Toimiikohan tuo otsikon kirjoitus...
Toisaalla vinkattiin katsottavaksi arvostettu mutta ehkä hieman obskuuri vuonna 1962 tehty persialainen dokumenttielokuva, jonka englanninkielinen nimi on The House Is Black, ja kun se kerran on 22 minuuttia pitkä ja löytyy kokonaisena YouTubesta, niin mikä ettei.
Koska ohjaaja Forugh Farrokhzad on runoilija (jonka ainoa filmi tämä ilmeisesti on), ja elokuvan puheraidalla luetaan paljon runoutta, ilmeisesti sekä Farrkohzadin omaa että esim. Koraania, ansaitsee se myös vinkkauksen tässä blogissa.
Kyseessä on dokumenttiessee leprasiirtolasta, joten käytetty kuvasto saattaa järkyttää herkempiä, mutta toisaalta, dokumentin alkusanat ovat "There is no shortage of ugliness in the world. If man closed his eyes to it, there would be even more."
Kuitenkaan filmi ei mitenkään keskity mässäilemään kauheudella ja kurjuudella, vaan mukana on aimo annos normaaliutta siinä määrin kuin kroonisen sairauden piirissä normaaliutta on. Ja toki filmi sisältää myös paljon kontemplaatiota maailmasta, elämästä jne. ja se taitaa länsimaiselle nykykatsojalle ollakin filmin palkitsevin osuus. Teodikean ongelmaan viitataan myös, joskaan se ei kovin suureksi teemaksi muodostu.
Katsokaa se filmi.
2 kommenttia:
Teodikean ongelma. Passaan.
Elokuvan katselin. On hieno. Loppupuolella tuli tuosta mustavalkoisuudesta ja koulupojista mieleen Truffaut'n 400 kepposta -filmin koulukohtaukset. Siten Uudesta Aallosta puhuminen elokuvan juutuubbarin selitteissä sopii erinomaisesti. Onhan tämä elokuva tietysti eri sarjaa kuin ranskalainen uusi aalto yleensä, sillä kyseessä on draamaksi sovitettu dokumentti. Tarkoitan sovituksella niitä rukouksia, psalmeja ja runoja. En ole sitä paitsi ihan varma onko lopun kohtaus, jossa on se "The House is Black", näytelty vai tositilanne.
Suunnilleen kaikesta tuli mieleen se syöpää sairastava lapsi jolta kysyttiin, mikä on hänen viestinsä ihmisille. Lapsi vastasi: "Olen syöpää sairastava lapsi. Mutta ennen kaikkea olen lapsi."
Siis se että miksi Jumala joka on kaikkivaltias ja hyvä sallii pahuuden ja kärsimyksen olemassaolon maailmassa.
Viitteissä tämä mainittiin olennaisena filminä iranilaisessa uudessa aallossa, josta tosin on vaikea sanoa mitään kun en ole yhtään muuta iranilaista elokuvaa nähnyt. Mutta ehkä Farrokhzad on Truffautinsa myös nähnyt.
Puolidokumentti siinä mielessä että se loppukohtaus mainittiin olevan ainakin osittain käsikirjoitettu, en tiedä oliko kokonaan. Muuten oltiin kai täysin dokumentaarisen aineiston varassa, joskin dramaattisesti koostetusti, mukaanlukien se rukousten ja psalmien käyttö (ja myös se että se "virallinen tietopaketti" annettiin sairaalassa kuvatun osuuden kanssa).
Lähetä kommentti