Alkuvuodesta kyselin kirjaston lukuvalmennuksesta vinkkejä vanhemmasta Helsinki-aiheisesta kirjallisuudesta ja sainkin niitä aimo listan: Juhani Ahon lisäksi olen lukenut listalta jo Marja-Liisa Vartiota ja Klaus U. Suomelaa, mutta kiinnostava nimi oli myös Maila Talvio, tämä kirja oli nimenä tuttu ja Talvio oli jäänyt mieleen hyvänä esimerkkinä kirjailijasta joka on joskus selvästikin nauttinut suosiota ja arvostustakin, mutta jota ilmeisesti kukaan ei nykyään lue.
Tarukirjan Margit ehti lukea tämän ensin, mutta lukukokemus ei selvästikään ollut mieleinen, mutta tokihan tähän piti silti itse tutustua. Ja, no, aika lailla oikeassahan Margit oli.
Kyseessä on siis historiallinen romaani 1800-luvun alun Helsingistä, Helsingin ja Viaporin elämää kuvataan episodimaisesti usean henkilön kautta, ja kirja päättyy historialliseen kiintopisteeseen, Viaporin antautumiseen 1808. Helsinki on varsin kurja pikkukaupunki jossa taudit jylläävät kansaa ja Viapori taas Ruotsin valtakunnassa syrjäinen linnoitus jossa upseerit tekevät mitä voivat vähillä resursseilla, kun sodan uhka on jatkuvasti yllä, ja rouvat taas huvittelevat sen verran mitä täällä nyt voi tehdä.
Kylläpäs tässä jaariteltiin loputtomasti. Pari ensimmäistä lukua olivat suorastaan piinallisen yksitoikkoisia, ensimmäisessä ollaan värväysmatkalla jossain rajan tuntumassa ja siellähän puhutaan ja puhutaan, itseääntoistavuuteen ja jankkaavuuteen asti. Toisessa uusi lääkäri saapuu Helsinkiin ja Espoon tullilla sitten puidaan saako tämä tuoda epäilyttäviä laatikoitaan kaupunkiin, useiden sivujen verran: Alastalon salissako tässä kuvitellaan oltavan?
Kirjassa on pari vähän parempaa episodia, joista olisi voinut saada kivoja novelleja tai laajemmin kehittelemällä kyseisten henkilöiden ympärille kokonaisia kirjoja, erityisesti kaunoisen Sophie Rosenborgin sairastuminen isorokkoon, mutta yleisesti ottaen romaanina tämä oli jaaritteleva ja pölyinen, jos haluaa lukea kiinnostavia historiallisia romaaneja niin kannattaa valita jotain muuta.
Historialliset romaanit toki kertovat paljon myös kirjoitusajankohdastaan, ja Talvio kylvää kyllä pieniä yksityiskohtia ja viitteitä hyvinkin runsaasti, paras syy lukea kirja taitaakin olla se mitä se kertoo vuodesta 1941. Sodan uhka leijaili koko ajan kirjan yllä (vaikka aktuaalisia sotatoimia onkin mukana aika vähän) ja Suomen kohtalokysymykset olivat esillä, tyytymättömyyttä esitettiin Ruotsin välinpitämättömyyteen ja itärajasta oli paljon puhetta.
Hieman ihmettelin paria esitettyä kommenttia kuinka raja oli kovin lähellä Pietaria ja siksi uhka, kun Turun rauhassa se oli kuitenkin vedetty jo kohtalaisen kauas Pietarista (Talvio on toki tästä tietoinen, kun myöhemmin viittaa haminalaiseen venäläiskauppiaaseen), ja toisaalta ajankohtaisesti mukana oli viittauksia kuinka tärkeää olisi saada hyvin puolustettava rajalinja ja myös yhdistää rajantakaiset veljeskansat mukaan, vaikkei sitä ihan sanottukaan niin ymmärsin puhuttavan rajasta joka kulkee Laatokan ja Äänisen kautta Vienanmerelle (mikä 1941 oli hyvinkin ajankohtainen idea).
Muutenkin propagandistisia piirteitä saattoi kirjassa havaita, ja näiden kiinnostaminen taitaakin olla keskeinen syy lukea tämä teos. Muissa suhteissa on todettava että aika on ajanut tästä ohi. Muusta Talvion tuotannosta en sitten osaa sanoa, en jaksanut aloittaa tuota yhteisniteessä olevaa Yölintuakaan...
Helmet-lukuhaasteesta otan tällä kohdan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (en nyt tiedä oliko lukuvalmennuslistaus suoranainen suositus, mutta mennään nyt näin).
