Helmi-maaliskuun luetut

F.M.Mayor - The Third Miss Symons
Rautainen virta
G.K.Chesterton - The Man Who Was Thursday
Rex Stout - Kesävieraan kuolema
V.A.Koskenniemi - Latuja lumessa
Shusaku Endo - Stained Glass Elegies
Lauri Viljanen - Auringon purjeet
Cara Colter - Kukkakauppiaan vakioasiakas
Naguib Mahfouz - The Time and the Place
Samuel R Delany - Babel-17 / Empire Star
Roger Vailland - 325000 frangia
Aila Meriluoto - Sairas tyttö tanssii
Faiza Guene - Hällä väliä huomisella
C.S.Lewis - The Pilgrim's Regress
Unto Kupiainen - Mustan linnun puu
Jean-Patrick Manchette - The petit blue de la côte ouest
Juhani Brander - Getsemane
Arvi Kivimaa - Passacaglia

Tom McCarthy - Tintin and the Secret of Literature
Paul Griffiths - Musica Nova: modernin musiikin historia Debussysta Bouleziin
Raymond Edward Brown - An Introduction to New Testament Christology

Kun en viime kuun lopulla tullut laittaneeksi koostetta niin tässä sitten kahden kuun lukemisia, ja kuten jotkut ehkä ovat huomanneet, bloggaustahti (ja samalla myös lukutahti, kun yhä pyrin bloggaamaan lukemastani fiktiosta) tuolloin helmi-maaliskuun vaihteessa hidastunut aika paljon...enkä ole myöskään ehtinyt ollenkaan niin paljoa kommentoida muiden blogejakaan, lukea olen sentään yrittänyt edes kohtalaisen usein...

Selitys on yksinkertainen, olen tällä hetkellä reissussa Ranskassa oppimassa kieltä ja kulttuuria ja tekemistä on riittänyt, ihan puhtaasti lukuaika on vähentynyt, ja kun sitä vielä käytetään kohtalaisesti ranskankielisiin teksteihin (yhden kirjan olen tänne blogannut, toisen saanen loppuun joskus tulevina päivinä, pari muuta on jo bongattu lukujonoon) joita tietysti ainakin vielä luen aika paljon hitaammin kuin suomea tai englantia. Ja luetuissa teksteissä on tietysti myös paljon muuta kuin blogiin päätyvää kaunoa.

Ettei blogi ihan liian hiljaiseksi mene niin mukana on muutama teos noita suomalaisia runoilijoita, niitä tulee sitten seuraksi :) Ja kukoistaapa runo18-haaste ja Helmet-haasteeseenkin on löytynyt vielä kivasti nimikkeitä, muiden kanssa saattaa tulla ongelmia...

	mies	nainen	muu
englanti	105	103	2	210
suomi	62	44	1	107
saksa	43	11		54
ranska	38	14	2	54
japani	36	10		46
italia	37	2		39
venäjä	26	7	2	35
ruotsi	23	12		35
norja	13	4		17
espanja	11	4	1	16
tsekki	12	2		14
unkari	7	2	1	10
arabia	7	2	1	10
tanska	7	2		9
puola	5	4		9
viro	4	1		5
kiina	3	2		5
portugali	2	2		4
islanti	2		2	4
slovenia	2		1	3
slovakia	2	1		3
muu			3	3
serbo-kroatia	2	1		3
hollanti	1	2		3
kreikka	3			3
iiri		1	1	2
latina	1	1		2
katalaani		2		2
turkki	1			1
albania	1			1
urdu	1			1
bulgaria			1	1
latvia	1			1
malta	1			1
bengali	1			1
	460	236	18	714

Arvi Kivimaa - Passacaglia

Tässä Arvi Kivimaan kokoelmassa onkin jotain vähän samaa kuin edellisen bloggauksen Getsemanessa: yhtenäinen runojen sarja jossa päähenkilö vaeltaa pitkin Eurooppaa.
Tiettyä surumielisyyttäkin ja katoavuuden tunnetta on mukana, vaikka vähän eri lähteistä: Kivimaan Eurooppa kun on muutama vuosi aiemmin kulkenut läpi hajottavan suursodan jonka syitä tai oikeutuksia on vaikea nähdä tai hyväksyä...

Kokoelma on varsin yhtenäinen, runot on vain numeroitu nimeämisen sijaan ja jotkut kuvat, kuten vihreän veden laineet, toistuvat runosta toiseen. Kivimaa ei harrasta Branderin tapaista kuvapommitusta, vaan suosii enemmän abstrakteja käsitteitä (ja myös vertikaalista katsetta ylöspäin ja ikuisuuteen), joskin samalla on pakko sanoa että runojen kieli ja kuvat ovat aika usein aika kuluneita...

Helmet-haasteeseen tämä kuuluu kohdaksi 9. Kirjan kansi on yksivärinen (en laske noita tekstivärejä tähän). Ja Runo18-haasteeseen tämä tietysti kuuluu.

Vihreä vesi kohisee minulle:
kumarru maahan.
Kylmään multaan paina otsasi,
levitä kätesi sitä vasten.
Pian olet mullan pimeydessä,
pian olet hävinnyt,
jäljettömiin pyyhkäisty.
Ihmiskäsilläsi tajua katoamisesi.
Ota mullan imu huokosiisi -
pimeys on ympäröivä sinut.
Marmorinen oli muotosi,
kiveen hakattu ja kova:
pettymyksesi olit panssaroinut,
ankaraan kuoreen kätkenyt
                    kärsimyksesi ja kipusi.
Katoavaa ovat nekin.
Vain pahat tekosi jäävät,
kun liu'ut pimeyteen, palaamatta.

Yhä huudan sinua, Jumala.

Juhani Brander - Getsemane

Vaikka yhteydet ovatkin joskus väljät, niin tämä Juhani Branderin kokoelma on nimenomaan kokoelma, runojen sarja joissa minähenkilö, joka on ehkä Danteksi luettavissa, vaeltaa etsimässä Beatricea ympäri modernia Eurooppaa, ja sävyltään, tunnelmaltaan ja keinoiltaan on sarja myös yhtenäinen.

Runojen säkeet vyöryvät hengästyttävän runsaina: modernistisia kielikuvia tässä viljellään ja moni niistä tuntuu hyvinkin kiinnostavalta, mutta siinä vaiheessa kun joka säkeessä alkaa olla omat ilmaisunsa, kuvansa, viittauksensa niin ehkä lukija voi vain epäonnistua. Lukea jokaista yksittäistä riviä maistellen, joka käy niin hitaasti että kokonaisuuksista ei saa enää mitään käsitystä, tai heittäytyen kuvien ja signaalien virtaan, josta joitain signaaleja nousee esiin ja aika monta jää myös kohinaksi...

Mutta ehkä se on ominaista Getsemanen Euroopalle ja modernin Danten etsinnälle, yleinen tunnelma on rappion ja päämäärättömän harhailun ja mistä saa kiinni hajoaa...niin materialistista kuin kuvasto onkin, konkreettisuus käy illuusioksi, kulttuuriviittauksetkin hajottavaksi ja uskonnonkin kielellä puhutaan enää vain kaupallisuuden voimista.

(tässä kohtaa voisin sitten miettiä miten sen entisen Danten etsintä eteni vertikaalisesti ja modernin horisontaalisesti ja kummalla niistä päästään Beatricen luo menestyksekkäämmin, ja mitä tästä voisi päätellä)

Kirja osuu Runo18-haasteeseen ja Helmet-haasteen kohtaan 4. Kirjan nimessä on jokin paikka.

Tynnyri (ote)

suurten laivojen aikaan kannoin taskussani

                    roomalaista korvaa

maa maata, tulta ja tuhoa, suuri harmaa teatteri

                    kaupunkien öissä kuuli vain ilveilijöiden huudot

                 suuria kertomuksia ei ollut

kuljen tässä, eikä huomista ole

ohimenevä tuuli tai jumalan suu

tuhlaajapojan tavoin totean, en paljon pyytänyt

vain silmät taivasta varten, kivitaulujen liinat

appelsiininkuoreen pyyhimme kudosnesteet, kuolleet solukot

totesin ajattelun illuusion

kuluneiden meikkien rajatapaukset, haamukuninkaat

höyhenpukukutsujen vangitut kyyhkyt

senaatin miehet ja otsia kolhivat kivet

Jean-Patrick Manchette - Le petit bleu de la côte Ouest

Noin vuosi sitten luin Jean-Patrick Manchetten viileän jännärin Fatale, ja nyt sitten toinen kirjansa, joka myös nauttii jonkinlaista kulttiasemaa kovaksikeitetyn dekkarin puitteissa (tässä painoksessa on mukana myös James Sallisin esipuhe).

Eräänä yönä palatessaan kotia kohti Georges Gerfaut, erään firman toimihenkilö, sattuu paikalle jossa auto on ajanut ulos moottoritieltä. Kuljettaja on elossa mutta loukkaantunut, joten Georges ajaa hänet sairaalaan mutta kun kello on lähempänä neljää niin ei jää sairaalaan odottelemaan vaan poistuu paikalta.

Kolme päivää myöhemmin Georges Gerfaut yritetään tappaa.

Tästä lähtee sitten pako ja ajojahti, josta ei vauhtia puutu ja ruumiitakin tulee useampi...keskeisenä ideana juuri että aivan tavallisen tyypin elämä muuttuu yllättäen ja radikaalisti kun sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, ja kyllä siitä aivan tavallisesta tyypistä kuoriutuu aikamoinen badass kun sopivasti tyrkitään...

Fatalen tyyliin yleinen tunnelma on yltiöcool (muutama vuosi kirjan ilmestymisen jälkeen se on filmattu ja pääosassa "tietysti" Alain Delon), paljon lyhyitä lauseita ja behavioristista kerrontaa, paljon ulkonäön ja tekemisten kuvailua muttei juuri lainkaan peilailla sisäisiä tuntoja. Ja tietysti ironiaa ja vähän huumoriakin ja fiilis että sanoja ja ilmaisuja on kyllä hiottu, pyrkimyksenä juuri tunnelman luominen (tarinan juoni sinänsä on aika simppeli): Manchette seuraa kyllä tiukasti Dashiell Hammettin perinteessä mutta kirjoittaa hyvin itsetietoisesti, eli joitain saattaa ehkä ärsyttääkin tämä vaikutelma "cooliuden harjoitelmasta", mutta jos laji kiinnostaa niin kannattaa tutustua (alkukielellä tai englanniksi, ei näitä suomeksi ole tullut).

Näin kieltenopiskelun kannalta tämä on suht mukavaa tekstiä juuri siksi, että tarina etenee varsin suoraviivaisesti, kirjassa ei jaaritella ja luvut ja lauseet ovat lyhyitä, joskin haasteeksi tulee runsas määrä puhekielisyyttä (näistä oppii kyllä hyvän valikoiman kirosanoja ja muita törkeyksiä). 

MarikaOksa on lukenut tästä Jacques Tardin tekemän sarjakuvasovituksen (ja tämän kirjan lopussa oleva teosluettelo kertoo Tardin sovittaneen myös kolme muuta Manchetten kirjaa sarjakuviksi...)

[...] et les casiers à disques où l'on trouvait des disques de musique symphonique et d'opéra et de jazz West Coast pour une valeur de quatre ou cinq mille francs; et les rayons de teck encastrés dans le mur et soutenant plusieurs centaines de volumes, c'est-à-dire presque tous les meilleurs écrits produits par l'humanité et aussi des merdes. 

Koska kirja sijoittuu kerronnallisesti "nykyhetkeen" ja se ilmestyi alunperin 1976, saan tällä Helmet-haasteesta kohdan 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.

Unto Kupiainen - Mustan linnun puu

Blogattuja Kupiais-kokoelmia on tämän myötä nyt kymmenen, ja kun en yhäkään lue näitä järjestyksessä niin tämä kuuluu alkupään tuotantoon, sodanaikaisiin runoihin.

Varsinaisia sotarunoja tässä ei tosin juuri ole, kun se aineisto juuttui sotasensuuriin liiallista sotaväsymystä osoittavana ja morbidina, tai olikohan yksi tai kaksi samantyylistä runoa päässyt mukaan vähän eri muodossa?
Ei tämäkään aineisto nyt suoranaisesti hilpeää ole, intohimoja liikkuu ja osa niistä synkempiä, huulia suudellaan vaikka ne ovat toisten kuin sinun, minun vuokseni hän oppii että rakkaus on valhetta, aavistusten tummat laivat saapuvat satamaani jne, elämän vimmaa on ja pelkoa että se on tyhjää...

Mutta ei Kupiainen vielä tässä ole parhaimmillaan, aika monta tuntuu enemmän kisällin työnäytteiltä kuin varsinaisesti kypsiltä teoksilta, muodollisesti päteviltä mutta vähän mitäänsanomattomilta tai sellaisilta joita ei olisi jo tehty paremmin, joissain tapauksissa iskelmäsanoituksina...
Epätasaisessa kokoelmassa on kuitenkin mukana myös joitain onnistumisia...

Soutaja

Vieras on virta, ja vieras on vene,
eivät ne unelmies uomia mene.
Ilta on ihmisessä, aamu on outo;
illasta aamuun on ihmisen souto.
Illasta aamuun on yöllistä matkaa;
jos jaksat uskoa, jaksat jatkaa.
Taapäin tuijotat, soudat eteen
outoa venettä outoon veteen.

(tämä taisi olla se runo jota kaipailtiin samannimisen kokoelman yhteydessä?)
Kirja osuu Runo18-haasteeseen.

C.S.Lewis - The Pilgrim's Regress

Monista C.S.Lewisin kirjoista, niin fantastisia elementtejä kuin niissä käytetäänkin, on hieman vaikea puhua puhtaasti fiktiona: kirjailija kun tunnetusti suosii hyvinkin selkein vedoin piirettyjä allegorioita, että helposti aletaan siirtyä esseistiikan puolelle. Tässä kirjassa alkulauseen perusteella on mukana myös omaelämäkerrallisuutta, mutta reippaasti yleisemmälle tasolle vietynä...

Kommentoivia pastisseja toisten kirjailijoiden teoksista Lewis on myös kirjoittanut: aiemmin lukemani The Great Divorce/Suuri avioero on nimensä puolesta viittaus William Blaken Taivaan ja helvetin avioliittoon (ja sisältönsä puolesta jokseenkin yhteneväinen Danten Jumalaisen näytelmän kanssa, mitä nyt matkaan lähdetään bussilla...)

Sama juttu tämän The Pilgrim's Regressin kanssa: lukijan on hyvä tuntea John Bunyanin Kristityn vaellus, pohjatarina on jokseenkin sama mutta tietysti Lewis on eri ajan ja katsantokannan lapsi kuin Bunyan...

Hieman Bunyanin suuntaan ehkä irvaillenkin kirja lähtee liikkeelle Puritaniasta, jonka sisäinen ristiriitaisuus herättää päähenkilö Johnissa kummastusta ja kun näköpiirissä kajastaa lännessä oleva ihanainen Saari, lähtee John sitä tavoittelemaan ja matkalla kohtaa monenlaista antropomorfoitua aatetta, filosofista suuntausta, näkökulmaa, uskonnollista virtausta yms ja polulta harhaillaan myös paljon ennen kuin löydetään reitti Saarelle. Ja takaisin myös, jolloin saavutetuilla kokemuksilla vanhatkin asiat näyttävät erilaisilta. Ja tietysti koko homma on suuri allegoria henkisestä ja hengellisestä etsinnästä, Lewisin ominaisella huumorilla ja oivaltavuudella varustettuna tietty. Pääseekö John kulkemaan Media Halfwaysin ja luota Zeitgeistheimin kautta Saarelle, onko herra Sensible vai herra Broad enemmän oikeassa, miten suhtautua Mother Kirkiin tai pohjoisen punaisiin ja mustiin kääpiöihin...

Joiltain osin teos paljastaa toki oman aikakautensa, se on kirjoitettu 30-luvulla ja jotkut jutut eivät menisi läpi nykykirjassa, mutta niiden suhteen voin siteerata aiemminkin siteeramiani Lewisin omia sanoja että koska ihmiset tekevät eri aikoina eri virheitä, vanhassa kirjallisuudessa ne ovat helpommin havaittavissa ja näin vähemmän vaarallisia ja se mikä on laajemmin totta ja hyvää on paremmin nautittavissa. Ja hyviä huomioita tässä toki riittää.

"Come, come," said the jailor. "You must know your catechisms by now. You, there" (and he pointed to a prisoner little older than a boy whose name was Master Parrot), "what is argument?"
"Argument," said Master Parrot, "is the attempted rationalisation of the arguer's desires."
"Very good," replied the jailor, "but you should turn out your toes and put your hands behind your back. That is better. Now: what is the proper answer to an argument proving the existence of the Landlord?"
"The proper answer is , 'You say that because you are a Steward.'"
"good boy. But hold your head up. That's right. And what is the answer to an argument proving that Mr Phally's songs are just as brown as Mr Halfways'?"
"There are two only generally necessary to damnation," said Master Parrot. "The first is, 'You say that because you are a Puritanian,' and the second is, 'You say that because you are a sensualist.'"
"Good. Now just one more. What is the answer to an argument turning on the belief that two and two make four?"
"The answer is, 'You say that because you are a mathematician.'"
"You are a very good boy," said the jailor. "And when I come back I shall bring you something nice. And now for you," he added, giving John a kick and opening the grating.

Joku aika sitten tuli mieleen että siinä missä sekularistiset asenteet uskontoihin ovat arkipäivää, nykyhetkessä tuntuu olevan kehittymässä myös tieteen suhteen vastaava ilmiö: vaikka toki noin periaatteessa suhtaudutaankin suvaitsevasti siihen että tieteilijät tieteilevät ja saatetaan ehkä vähän arvostaakin, niin silti koetaan että tiede on relevanttia vain suhteessa itseensä, se pitää lokeroida omaksi alueekseen jossa puuhaillaan keskenään omia mutta sitä ei pidä päästää vaikuttamaan muihin elämänalueisiin. Saatetaan jopa suhtautua vihamielisesti siihen että tieteet tulevat tyrkyttämään omia näkemyksiään ulkopuolisille, olkoot tieteistä kiinnostuneita ne jotka niitä harrastavat mutta ei se minulle kuulu enkä pidä että minulle niitä tyrkytetään. Minulla on Oikeus Valita Henkilökohtaiset Faktani, ja anateema sille joka tätä oikeutta haluaa rajoittaa tai väkisin työntää omia faktojaan minulle.
Tällainen lokeroiva ajattelu on sivistysvihamielistä ja älyllisesti epärehellistä. Ylläolevassa sitaatissa se tunnistetaan, ja samaa näkyy kun avaa päivän lehdet (ei, Trump ei ole ainoa).

Helmet-haasteeseen saan tällä kirjalla kohdan 29. Kirjassa on lohikäärme.