisiä riimejä ja alliteraatiota, toistoa jne. Hopkinsista tuli mieleen hip hop, aina ei sanoista ja fraaseista ymmärrä mistä puhutaan mutta rappaajan flowta voi silti arvostaa...

(esimerkkirunossa ollaan jo vaellettu aika kauas perinteisestä sonetista vaikka se viitteellisenä vielä näkyykin, mutta tässä näkyy sanankäyttöä niin hyvin...)

That Nature is a Heraclitean Fire and of the Comfort of the Resurrection

Cloud-puffball, torn tufts, tossed pillows ' flaunt forth, then chevy on an air-
built thoroughfare: heaven-roysterers, in gay-gangs ' they throng; they glitter in marches.
Down roughcast, down dazzling whitewash, ' wherever an elm arches,
Shivelights and shadowtackle in long ' lashes lace, lance and pair.
Delightfully the bright wind boisterous ' ropes, wrestles, beats earth bare
Of yestertempest's creases; ' in pool and rut peel parches
Squandering ooze to squeezed ' dough, crust, dust; stanches, starches
Squadroned masks and manmarks ' treadmire toil there
Footfretted in it. Million-fuelèd, ' nature's bonfire burns on.
But quench her bonniest, dearest ' to her, her clearest-selvèd spark
Man, how fast his firedint, ' his mark on mind, is gone!
Both are in an unfathomable, all is in an enormous dark
Drowned. I pity and indig ' nation! Manshape, that shone
Sheer off, disseveral, a star, ' death blots black out; nor mark
               Is any of him at all so stark
But vastness blurs and time ' beats level. Enough! the Resurrection,
A heart's-clarion! Away grief's gasping, ' joyless days, dejection.
               Across my foundering deck shone
A beacon, an eternal beam. ' Flesh fade, and mortal trash
Fall on the residuary worm; ' world's wildfire, leave but ash:
In a flash, at a trumpet crash,
I am all at once what Christ is, ' since he was what I am, and
This Jack, joke, poor potsherd, ' patch, matchwood, immortal diamond,
               Is immortal diamond.

Max Frisch - Ihminen ilmestyy holoseeniin

Sveitsiläisessä laaksossa sataa, tiet ovat poikki, sähkötkin katkeilevat samoin kuin herra Geiserin muisti. Herra Geiser, leskimies, kiinnittää nastoilla talonsa seiniin otteita kirjoista ja lappusia, tiedonpalasia erityisesti geologiasta ja paleontologiasta mutta myös paikallistietoa, mainintoja Raamatun luomiskertomuksesta ja sekalaista muutakin, eikä oikein itsekään tiedä miksi mutta tietojen kerääminen on tärkeää. Välissä sitten tehdään kotona muuta ja käydään ulkona kävelemässä ja kiipeämässä rinnettä ylös ja alas ja tarkkaillaan merkkejä mahdollisesta maanvyörymästä.

Varsin lyhyt romaani jakautuu lyhyisiin kappaleisiin joiden välissä on vielä lyhyempiä lyhyiden lauseiden mittaisia kappaleita, ja otteita tietokirjoista, listoja, kaaviokuvia...kerronta on siis varsin fragmenttista mutta fragmenteista muodostuu kuitenkin laajempi kuva, kuva ihmisestä ja maailmasta geologisissa mittakaavoissa, ihminen ilmestyi holoseeniin ja pian tulevat sateet ja jäätiköiden sulamiset jotka peittävät ison osan maanpintaa alleen, ei ehkä Alppeja mutta muualla. Dinosaurukset olivat aikanaan ja sitten katosivat, niin tekee ihminenkin. Ja fragmenttisuudestaan ja suurista kysymyksistään huolimatta teos on hiottua ja hallittua kieltä jotta luenta kulkee selkeästi ja toteavista peruslauseista huolimatta kerronnassa on lämpöäkin.
Minulla ei ollut oikein mitään ennakko-odotuksia teosta kohtaan, Max Frischin nimen olen kuullut aika ajoin mainittavan mutta en ollut lukenut, tilanne pitääkin korjata, sen verran kiinnostava teos tämä oli (suom. Markku Mannila).

Otan tällä teoksella myös Helmet-lukuhaasteen kohdan 13. Kirja "kertoo sinusta": paikallistasonsa rinnalla teoksessa on kysymys myös ihmisestä lajina, ja minäkin olen ihminen.
Kirja on luettu myös Kiiltomadossa. 

Kerran aikaisemminkin, 1970, on kylän alapuolella sortunut tienpätkä, seuraavana aamuna sen rautakaiden roikkui taipuneena rotkon reunalla, ja tietyömaa haittasi liikennettä koko kesän, mutta ei sentään pysäyttänyt sitä. Sellaisia sortumia on näillä seuduin ollut aina -

Matkan varrella kolme sateen pieksämää lammasta.

On turha kysyä, miksi herra Geiser, baselilainen, on asettunut asumaan tähän laaksoon; herra Geiser on tehnyt niin.

Vanhaksi tulee kaikkialla.

Välillä herra Geiser seisahtuu: rotkon suunnasta harmaata pauhua - mutta rautakaide on vielä paikoillaan. Kun voi kulkea ilman sateensuojaa, kun joka puolella ei ole lätäköitä, kun jokaisesta kuusesta ei tipu pisaroita, kun vastakkaisen rinteen metsät eivät ole mustia eivätkä vuoret ole verhoutuneet pilviin, kun puutarhassa voi puuhailla, kun liikkeellä on perhosia, kun kuulee mehiläisten surinaa ja yöllä pöllön huhuilua, kun voi seistä onkivapa kädessä puron äärellä ja on terve, siis tyytyväinen, vaikka ei saisi saalista koko päivänä, ja kun tietä ei ole katkaistu, niin että laaksosta voisi päästä muualle kolme kertaa päivässä, silloin laakso on maalauksellinen - muuten tänne ei tulisi saksalaisia ja hollantilaisia kesästä toiseen.

Muinais-Venäjän sankarirunoja

Kun olen eeppisestä runoudesta pitänyt niin kun tällainen kokoelma vastaan tuli niin pitihän se lukea. Suomentaja A.O.Väisänen on valikoinut sarjan bylinoita tai starinoita (jälkimmäisestä sanasta tulee myös suomeen sana 'tarina') ja 21 tarinaa saatesanoineen on kirjaan päätynyt: kovin pitkiä nämä eivät ole, vain pari tarinaa ylittää kymmenen sivun pituuden eli varsinaisia eepoksia ei tässä luoda.

Väisänen on myös käännöksissään ollut ilmeisesti aika vapaa tulkitsija, mm. sovittaen runot kalevalamittaan kun alkukielisissä ei ilmeisesti varsinaista mittaa ollut, ja muutenkin mukana on kalevalamaisia maneereja, joten en sitten tiedä missä määrin kyseessä on käännös ja missä määrin Väisäsen uudelleentulkinta tarinoista.

No, joka tapauksessa. Mukana on ihmesatuja ja mahdollisesti historiallisiakin episodeja, joskin muokkautuneena: aika monessa tarinassa vaikuttaa Kiiovan ruhtinas Vladimir (joka jälkisanojen mukaan on yhdistelmä ainakin kolmesta historiallisesta henkilöstä). Sankareita on monia, Ilja Muromalainen on suosituimpia mutta Volga, Djuk Tapaninpoika, Sotko ja moni muu on myös mukana (naisia unohtamatta, Vasilisa ja Rjasanin Outi kunnostautuvat myös). Ja, no, osa jutuista on aika sotaisia ja suoraviivaisiakin jossa sankari tulee, tappaa vihollisen ja palkitaan, ja osa monipuolisempiakin (mm. Sotkon ihmesatu vedenalaisessa valtakunnassa).
Aika lailla samaa tavaraa kuin paljossa muussakin epiikassa (mm. viime kuussa lukemani Aranyn Toldit tulivat mieleen), annospaloina ihan mukavia vaikka toisaalta laajempiakin kehittelyjä olisi voinut kaivata...

Dorodon veljekset (ote)

  Mihailo Dorodonpoika
kauas ratsasti kedolle,
kedolta mäelle nousi,
katsoi tuolta kaukoputkin:
kolme oli merkkiä arolla,
yksi merkki valkomerkki,
toinen on veripunainen,
kolmas mustankarvallinen.
  Mäeltä alas ajeli,
merkkien läheni luokse,
hepo seisahti, hypähti,
kavioilla kaapieli
jälkiä ylen isoja,
lammasnahan laajuisia.
Tunsi nyt Mihailo merkit:
oli teltta valkomerkki,
teltan pylväspää punainen
hepo musta teltan luona.

Heinäkuun luetut

Josephine Tey - The Man in the Queue
János Arany - Toldi
János Arany - Toldin ehtoo
Muriel Spark - Mandelbaumin portti
John Gay - Trivia: or, the Art of Walking the Streets of London
Anne Tyler - Päivällinen Koti-Ikävän ravintolassa 
Ljudmila Petruševskaja - Klarissan tarina 
Wilfred Owen - Anthem for Doomed Youth 
W. Barnard Faraday - Pendragon 
Frédéric Beigbeder - 24,99€ 
Alifa Rifaat - Kaukaa siintää minareetti 
Kate Chopin - A Pair of Silk Stockings 
H. Rider Haggard - Kuningas Salomon kaivokset 
Francesco Petrarca - Sonetteja Lauralle 

Heinäkuussa tuli taas luettua kohtalaisen iso nippu kirjoja, mukaanlukien yksi lukumaraton (ja päälle toinen maratonmainen sarjakuvasessio), ja Baldur's Gate 2 on myös oman osuutensa ajasta vienyt...

Näiden lisäksi juhlittiin joukolla runon ja suven juhlaa, sen verran mukavasti että ensi vuonna pitänee tehdä uudestaan, ja tuossa pari päivää sitten aloin taas saada muistutuksia että syksyn kirjamessutkin lähestyvät, haluaisikohan tänä vuonna käydä vilkaisemassa myös Turkua.

Haasteista uusi novellihaaste on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, ja Helmet-haasteessakin on jäljellä enää kuusi kohtaa (joihin kaikkiin on myös jotain ehdokkaita mitä tulen niihin lukemaan). Frau, Signora & Bibi jolkuttelee myös eteenpäin ja siihenkin on kyllä hyllyssä tarjokkaita lukemista odottamassa...runohaaste on jäänyt vähän hiljaisemmaksi kun olen nyt lukenut enemmän muunmaalaisia runoja.

	mies	nainen	muu
englanti	94	97	2	193
suomi	49	38		87
ranska	35	11	2	48
saksa	38	9		47
japani	34	9		43
italia	36	2		38
venäjä	25	6	1	32
ruotsi	21	10		31
norja	12	3		15
tsekki	12	2		14
espanja	11	2	1	14
tanska	7	2		9
arabia	6	2	1	9
unkari	7	1	1	9
puola	4	4		8
viro	4			4
portugali	2	2		4
kiina	3	1		4
islanti	2		2	4
slovenia	2		1	3
slovakia	2	1		3
muu			3	3
serbo-kroatia	2	1		3
hollanti	1	2		3
kreikka	3			3
iiri		1	1	2
latina	1	1		2
turkki	1			1
albania	1			1
urdu	1			1
bulgaria			1	1
latvia	1			1
malta	1			1
katalaani		1		1
	418	208	16	642