Hivenen aikaisessa ollaan listan kanssa, ehkä mukaan voisi ehtiä vielä joku kirja tämän vuoden puolella...mutta, joulukuun luetut tuon yhden mainitun runokirjan ohella:
Niccolò Ammaniti - Minä en pelkää
Mihail Lermontov - Aikamme sankari
Muriel Spark - The Driver's Seat
Thomas Pynchon - Huuto 49
Kazuo Ishiguro - Menneen maailman maalari
Veijo Meri - Huonot tiet, hyvät hevoset
Erkki Tanttu - Me papit nauroimme niin...
Juhani Rekola - Beetlehem on kaikkialla
Olli Löytty - Maltillinen hutu
Jukka Laajarinne - Muumit ja olemisen arvoitus
Armas J. Pulla - Mykän filmin sankarit
Gary Larson - Far Side Gallery 3
Jupu Kallio - Koirapuistojen nainen
Lewis Trondheim - Professori Walterin hirviöt
Stephan Pastis - Pearls Blows Up
Pauli Kallio & Christer Nuutinen - Kramppeja & nyrjähdyksiä, Parempaa elämää
Hanna Koljonen - Syliinvaellus Intiaan
John Layman & Rob Guillory - Chew, the Omnivore Edition Vol 1
sekä pari jonkin verran selailtua teosta ynnä sekalainen joukko muita sarjakuvia.
Paria muuta runokirjaakin olen lueskellut jonkin verran mutta olivat sen verran teflonisia ettei niistä oikein mitään merkintää saanut aikaan, ja myös fiktion lukeminen on jäänyt tavallista vähemmälle, on ollut muita puuhia...
Kaksi noista tietokirjoista (Rekola ja Pulla) on muuten huudeltu luettaviksi Morren itsenäisyyspäivä-haasteessa.
Salla inspiroi tilastoimaan hivenen koko vuoden lukemisia, ja privaattikirjanpidosta käy ilmi että jos oikein laskin olen ilmeisesti lukenut vuoden aikana
108 fiktioteosta,
37 tietoteosta,
ja epämääräisen pinon sarjakuvia joita en sen kummemmin laskenut, kuten en myöskään runokirjoja koska niistä on maininnat jo blogissa.
Fiktiosta 71 oli miesten kirjoittamia ja 37 naisten, eli se arvelemani 2:1 suhde on pätenyt aika hyvin.
Lukukieliä ovat suomi ja englanti, jakautuen seuraavasti:
16 suomenkielistä
57 käännöstä suomeksi
33 englanninkielistä
2 käännöstä englanniksi (italiasta ja japanista).
En mitenkään erityisesti välttele suomenkielistä kirjallisuutta mutta en tarkoituksella myöskään hakeudu sen pariin. En näe myöskään mitään erityistä syytä kasvattaa osuutta olennaisesti suuremmaksi.
Käännöksiä englanniksi tulee luettua valikoiman vuoksi, suomeksi tarjonta on rajallista enkä odota kaikkia niitä kirjoja jotka haluan lukea edes käännettävän suomeksi...
24 suomenkielisessä käännöksessä on alkukielenä englanti, eli alkukielten mukainen jakauma menee seuraavasti:
englanti 57
suomi 16
ranska 9
italia 7
venäjä 6
japani 3
espanja 2
ruotsi 2
saksa 2
norja 1
puola 1
tsekki 1
viro 1
Yli puolet kirjoista siis anglofonisesta maailmasta. Toisaalta, minähän pidän brittikirjallisuudesta ja esim. lähes kaikki dekkarit jotka luen ovat englanninkielisiä (oli siellä kai joku suomalainen joukossa).
Ranskalaisia kirjoja on tullut luettua ehkä tavallista enemmän, japanin osuus taas voisi olla suurempikin. Mutta myönnän toki että muun maailman osuutta voisi kasvattaa...
29.12.11
10.12.11
Mirjam Polkunen et al (Toim.) - Tämän runon haluaisin kuulla
Kun aiemmin T.S.Eliot puhui suurten ja pienten runoilijoiden yhteydessä antologioista ja niiden lukemisista, tuli mieleen että voisi sellaisia tietysti vaikka lukeakin. Tavallaanhan tässä on kiivetty takamus edellä puuhun, koska järkevintä olisi varmaankin aloittelevan runoudenlukijan tarttua näihin antologioihin ja sen perusteella mitä sieltä löytää käydä sitten yksittäisiin kirjoittajiin käsiksi.
Mutta jotenkin nämä ovat jääneet huomiotta. Syitä voi pohtia. Yksi on epäilemättä se, että nämä eivät ole mitenkään kauhean hyvin esillä kirjastojen runohyllyissä, miä vaikeuttikin myös sopivan antologian valintaa; kirjat on siroteltu hyllyihin nimen aakkosten mukaan, joten tämäkin oli siellä Tabermannien, Turtiaisten ja Tynnien kanssa samalla hyllyllä. Ja niin nousevat silmään vain ne kaikkein jykevimmät järkäleet jotka kokonsa puolesta pahasti jo uhmaavat lukumukavuutta, kun niistä kohtuullisemman kokoisista ei saa oikein mitään käsitystä mitä saattaisi olla tarjolla. Kaikki usean kirjoittajan teokset voisi hyvin koota erillisille hyllyille.
Toinen on sitten kriittinen aspekti; puhutaanko näistä oikein mitään? Joidenkin nuorten runoilijoiden yhteisteoksia tai joitain "Katsaus kamputsealaiseen runouteen"-teoksia saatetaan ehkä vielä käsitelläkin kritiikissä mutta kuka puhuu niistä "Runoista rakkaimmat"-teoksista? Tavallisesti nämä ovat kuitenkin sitä Jenninkin kaipaamaa käyttörunoutta tyypillisimmillään...ehkä kyse on vähän samasta kuin monien musiikkiharrastajien varsin kielteisestä suhtautumisesta niihin "Hittibuumi 7" kokoelmiin, ja monta olen tavannut harrastajaa jonka mielestä jos artisti ei kykene tekemään kokonaista hyvää levyä ei hän ole kuuntelemisen arvoinen...
Vastaan tulee ehkä myös se sama ongelma kuin noissa hittikokoelmissa, se jota Eliotkaan ei ollut ottanut huomioon: kustantajia on nykyään paljon, ja monta on jotka julkaisevat laadullisesti hyvin sekalaisia kokoelmia vailla sen kummempaa toimituksellista näkemystä. Toisaalta tuo on juuri se syy miksi minunkaltaiseni runonlukualoittelijat kaipaisivat näkemyksiä ja arvosteluja: mikä olisi esim. hyvä kokoelma joka tekisi läpileikkauksen suomalaiseen runouteen varhaisista ajoista tähän hetkeen, mielellään kohtuullisessa sivumäärässä (ne Suomen Runottaret alkavat olla jo kipurajalla) ja järkevään hintaan?
No, ilmeisesti tämä hyllystä poimimani on aika lähellä määritelmää, vaikka julkaisuvuosi (1978) näkyykin nuorimpien kerrosten vähäisyydellä ja toisaalta jotkin esim. taistolaisen laululiikkeen nostamat runot eivät ehkä herättäisi enää niin suurta vastakaikua (Jevtusenko ja Majakovski olisivat ehkä korvautuneet Ahmatovalla).
Kirjan idea on kuitenkin koota niitä suosituimpia runoja samannimisestä radio-ohjelmasta eli kokoelmassa on hyvin edustettuna se "tavisten käyttörunous", myös paljon sellaista joka saattaisi muissa kokoelmissa jäädä pois (kirjan toimittaja Polkunen, joka on ollut myös tekemässä sitä Suomen Runotarta, kommentoikin Alpo Noposen runon "Mahdoton ratkaista" pudottamista kyseisestä teoksesta ja vastaavasti sen suurta suosiota radiokuulijoiden keskuudessa).
On pakko todeta että luin tätäkin kirjaa vähän väärin, ei tällaisia pitäisi lukea kirjoina kannesta kanteen, vaan pitää hyllyssä ja aika ajoin poimia muutamia paloja. Kirjastolainana tämä ei siis ole parhaimmillaan...En loppujen lopuksi ihan kaikkia edes lukenut, tuota pikaa aloin hyppiä ja tarkemmin lukea vain niitä jotka silmään parhaiten osuivat.
Muutamia kiinnostavia kirjoittajia löytyikin, niiden tuttujen hyviksi havaittujen (Leino, Kailas) ohella ainakin tuo aikaisemmassa merkinnässä jo mainittu Unto Kupiainen kiinnosti, ja jatkossa luettavaksi voisi nostaa ainakin P. Mustapäätä ja Larin-Kyöstiä, ja ehkä myös Vilho Rantasta, Helvi Juvosta ja Pentti Saarikoskea voisi vilkaista joskus...ja ehkä hankkia joku hyvä antologia tai kaksi omaan hyllyyn että niitä voisi lukea niinkuin pitäisi, ajan kanssa.
Alunperin oli harkittuna metodina valita luettavia kirjoja lähes sokkona koska sillä tavalla saa luultavasti rehellisimmän käsityksen siitä mitä on runous, mutta ehkä oman mielenterveydenkin vuoksi olisi hyvä valita luettavia teoksia myös sillä perusteella että niitä kohtaan on positiivinen ennakkokäsitys, vaikka se onkin epätieteellistä...
Aleksis Kivi - Kaukametsä
Alas kalliolta lapsi riensi,
Äitins luoksi riensi hän,
Lausui loistavalla katsannolla:
Nähnyt olen taivaan maan.
"Mitä haastelet, mun pienoiseni,
Mitä taivaan kaukamaast'?
Missä näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain."
Vuoren harjanteella kauan seisoin,
Katsahdellen koilliseen,
Siellä näin mä nummen sinertävän,
Honkametsän kaukasen.
Puitten kärjill' näin mä kunnaan kauniin,
Armas päivä paistoi siell',
Ylös kunnaan kiirehelle juoksi
Kultasannotettu tie.
Tämän näin ja sydämmeni riutui,
Kyynel juoksi poskellein,
Enkä ymmärtänyt miksi itkin,
Mutta näinhän taivaan maan.
"Ei, mun lapsein; sineydess' ylhääll'
Taivaan korkee sali on,
Siellä lamput, kultakruunut loistaa,
Siell' on istuin Jumalan."
Ei vaan siellä, missä ilmanrannall'
Kaukametsä haamottaa,
Siellä ompi onnellisten mailma,
Siellä autuitten maa.
Mutta jotenkin nämä ovat jääneet huomiotta. Syitä voi pohtia. Yksi on epäilemättä se, että nämä eivät ole mitenkään kauhean hyvin esillä kirjastojen runohyllyissä, miä vaikeuttikin myös sopivan antologian valintaa; kirjat on siroteltu hyllyihin nimen aakkosten mukaan, joten tämäkin oli siellä Tabermannien, Turtiaisten ja Tynnien kanssa samalla hyllyllä. Ja niin nousevat silmään vain ne kaikkein jykevimmät järkäleet jotka kokonsa puolesta pahasti jo uhmaavat lukumukavuutta, kun niistä kohtuullisemman kokoisista ei saa oikein mitään käsitystä mitä saattaisi olla tarjolla. Kaikki usean kirjoittajan teokset voisi hyvin koota erillisille hyllyille.
Toinen on sitten kriittinen aspekti; puhutaanko näistä oikein mitään? Joidenkin nuorten runoilijoiden yhteisteoksia tai joitain "Katsaus kamputsealaiseen runouteen"-teoksia saatetaan ehkä vielä käsitelläkin kritiikissä mutta kuka puhuu niistä "Runoista rakkaimmat"-teoksista? Tavallisesti nämä ovat kuitenkin sitä Jenninkin kaipaamaa käyttörunoutta tyypillisimmillään...ehkä kyse on vähän samasta kuin monien musiikkiharrastajien varsin kielteisestä suhtautumisesta niihin "Hittibuumi 7" kokoelmiin, ja monta olen tavannut harrastajaa jonka mielestä jos artisti ei kykene tekemään kokonaista hyvää levyä ei hän ole kuuntelemisen arvoinen...
Vastaan tulee ehkä myös se sama ongelma kuin noissa hittikokoelmissa, se jota Eliotkaan ei ollut ottanut huomioon: kustantajia on nykyään paljon, ja monta on jotka julkaisevat laadullisesti hyvin sekalaisia kokoelmia vailla sen kummempaa toimituksellista näkemystä. Toisaalta tuo on juuri se syy miksi minunkaltaiseni runonlukualoittelijat kaipaisivat näkemyksiä ja arvosteluja: mikä olisi esim. hyvä kokoelma joka tekisi läpileikkauksen suomalaiseen runouteen varhaisista ajoista tähän hetkeen, mielellään kohtuullisessa sivumäärässä (ne Suomen Runottaret alkavat olla jo kipurajalla) ja järkevään hintaan?
No, ilmeisesti tämä hyllystä poimimani on aika lähellä määritelmää, vaikka julkaisuvuosi (1978) näkyykin nuorimpien kerrosten vähäisyydellä ja toisaalta jotkin esim. taistolaisen laululiikkeen nostamat runot eivät ehkä herättäisi enää niin suurta vastakaikua (Jevtusenko ja Majakovski olisivat ehkä korvautuneet Ahmatovalla).
Kirjan idea on kuitenkin koota niitä suosituimpia runoja samannimisestä radio-ohjelmasta eli kokoelmassa on hyvin edustettuna se "tavisten käyttörunous", myös paljon sellaista joka saattaisi muissa kokoelmissa jäädä pois (kirjan toimittaja Polkunen, joka on ollut myös tekemässä sitä Suomen Runotarta, kommentoikin Alpo Noposen runon "Mahdoton ratkaista" pudottamista kyseisestä teoksesta ja vastaavasti sen suurta suosiota radiokuulijoiden keskuudessa).
On pakko todeta että luin tätäkin kirjaa vähän väärin, ei tällaisia pitäisi lukea kirjoina kannesta kanteen, vaan pitää hyllyssä ja aika ajoin poimia muutamia paloja. Kirjastolainana tämä ei siis ole parhaimmillaan...En loppujen lopuksi ihan kaikkia edes lukenut, tuota pikaa aloin hyppiä ja tarkemmin lukea vain niitä jotka silmään parhaiten osuivat.
Muutamia kiinnostavia kirjoittajia löytyikin, niiden tuttujen hyviksi havaittujen (Leino, Kailas) ohella ainakin tuo aikaisemmassa merkinnässä jo mainittu Unto Kupiainen kiinnosti, ja jatkossa luettavaksi voisi nostaa ainakin P. Mustapäätä ja Larin-Kyöstiä, ja ehkä myös Vilho Rantasta, Helvi Juvosta ja Pentti Saarikoskea voisi vilkaista joskus...ja ehkä hankkia joku hyvä antologia tai kaksi omaan hyllyyn että niitä voisi lukea niinkuin pitäisi, ajan kanssa.
Alunperin oli harkittuna metodina valita luettavia kirjoja lähes sokkona koska sillä tavalla saa luultavasti rehellisimmän käsityksen siitä mitä on runous, mutta ehkä oman mielenterveydenkin vuoksi olisi hyvä valita luettavia teoksia myös sillä perusteella että niitä kohtaan on positiivinen ennakkokäsitys, vaikka se onkin epätieteellistä...
Aleksis Kivi - Kaukametsä
Alas kalliolta lapsi riensi,
Äitins luoksi riensi hän,
Lausui loistavalla katsannolla:
Nähnyt olen taivaan maan.
"Mitä haastelet, mun pienoiseni,
Mitä taivaan kaukamaast'?
Missä näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain."
Vuoren harjanteella kauan seisoin,
Katsahdellen koilliseen,
Siellä näin mä nummen sinertävän,
Honkametsän kaukasen.
Puitten kärjill' näin mä kunnaan kauniin,
Armas päivä paistoi siell',
Ylös kunnaan kiirehelle juoksi
Kultasannotettu tie.
Tämän näin ja sydämmeni riutui,
Kyynel juoksi poskellein,
Enkä ymmärtänyt miksi itkin,
Mutta näinhän taivaan maan.
"Ei, mun lapsein; sineydess' ylhääll'
Taivaan korkee sali on,
Siellä lamput, kultakruunut loistaa,
Siell' on istuin Jumalan."
Ei vaan siellä, missä ilmanrannall'
Kaukametsä haamottaa,
Siellä ompi onnellisten mailma,
Siellä autuitten maa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)