28.3.12

Flannery O'Connor - The Violent Bear It Away

"The Lord out of dust had created him, had made him blood and nerve and mind, had made him to bleed and weep and think, and set him in a world of loss and fire all to baptize one idiot child that He need not have created in the first place and to cry out a gospel just as foolish."

So American -haasteen yhteydessä iski halu lukea uudestaan Flannery O'Connorin jälkimmäinen romaani The Violent Bear It Away (suomeksi kääntyisi varmaan "Hyökkääjät tempaavat sen itselleen", Matt. 11:12), ja kirjoittaa laajempi esittely suuresti ihailemastani kirjailijasta, mutta huomaan etten pysty.

En ole kovinkaan varma uskallanko suositella hänen kirjojaan muille, koska ne ovat vaativia, provosoivia, ärsyttäviä, jyrkkiä, täynnä epämiellyttäviä henkilöitä tekemässä epämiellyttäviä asioita ja nojaavat sellaiseen kulttuuriperimään joka monelle suomalaiselle lienee hyvin vieras. Siis hyvin helppoja inhota.
Ja yrittämällä kuvailla mitä niissä tapahtuu antaa niistä yleensä väärän kuvan, ne on koettava. Niinpä tiputtelen tänne vain siteerauksia kirjailijalta itseltään.

“I prefer to talk about the meaning in a story rather than the theme of a story. People talk about the theme of a story as if the theme were like the string that a sack of chicken feed is tied with. They think that if you can pick out the theme, the way you pick the right thread in the chicken-feed sack, you can rip the story open and feed the chickens. But this is not the way meaning works in fiction.
When you can state the theme of a story, when you can separate it from the story itself, then you can be sure the story is not a very good one. The meaning of a story has to be embodied in it, has to be made concrete in it. A story is a way to say something that can’t be said any other way, and it takes every word in the story to say what the meaning is. You tell a story because a statement would be inadequate. When anybody asks what a story is about, the only proper thing is to tell him to read the story. The meaning of fiction is not abstract meaning but experienced meaning, and the purpose of making statements about the meaning of a story is only to help you experience that meaning more fully.”

"All my stories are about the action of grace on a character who is not very willing to support it, but most people think of these stories as hard, hopeless and brutal."

"The truth does not change according to our ability to stomach it."

"To expect too much is to have a sentimental view of life and this is a softness that ends in bitterness."

"Anything that comes out of the South is going to be called grotesque by the northern reader, unless it is grotesque, in which case it is going to be called realistic."

"Ever since there have been such things as novels, the world has been flooded with bad fiction for which the religious impulse has been responsible. The sorry religious novel comes about when the writer supposes that because of his belief, he is somehow dispensed from the obligation to penetrate concrete reality. He will think that the eyes of the Church or of the Bible or of his particular theology have already done the seeing for him, & that his business is to rearrange this essential vision into satisfying patterns, getting himself as little dirty in the process as possible. His feeling about this may have been made more definite by one of those Manichean-type theologies which sees the natural world as unworthy of penetration. But the real novelist, the one with an instinct for what he is about, knows that he cannot approach the infinite directly, that he must penetrate the natural human world as it is. The more sacramental his theology, the more encouragement he will get from it to do just that."

Suomeksi on ilmestynyt yksi valikoima novelleja Otavan Sinisessä kirjastossa, nimeltään Palava kehä.

10 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Nyt kun vielä olisin ymmärtänyt lukemani englanninkielisen tekstin...

Sikäli kuin tuosta "meaning of the story" jutusta sain selkoa, niin puhuttiinko siinä siitä, että hyvän tarinan pitäisi olla niin kudottu, että kaikki sanat ratkaisevat? Jos ajatellaan, että vähän huonommasta tarinasta voi juonen poimia erilleen muusta kerronnasta, niin olisiko se sitten sitä "huonoa proosaa", jota runouskin mielestäsi on? Runoissahan sanottava yleensä tiivistetään.

Nietzsche muuten katsoi kunnianhimoiseksi tavoitteekseen sanoa kymmenessä virkkeessä sen, mitä muut eivät saa sanotuksi kokonaisessa kirjassa.

hdcanis kirjoitti...

Juu, valitettavasti O'Connorin esseitä ei suomeksi löydy enkä nyt rohjennut lähteä itse kääntämään, mutta samalla kirjailija itse kuvaa omia töitään kaikkein osuvimmin.

O'Connorin kritiikki ei kohdistu niinkään juonen ja kuvauksen erottamiseen (tosin hän on aika taloudellinen kirjoittaja, ei mikään minimalisti mutta proosansa on kirkasta ja hiottua) vaan enemmän "opettavaiseen" kirjallisuuteen jonka tarkoituksena on vakuuttaa lukija jostain abstraktista väitteestä, oli se väite kuinka kannatettava ja hyvä tahansa. Jos Nietzsche pystyy yhtä vakuuttavasti sanomaan yhdessä lauseessa saman mitä joku toinen kokonaisessa kirjassa niin tottakai kirja joutaa mennä.
Ja vastaavasti kirjailija ei saa jättää myöskään mitään pois sillä perusteella että se esittää vääränlaisen abstraktin väitteen...
tiukkaa realismia ja "taidetta taiteen vuoksi"-ajattelua jossa kirjailija ei saa tehdä kompromisseja sillä perusteella kuka kirjan lukee tai mitä lukija mahdollisesti voisi ajatella...

Noin muuten on sanottava että jos Miss Lonelyheartisin luettuasi tulee sellainen olo että tämä olisi parempi kirja jos se sijoittuisi Tennesseen tai Georgian maaseudulle niin etsi se Palava kehä luettavaksi (O'Connor piti myös kirjasta ja otti siitä vaikutteita, mm. varioiden kirjan loppukohtauksen novelliin Hyvää miestä on vaikea löytää).

ketjukolaaja kirjoitti...

Kyllähän tuo novelli "Hyvää miestä on vaikea löytää" vähintäänkin pitänee lukea.

Voin vain arvailla mitä tarkoitat tuolla Tennessee ja Georgia -kytköksellä. Jos se liittyy siihen mitä yhdessä noista poimimistasi katkelmista sanotaan etelän tarinoitten itsestään selvänä pidetystä groteskiudesta (niin että riittävän groteskia pidetään pohjoisessa realistisena), onko tarkoituksesi sanoa, että joutuisin tarkastelemaan itseäni tässä katsonnossa Lonelyheartsin pohjoisena lukijana? Ja näin muodoin onko mielestäsi Miss Lonelyhearts tarkoitettu luettavaksi groteskina tarinana? Piti ihan wikistä tarkastaa mitä groteskilla tarkoitetaan. "Kohtuuttoman liioittelun tarkia naurettavaa, irvokasta." Saatat olla oikeilla jäljillä. Niin, olettaen, että minä olen oikeilla jäljillä arvaillessasi kommenttisi ajatuksenjuoksutusta.

ketjukolaaja kirjoitti...

No joo, sainpas tuohonkin lyhyeen "wikisitaattiin" mahdutettua kirjoitusvirheen.

Löysin sen novellin "A Good Man Is Hard To Find" netistä englanninkielisenä. Lukea räpelsin sen läpi. Kyllähän siinä novellin lopussa on tietysti samaakin kuin kirjan lopussa. Mutta minun on aika vaikea nähdä sitä minään erityisempänä uskonnollisena pohdiskeluna. Siinä kyllä piipun molemmin puolin puhutaan Jeesuksesta, mutta ei minulle muuten syntynyt ihmeempää yhteyttä Westin ja O'Connorin tarinoitten välille. Minusta tämä O'Connorin kertomus todellakin vaikuttaa kertomukselta satunnaisesta erittäin huonosta tuurista. Siinä mielessä en sitten varmaankaan ymmärrä tarinan mahdollista "groteskiutta" oikealla tavalla.

Minua on pohdituttanut siinä Lonelyheartsissa mm. se miksi päähenkilö hokee parissakin kohti sitä "Kristus, Kristus, Jeesus, Kristus, ..."? Toisteleeko hän omaa asemaansa tarinassa? Pitäisikö se ymmärtää niin, että West kuvaa Lonelyheartsia tosiaankin oman aikansa Jeesus-hahmona, kuten Shrike ironisesti sanoo?

hdcanis kirjoitti...

Tennessee ja Georgia -kytköksellä tarkoitan lähinnä sitä että suurkaupungin sijasta ollaan pääasiassa maaseudulla, Raamattu-vyöhykkeellä (O'Connor oli itse katolinen mutta kirjoitti enemmän ympäristönsä protestanteista, usein fundamentalisteista), ja esim. "negro" ja "nigger" sanoja viljellään aika paljon...

"A Good Man Is Hard to Find" on tosiaan tarina satunnaisesta huonosta tuurista, jos siis uskoo sattuman olemassaoloon, tai itse luen siinä myös pohdintaa siitä tosi kristillisyydestä. Varsin epämiellyttävä isoäiti puhuu kyllä pitkin novellia Jeesuksesta yms. mutta osoittaa todellistä kääntymystä, myötätuntoa lähimmäistä kohtaan ja nöyryyttä vasta sillä hetkellä kun tulee ammutuksi, mikä inspiroi ampujan toteamaan "she would have been a good woman, if it had been somebody there to shoot her every minute of her life." Vähän samaan tapaan silloin kun Miss Lonelyhearts on kaiken puheensa jälkeen vihdoin saattanut löytää jotain oikeaa, tekee hän samantyylisen ojentuvan eleen "vihollistaan" kohtaan ja tulee ammutuksi...

Lonelyhearts minun nähdäkseni näkee itsensä oman aikansa Jeesus-hahmona, se Shriken vitsi on muuttunut todeksi...se on sitten eri asia mitä mieltä West on...

ketjukolaaja kirjoitti...

Kiitos paljon kun selvensit kyseisiä kirjoituksia minulle!

Pari huomiota:

Ensinnäkin en oikein pannut merkille, että isoäiti olisi matkan aikana niin erityisesti Jeesusta tai kristillisyyttä korostanut. Yhden kerran hän taisi siinä BBQ-paikassa mainita "God's green world", mikä sekin vaikutti vain ohimenevältä kielikuvalta. Sen sijaan hän tuntui olevan lähinnä kiinnostunut näkemään uudelleen ja esittelemään muille hänelle itselleen merkittäviä seutuja. Mikä lienee lähinnä inhimillisistä, joskin ärsyttävää, niinkuin pitkä matkanteko ylipäätään.

Toisena seikkana, joka sitten kertoo minusta aika avuttomana vieraskielisen tekstin lukijana, täytyy myöntää, etten käsittänyt kuin yhdellä tavalla tuota lausetta, jonka Misfit siinä lopussa isoäidistä lausuu. Minä ajattelin, että hän vain kyllästyneenä lakonisesti toteaa, että mummo oli sellainen kälkättäjä, että olisi kuulunutkin jonkun ampua hänet useampaan kertaan. Mutta totta kai, nyt kun toit esiin tuon tulkintavaihtoehdon, että mummo ikäänkuin pääsi parhaimmilleen, kun näki loppunsa tulevan, se tuntuu ilman muuta juuri siltä mitä Misfitin voi kuvitella tarkoittaneen.

Ja mitä sitten tulee Lonelyheartsiin, olen myös pohtinut kirjan kirjoitusajankohtaa ja sen suhdetta tarinan tapahtuma-aikaan. Onko kirja tarkoitettu myös huomauttamaan siitä, ettei ennen lamaakaan kaikki ihan paratiisillista ollut?

hdcanis kirjoitti...

No, O'Connor jättää usein aika paljon tulkinnanvaraa noissa tarinoissaan, kirjoittajan realismiin kuuluu sakramentalistinen näkemys maailmasta ja anagoginen ulottuvuus jossa Jumala toimii aktiivisesti (ja monet tarinansa ovat luettavissa haluttoman ihmisen ja Jumalan kaitselmuksen kohtaamisena, mikä ei ole mitenkään vaaraton tai kivuton tapahtuma), mutta ne ovat myös luettavissa täysin naturalistisina kertomuksina, jolloin ne toki näyttäytyvät eri tavalla.

Lonelyheartsin ajankohta, niin...ne ongelmat mitä niiden ihmisten elämässä oli eivät suuremmin keskittyneet taloudelliseen tilanteeseen vaan muihin kärsimyksiin, eli siinä mielessä 20-luvun jazz agen elämä ei myöskään ollut mitenkään paratiisillista, mutta ainakin minusta kirjaa leimaa lama-aika, ei sitä olisi voitu kirjoittaa vielä 20-luvulla.

ketjukolaaja kirjoitti...

Tarkoitinkin Lonelyheartsin osalta juuri sitä, että voisiko olla mahdollista, että ainakin osittain kirjan tarkoitus on ollut osoittaa lama-ajan Amerikoissa, etteivät taloudellisen hyvinvoinnin aikanakaan asiat niin loistavasti sujuneet?

Lienenkö käsittänyt oikein mutta lama-aika saattoi jollakin tapaa ryhdistää Yhdysvaltain kansakuntaa ja olla siten henkiseltä ilmapiiriltään terveempi kuin Lonelyheartsissa kuvatti aikakausi, joka kirjan kirjoitusaikaan oli siis menneisyyttä. Kirja lienee ilmestynyt juuri silloin kun laman pohja on saavutettu ja nousu on joiltakin osin jo alkanut.

hdcanis kirjoitti...

Vaikea sanoa, en tiedä sen tarkemmin miten tuolloin 30-luvulla tarkasteltiin edellistä vuosikymmentä, oliko siinä nostalgiaa ja kaipuuta parempiin aikoihin. 1933 oli kyllä tosiaan murroskohta, laman pohja oli saavutettu, FDR:n New Deal alkanut ja kolme pientä porsasta laulaa "pahaa sutta ken pelkäisi".

20-30-luvun leffoja on tullut kohtalaisen paljon katsottua ja niissä kyllä huomaa eroa, muutakin kuin äänielokuvan tuloa; monelle mykkäajan tähdelle ongelmaksi ei tullut pelkästään äänielokuvan vaatima uudenlainen näyttelemistapa vaan myös se että aiheet ja niiden käsittely muuttui ja sellaisia elokuvia joita tehtiin 20-luvulla ei enää voitu tehdä 30-luvun alussa (esim. Douglas Fairbanksin historialliset toimintafantasiat loppuivat kunnes Errol Flynn herätti lajityypin taas henkiin vuosikymmentä myöhemmin).
30-luvun leffoissa on enemmän yhteiskunnallista tiedostavuutta, joutilaiden rikkaiden elämää saatettiin yhä kuvata mutta siihen oli tullut selkeämpi satiirinen sävy ja vertailua köyhiin korostettiin enemmän, lamassa jokainen ei ollut oman onnensa seppä.
Toisaalta leffoissa oli myös huomattavasti voimakkaampi kyyninen sävy, jota vahvisti entisestään 1933 kunnolla voimaantunut Hays Code, joka siisti elokuvia ankaralla kädellä. Joka tapauksessa nuo pre-code-leffat erottuvat selvästi ja niissä tehdään asioita jotka palasivat Hollywoodin ohjelmistoon vasta 60-luvun tienoilla...

Eipä silti että Westiä olisi liiaksi uusi taloudellisen toiveikkuuden kausi piristänyt, myöhemmistä kirjoistaan Iisi miljoona tekee julmaa pilaa ryysyistä rikkauteen -fiktiosta (ja siinä sivussa luen siinä myös kritiikkiä fasismin noususta) ja Heinäsirkan aika taas tarinoi Hollywoodin toiveikkaista ja näiden pettymyksistä...
(esikoiskirjansa, Balso Snellin unielämä, pitäisi lukea uudestaan, olen sen joskus aikoinaan lukenut mutten kyllä muista siitä paljoakaan...paitsi ettei se ollut niin hyvä kuin muut)

ketjukolaaja kirjoitti...

Aivan, tuo "disillusination" mainitaan wikissäkin tyypillisenä lama-ajalle. Kuvailemallasi tavalla se varmaankin amerikkalaisessa elokuvassa näkyi (olisipa näkynyt suomalaisessakin! No, olihan meillä 1937 Juurakon Hulda).

Ehkä minun vain pitää lukea Lonelyhearts uudelleen ja kirjoitella siitä enemmälti vasta sitten...

Mutta tuosta A Good Man Is Hard to Find -novellista löytyy näköjään wikipediasta valmiita tulkintavaihtoehtoja:
http://en.wikipedia.org/wiki/A_Good_Man_Is_Hard_to_Find_%28short_story%29

Itse olen aika tarkkaan samoilla linjoilla kolmosvaihtoehdon kanssa, jossa isoäiti nähdään tosin ärsyttävänä tyyppinä, mutta kuitenkin sellaisena, joka edes yrittää pitää jotain tasoa yllä. Vanhemmat todellakaan eivät erityisemmin opasta lapsiaan. Wikin mukaan tämä tulkinta edustaa lukijakunnan vähemmistön (ehkä pienenkin) kantaa, mutta en tässäkään tapauksessa pelkää lukeutua vähemmistöön, kun minusta itsestäni siltä tuntuu.