Joulukuun ja vuoden luetut

Tässä kuussa ei taida enää ehtiä lukemaan loppuun mitään lisää, joten aika summata kuukauden luetut ja ja tarkastella myös koko vuotta.

Heinrich Böll - Suojaverkko
Elio Vittorini - Vierailu
Francois Mauriac - A Woman of the Pharisees
William Shakespeare - Coriolanus

Rinne, Kiviranta & Lehtinen - Johdatus kasvatustieteisiin
Richard Miles - Ancient Worlds

Kaltsu Kallio - Kenenkäs tyttöjä

Kuukausi alkoi aika hitaasti verrattuna viime kuuhun mutta tässä joulun aikaan tuli sentään vähän kirittyä. Lukujumi vaivaa kyllä vielä vähän runouden suhteen (terveisiä vain sinulle jonka runokirja odottaa hyllyssä, ja sinulle jonka kirjalähetysmailiin en ole saanut vastattua...). Mutta katsotaan miten ensi kuussa...
Noin laadullisesti ei näissä ole valittamista, ei yhtään todellista huippua mutta kaikki luki ilokseen.

Koska tilastot on kivoja niin tuli sitten laskeskeltua hieman koko vuoden lukusaldoa. Kuukausisummauksista laskeskelin että kaunokirjallisuutta tuli tänä vuonna luettua 70 nidettä ja runokirjoja 11, yhteensä siis 81 kirjaa (tietokirjoja ja sarjakuvia sitten tuohon päälle epämääräinen kasa).

Vaikka olinkin ajatellut että olin lukenut suht paljon naisten kirjoittamia kirjoja niin tilastot eivät tue ajatusta: kirjoista 49 on miehen ja 29 naisen kirjoittamaa, ja 3 muuta (kaksi anonyymia jotka luultavasti olivat miehiä ja yksi antologia jonka toimittaja on nainen mutta kirjoittajista suurin osa miehiä). Eli yhä pysytään aika lähellä sitä 2:1-suhdetta mikä on pätenyt aikaisempinakin vuosina (olivatko sitten mieleenjääneemmät lukukokemukset naisilta, en tiedä).

Kirjoja luettiin kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi. Suomeksi yhteensä 51 kirjaa joista alkukielisiä 21 ja käännöksiä 30, ja englanniksi 30 kirjaa joista alkukielisiä 17 ja käännöksiä 13 (näistä käännöksistä kahdeksan oli japanista, muut edustetut kielet olivat ranska, italia, kiina ja islanti).

Alkukielistä voiton vei taas kerran englanti, ja ilman runokirjoja suomen osuus olisi näyttänyt vielä synkemmältä. Japani, ranska, saksa, ruotsi ja italia olivat kyllä myös kohtuullisesti edustettuina, ja yhteensä alkukieliä tuli kokoon 15 (ja yksi muu, runoantologia Tuhat laulujen vuotta).

Kyllähän noita manner-Euroopan ja muunkin maailman kieliä voisi enemmänkin lukea, japani on aika mallillaan ja toisaalta en koe mitään erityistä tarvetta kasvattaa suomalaisen kirjallisuuden lukemista joskaan en sitä yhä radikaalisti ole vähentämässäkään...mutta tuskin Brittein saaristakaan täällä ollaan ihan heti eroon pääsemässä.

William Shakespeare - Coriolanus

Coriolanus (suom. Lauri Sipari) ei kai ole Shakespearen suosituimpia näytelmiä. Sen henkilöhahmot eivät ole kovinkaan moniulotteisia (päähenkilökään ei saa niitä näpsiä monologeja joissa kuvaa sisäisiä tuntojaan, lähes kaikki puhe tässä on julkista), suuria muistettavia lainauksia viljellään laiskanlaisesti ja tarina taas on yhtäaikaa eittämättömän kyyninen ja teemoiltaan varsin arveluttava (perustuuhan se ilmeisesti tositapahtumiin).

Teemana on politiikka ja tapahtumapaikkana tasavallan ajan Rooma. Caius Martius, suuri sotasankari joka saavutuksistaan saa lisänimen Coriolanus, pyrkii voittoisan sotaretken volskeja vastaan jälkeen Roomassa konsuliksi. Ylpeän ja jääräpäisen luonteensa ja toimiensa aikaisemman plebeijikapinan aikana vuoksi kansa suhtautuu häneen kuitenkin varsin kielteisesti ja kansantribuunit omalta osaltaan pyrkivät tekemään parhaansa estääkseen valinnan.
Coriolanus, toveriensa lukuisista toiveista huolimatta, ei suostu mielistelemään kansaa ja päätyy lopulta maanpakoon. Tällöin hän liittoutuukin entisten verivihollistensa volskien kanssa ja kääntyy sotaretkelle nyt hajanaista Roomaa vastaan...mutta viime hetkellä Coriolanuksen perhe, erityisesti äiti, saa tämän luopumaan kostostaan ja tekemään rauhan, joka toki päättyy Coriolanuksen omaan kuolemaan petturina volskien käsissä.

Coriolanus on henkilönä varsin epämiellyttävä, jyrkkä aristo-/meritokraatti, ylpeä ja sanoo mitä ajattelee (jotkut sanovat "poliittisesti naivi"). Toisaalta kaikki muut henkilöt, niin konsulit, kansantribuunit kuin volskien päällikkökin ovat juonittelijoita jotka valehtelevat ja kieroilevat parhaansa mukaan kunhan sillä vain edistävät omaa asemaansa (kansantribuuneja ei niin kiinnosta kansan hyvinvointi kuin oma poliittinen asemansa ja Meneniuksen ahkerasti viljelemä vertaus muiden ruumiinosien kapinasta vatsaa vastaan kuulostaa epäilyttävän paljon nykyiseltä valumaefekti-talouspolitiikalta, erityisesti sen väärinkäytöksiltä...)

Kansa on täysin kuulopuheiden ja manipuloinnin vallassa ja vaihtaa mielipiteitään kulloisenkin kaunopuhujan ja yleisen suosion mukaan, mutta näkyipä meritokraatti Coriolanuskin pystyvän hyvin radikaaleihin suunnanvaihdoksiin. Shakespearen kuvaama itsevaltiuden ajan Englannin vaalitapa (joka ei siis vastaa historiallista roomalaista) vaikuttaa myös lähinnä demokratian parodialta, yhteen virkaan on yksi ehdokas ja kansan tehtävä on muodollisesti lähinnä vain sanoa "jee, hyvä meininki" (vaikka tässä tapauksessa niin ei käykään).

Näytelmää ei ilmeisesti kovin usein esitetä mutta esitykset saattavat olla yleensä poliittisesti latautuneita, propagoidaan sillä sitten napisevaa ja kiittämätöntä rahvasta vastaan tai keskitytään kansan nousuun korruptoitunutta ja ylimielistä yläluokkaa kohtaan: niin Bertolt Brecht kuin Adolf Hitler ovat kuulemma osoittaneet kiinnostusta näytelmää kohtaan, ja olipa näytelmän esitys myös kielletty jonkin aikaa 30-luvun Ranskassa koska oli liikaa fasistien suosiossa...
Eivätkä käsiteltävät aiheet ole vanhenneet meidänkään aikanamme, paljon pohdittavaa tässä olisi. Harmi vain että kirjallisena tuotoksena en nostaisi tätä Shakespearen parhaimmistoon...

Jaa, voisikohan tämän laittaa Ihminen sodassa -haasteeseen, sota ei ole keskeisin teema (kuten Shakespearelta vaikkapa Troiluksessa ja Cressidassa) mutta kyllähän tässä on paljon sotimista ja politiikka linkittyy vahvasti sodankäyntiin...

Francois Mauriac - A Woman of the Pharisees

Luin tämän Mauriacin kirjan englanniksi mutta huomasin sittemmin että kirja on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Täydellisyyden kudos (vuonna 1944 eli ei ehkä nykyään kauhean helposti löydettävä kirja). Englanninkielinen nimi on lähempänä alkuperäistä (La pharisienne), suomalainen vähän viitteellisempi.

Kirjan kertoja, Louis Pian, kertoo takautumana teini-iässään sattuneesta tapahtumasarjasta, hivenen villistä koulutoveristaan Mirbelistä ja tämän rakkaudesta Louisin sisareen Micheleen, Mirbelin epäilyttävän vapaamielisestä opettajasta isä Calousta, Louisin opettajasta Puybaraudista joka jättää pappeuden mennäkseen naimisiin, Louisin isästä ja erityisesti kirjan nimihenkilöstä, äitipuolesta Brigitte Pianista. Brigitte on hurskas ja arvostettu nainen joka on omistautunut hyville asioille, seurakunnalle, hyväntekeväisyyslaitoksille ja monelle muulle asialle ja joka katsoo asiakseen sotkeentua kaikkiin asioihin ja hoitaa ne kuten itse parhaaksi näkee, juonitellen ja kiristäen jos tarve tulee.

Brigitte Pianin tekopyhyyttä tasapainottaa jonkin verran järjen ääni isä Calou, maltillinen ja tolkun ihminen mutta myös heikko ja ymmärtämätön kaikkia ihmiselämän piirteitä kohtaan kun taas kertoja Louis pysyy etäisenä, passiivisena ja hieman kyynisenä tarkkailijana, kriittisenä myös itseään kohtaan.

Kaikesta huolimatta Brigitte Piania ei esitetä minään parodiana vaan varsin todellisena ihmisenä kuten kaikki muutkin, toki ilmeisine heikkouksineen mutta myös ymmärryksellä ja hyvät puolensa, silloin kun sellaisia oli, myös esiin nostaen. Tämä ehkä selittää lievän hämmästykseni siitä kuinka vähän Brigitte esiintyikään kirjan alkupuoliskolla, muiden henkilöiden teot ja elämä oli esillä ja Brigitte vain taustalla vaikuttajana, mutta keskeisempi rooli olisi varmaankin tehnyt tästä parodisemman kirjan ja se ei selvästikään ollut tarkoitus; Brigitte nousee kunnolla keskiöön vasta kirjan loppupuolella heräävässä tajuamisessaan että on "kalkittu hauta".

Olen nobelisti Mauriacilta lukenut aiemmin tunnetuimman teoksensa Käärmesolmu, ja tässä oli hieman samoja aiheita, ymmärryksellä kuvattuja realistisen epämiellyttäviä henkilöitä jotka joutuvat itsereflektiossa punnitsemaan parannuksen mahdollisuutta.

Kolmas kirja Vive la France! -haasteeseen.

Elio Vittorini - Vierailu

Kolmikymppinen Silvestro, tympääntynyt, matkustaa pohjois-Italiasta kotiseudulleen Sisiliaan jossa ei ole käynyt viiteentoista vuoteen. Matkalla hän kohtaa äitinsä lisäksi myös monenkirjavan joukon muita ihmisiä joilla kaikilla on omia asioitaan sanottavana.

Kirjan alkukielinen nimi on Conversazione in Sicilia (suomennos Pirkko Peltonen), ja nimen mukaisesti se perustuu suurelta osin dialogiin, ihmiset puhuvat toisilleen asioista ja asioiden vieristä. Keskustelut ovat usein jankkaavia ja toisteisia, joskus arkisen banaaleja ja joskus hyvinkin merkillisiä. Loppua kohti sävy menee entistä enemmän sinne merkillisen ja unenomaisen puolelle, ja metafiktiotakin sotketaan mukaan.

Tässä oli ehkä jotain hienoa symboliikkaa ja muita tasoja jotka nyt jäivät minulle vähän vieraiksi. Antifasistiseksi tämä on mainittu (alunperin ilmestyi 1941) ja joo, onhan tässä siihen suuntaan viittauksia. Vittorini onnistuu kuitenkin luomaan vahvaa paikan ja henkilöiden tuntua, keskustelut tuntuvat aidoilta ja Sisilia näyttäytyy sekä eksoottisen kauniina että repivän köyhänä maana ja vaikka ei aina niin paljoa ymmärtänytkään niin silti lukiessa halusi koko ajan päästä eteenpäin, katsoa mitä seuraavaksi tapahtuu.

Lukuhaasteita, koonteja ja keskeneräisiä

Vaikka tässä onkin vuoden loppuun aikaa jäljellä vielä kolmisen viikkoa niin lienee silti aika laittaa pakettiin joulukuun lopussa erääntyviä lukuhaasteita ja vilkaista hieman käynnissä olevia. Ne on tehty mitä on tehty.

-------------------------------------------
Seitsemän sarja

Järjellä ja tunteella -blogissa haastettiin lukemaan seitsemän sarjakuvaa ja bloggaamaan niistä.

Hayao Miyazaki - Tuulen laakson Nausicaä 
DC Showcase Presents: The House of Mystery 2
Sam Kieth - The Maxx 
Hitoshi Iwaaki - Parasyte
Al Taliaferro - Aku Ankka päivästä päivään
Hotta & Obata - Hikaru no Go
Dorkin & Thompson - Beasts of Burden
Martina & Bioletto - Mikin Inferno
Natsume Ono - not simple

Lukeminen ei sinänsä ollut ongelma, luin reilusti enemmänkin, mutta vähemmän on tullut blogattua luetuista, niinpä oli aiheellista tarttua haasteeseen. Blogattuja tulikin sitten yhdeksän kappaletta. Jakauma tosin meni aika hassuksi, neljä japanilaista mangaa, neljä amerikkalaista sarjakuvaa ja yksi eurooppalainen (ja sekin alunperin amerikkalaisella päähenkilöllä). Kyllä minä muitakin eurosarjiksia olen lukenut ja suomalaisiakin mutta nyt on jäänyt käsittelemättä (mahdollisesti raapustan vielä yhden kirjoituksen tämän vuoden puolella yhdestä tunnetusta eurooppalaisesta...)

---------------------------------------------
1800-luvun kirjat

Ofelia Outolintu haastoi lukemaan kirjoja jotka on julkaistu alunperin 1800-1899.

Elizabeth Gaskell - Cranford
Nikolai Leskov - Vasuri
E.W.Hornung - Raffles: The Amateur Cracksman
Ivan Turgenev - Kuningas Lear arolla

Neljä blogattua, millä saavutetaan haasteen minimimäärä ja paronin arvo. Sinänsä hämmentävää kuinka vähän noita onkaan tullut luettua kun kuitenkin olen painottunut vähän vanhempaan kirjallisuuteen, mutta se sitten tarkoittaakin joko 1900-luvun alkupuolta tai sitten vielä vanhempia vuosisatoja.
Taas kerran hassu jakauma, kaksi brittiä ja kaksi venäläistä (joista kumpikin kaiken lisäksi viittaa Englantiin) ja muu maailma sivuutettu. Anglofiili, minäkö?

--------------------------------------------
Mielenterveys

Kirjavalas haastoi lukemaan faktakirjoja mielestä, sen terveydestä ja sairaudesta

David Stenn - Clara Bow, Runnin' Wild (skitsofrenia)
Yasushi Inoue - Äitini tarina (vanhuusajan dementia)

Näitä tuli luettua puolivahingossa kaksi, millä päästään avohoitoon. Eli en varsinaisesti valkkaillut kirjoja mutta filmitähti Clara Bow'n elämäkertaa oli suositeltu ja hyvähän se oli (ja Bow'lla diagnosoitu skitsofrenia), ja Inouen kirjaan tarttuessa en niin tarkkaan tiennyt mistä siinä oli kyse, mutta Inouen äidin vanheneminen ja etenevä dementia sekä sne vaikutukset perheeseen olivat keskeisessä osassa.
Normaalisti en ole ajatellut olevani mitenkään erityisesti sairauskertomusten ystävä mutta positiivisia lukukokemuksia molemmat.

-------------------------------------------
Kesken on kaksi haastetta mutta kumpikin jatkuu myös ensi vuoden puolelle.

¡Hola! español

Tarukirjan Espanja ja espanjankielinen Amerikka -haasteeseen on luettu kaksi espanjalaista kirjaa,

Camilo José Cela - Pascual Duarten perhe
Avilan Teresa - Sisäinen linna 

Vielä pitäisi jotain Amerikasta lukea, mielessä on kyllä joitain...ja ehkä Espanjankin puolelta tulee vielä jotain luettua.

Vive la France!

Anna minun lukea enemmän -blogissa kysellään ranskalaisten kirjojen perään, ja tässä on otettu jo reipas alku kahdella kirjalla:

Georges Bernanos - Maalaispapin päiväkirja
Anonyymi - Lancelot of the Lake

Parastaikaa on kesken kolmas kirja ja omasta hyllystä kyllä löytyisi jo materiaalia koko haasteen suorittamiseen...

Jos sopivia kirjoja sattuu osumaan niin mielessä on myös Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Ihminen sodassa -haaste, vähimmäisvaatimus on sen verran matala että jotain varmaan löytyy...

Heinrich Böll - Suojaverkko

Olen muutamia Heinrich Böllin kirjoja lukenut ja pääsääntöisesti niistä pitänyt, ja tuotannossaan on mukana myös pari sen tason mestariteosta että voisin häntä nimittää suosikkinobelistikseni (no okei, Marie Curie on kanssa jees).

Tähän parhaimmistoon verrattuna Suojaverkko oli jossain määrin pettymys. Toki tuttuja piirteitä löytyy tästäkin, tietynlaisella kuivakkaalla tyylillä kuvaillaan tavallisissa-mutta-erikoisissa olosuhteissa eläviä tavallisia-mutta-erikoisia ihmisiä ja näiden kautta valottuu saksalainen yhteiskunta laajemminkin. Mutta jotenkin tällä kertaa tämä ei oikein iskenyt, henkilöitä on liikaa, suuri osa jäi lähinnä nimiksi ja ikävien ihmisten ikävästä elämästä on usein vaikea innostua...

Aiheena on turvallisuus ja terrorismi: Tolmin vaikutusvaltainen perhe on potentiaalinen terroristien kohde ja näin ollen he ja heidän lähipiirinsä ovat jatkuvan poliisivalvonnan alaisina. Kaikki puhelut kuunnellaan, kaikkien tavattavien henkilöiden taustat selvitetään, kaikki tulevat tavarat tutkitaan, ja voiko silti jotain päästä läpi...ja tämän keskellä perheen jäsenet yrittävät ehkä elää jotain normaalintapaista elämää.

Kirjassa tosiaan riittää henkilöitä ja kahdestakymmenestä luvusta melkein jokainen on eri henkilön kertoma ja näissä yksittäisissä osioissa oli kyllä viehätystä, mutta kokonaisuus jäi vähän hämäräksi enkä tiedä olisiko tämän pitänyt olla oikein mittava kronikka vai reippaasti tiivistetty. Tiukka turvallisuushakuisuus epäinhimillistää elämän eikä silti riitä, tjaah?