Pitäisi niistä runoistakin kirjoittaa, mutta jatketaan näillä "tämä kirja on minusta jäänyt liian vähälle huomiolle" höpinöillä.
Sallan blogissa myös erinomaisen Tuhman rotan tarinan yhteydessä linkitettiin Comics Worth Reading -blogin must-read-klassikkolista joka onkin varsin mainio läpileikkaus englanninkielisen sarjakuvan ansiokkaisiin teoksiin (ainoa ei-englanninkielinen sarjakuva listalla on Satrapin Persepolis, eli muun maailman kattamisessa on vielä puutteita).
Listan sarjakuvista Carla Speed McNeilin Finder on varmaan niitä vähemmän tunnettuja, suomeksi sitä ei ole käännetty lainkaan ja englanniksikin se on ollut aika pienen piirin intoilun kohde (huomattava osa intoilijoista on kuitenkin muita sarjakuvantekijöitä, kriitikoita tai muita sarjisten suurkuluttajia). Kyseessä on myös alusta lähtien ollut omakustannesarjakuva, joskin nyttemmin isompi firma Dark Horse on alkanut levittää kokooma-albumeja, joten niiden saatavuus on parantunut.
Finderiä luonnehditaan yleensä ”aboriginaali-scifiksi”, epämääräisessä tulevaisuudessa seikkaillaan ja kaikenlaisia merkillisiä teknisiä vimpaimia löytyy mutta pääpaino on enemmän ihmisten ja kulttuurien kuvauksessa. Suuressa osassa tarinoita tapahtumapaikkana on Anvardin valtava kaupunki, jossa klaanit (laajat perheet jotka ovat erikoistuneet tietyille osa-alueille koulutuksen, geenimanipulaation ja eugeniikan avulla) pitävät hallussaan taloudellista ja poliittista valtaa ja klaanien ulkopuoliset yrittävät sitten sinnitellä miten pystyvät. Kaupunkien ulkopuolella taas asuu lukuisia nomadisia heimoyhteiskuntia, joista toki vaeltaa ihmisiä myös kaupunkeihin.
Sarjan päähenkilö Jaeger on yksi näistä nomadiheimolaisista ja finder, eräänlainen sekoitus vakoojaa, varasta, salapoliisia ja mitä milloinkin tarvitaan. Hahmona eräänlainen sekoitus Nuuskamuikkusta ja miespuolista Modesty Blaisea, ja nimihenkilön asemasta huolimatta ei ole aina kovinkaan merkittävässä asemassa itse tarinassa (mm. Voice-tarinassa esiintyy vain muistoissa, ajatuksissa ja puheissa, varsinaisissa tapahtumissa ei ole paikalla kertaakaan, ja Mystery Datessa näkyy vain ohimennen kameo-roolissa). Muita tärkeitä henkilöitä on jonkin verran tarinasta tarinaan, joskin moni tarina on luettavissa myös itsenäisenä kokonaisuutena, esim. Grosvenorin perheen eri jäsenet esiintyvät useassa tarinassa ja myöhemmissä on hyvä olla jonkinlainen käsitys mistä aiemmissa on tapahtunut.
Sekä piirrostyyliltään että kerrontatavaltaan Finder muistuttaa aika paljon Gilbert Hernandezin Palomar-sarjakuvia, paikka paikoin yleensä realistinen kuvitus voi mennä hyvinkin abstraktiksi ja kerronnassa myös harrastetaan nopeita siirtymiä tilanteesta toiseen ja paljon kerrotaan vain vihjaamalla. Lisäksi kun scifiä tehdään niin tekijä sirottelee aika vapaalla kädellä kaikenlaisia merkillisiä (yleensä kuitenkin mietittyjä) yksityiskohtia maailmasta, kulttuureista jne. joilla saattaa olla juonen kannalta relevanssia tai sitten ne ovat siellä kuvaamassa sitä maailmaa. Tästä johtuen Finder ei ole aina kovinkaan helppoa luettavaa, ja joillekin epämääräisyys voi käydä liian raskaaksi. Kirjoissa on takana tekijän varsin runsas kommenttilista jossa huomauttelee yksityiskohdista, puhuu tekoprosessista, antaa taustoja tai ihan vain kommentoi tapahtumia. Näiden kommenttien runsautta on arvosteltukin koska se on aika selkeä rikkomus ”show, don’t tell” -sääntöä vastaan mutta ne sarjakuvat ovat luettavissa kyllä ilmankin kommentteja (silloin saa vain tottua olemaan hämmentyneempi).
Kuten sanottu, yksittäiset tarinat ovat varsin itsenäisiä kokonaisuuksia, ja koska siinä ensimmäisessä kaaressa Sin-Eater näkyy että tekijä on vielä kehittymässä, kannattaa harkita johonkin myöhempään osaan hyppäämistä. Moni mainitsee suosikkitarinakseen kolmannen, Talismanin, joka kertoo bibliofiliasta ja lapsuudesta ja johon kirjojenrakastajien on yleensä helppo samaistua...
Oma suosikkini on toinen lapsia käsittelevä tarina, myöhempi rikosdraama The Rescuers (varsinainen dekkari se ei ole, koska kuka rikoksen teki ei ole loppujen lopuksi kovinkaan tärkeää). Anvardin klaanien väliset poliittiset juonittelut ovat johtaneet siihen että esim. kidnappaukset ovat arkipäiväistyneet ja vaikka ovatkin nimellisesti toki yhä rikoksia, korruption rutiini on asettanut niille omia toimintatapojaan. Mutta tietenkään asiat eivät aina mene hyvin, ja tästä alkaa tarinamme, joka on uudelleensovitus kuuluisasta Lindbergh Babyn tapauksesta. Samaan aikaan kidnapatun lapsen perheen tiluksilla asuvan nomadiheimon nainen synnyttää kaksoset, mikä heimon tapojen mukaan on tabu, ja tästä toki seuraa lisää mielipahaa, kyyneliä ja kulttuurien ja yhteiskuntaluokkien välisiä konflikteja ilman helppoja vastauksia.
Teoksen nimi on myös ristiriitainen, ja sen viittaus lastenkirjaan ja elokuvaan joka suomeksi tunnetaan paremmin nimellä Pelastuspartio Bernard ja Bianca on kuulemma alunperin toiminut tarinan inspiraationa. Siteeratakseni paroni Manavelinia: "Horrible, false - In each and every one, the whole world turns upside down to help one child, just one, as if there is only one child in need, as if horrible things don't happen every day that no one does a damned thing about, that the legal system inadvertently defend."
2 kommenttia:
Tuntematon sarjakuva, mutta lähtäkohta klaanijuttuineen vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvä postaus.
Pidän joistain mv-sarjakuvista, mutta niiden säännöllinen seuraaminen on valitettavasti jäänyt Rib Kirbyyn ja sekin on jo loppu
Täh, miten multa on lipsahtanut tämä postauksesi ohi ennen tätä päivää... Vaikuttaa kyllä kiinnostavalta!
Lähetä kommentti