Tuolla edellisessä viestissä mainitsin että nuo vanhemmat eeppiset runoelmat ovat aika lailla oma juttunsa. Pääasiana niissä on kuitenkin se mistä ja mitä kertovat ja runomitta tuntuu olevan paikalla lähinnä sen vuoksi että sitä on helpompi lukea myös ääneen, jopa silloin kun lukee sitä ensi kertaa eikä vielä tiedä mitä se seuraava rivi tuo tullessaan.
Ja vastaavasti ei tuollaisia juuri nykyään kirjoiteta, ainakaan pitempiä runoelmia, viimeinen hurraa taisi olla siinä romantiikan aikakaudella.
Niin, Leinon Helkavirsiä. Lukemassani niteessä oli sekä ensimmäinen sarja jonka kirjoitti vähän päälle parikymppinen, innoittunut ja rakastunut, ja toinen sarja jonka kirjoitti nelikymppinen kyynisempi. Rinnakkaiselo ei ole ihan niin jyrkkä kuin Laulujen laulun ja Saarnaajan välillä mutta huomasihan sen eron. Ja kummin päin vain, kansanballadi kyllä on toimiva muoto.
Kokoelmassa oli joitain ennalta tuttuja (kai kaikki Tumman tuntevat, ja Räikkö Räähkä ja Ylermi ylpeä isäntä ovat myös tuttuja hahmoja) mutta myös sellaisia jotka nyt ensi kertaa näin, tässä muodossa. Samoja teemoja on toki tullut vastaan niissä vanhoissa balladeissa...
Mitä tästä nyt voi sitten sanoa. Vähän kuin Quentin Tarantinon leffat, hyviä mutta pastissi on pastissi.
Oterma ja Katerma (ote)
Oli kerran mies Oterma,
Otermalla veli Katerma,
kummallakin nainen nuori.
Ajoivat aamulla varahin
hämäräisen metsän halki;
lauloi puussa Lemmon lintu:
"Ontuva on mies Oterma,
kaunoinen on mies Katerma,
hyv' on syödä Hiiden linnun
veljen maksoa veristä."
Veli vanhempi kirosi:
"Mitä laulat Hiiden lintu!"
Sanan saattoi nuorempainen:
"Raikui matkamme ratoksi."
28.8.11
Einari Vuorela - Puut ajattelevat (1967)
K-blogin Runohaasteen yhteydessä alkoi taas hotsittaa lukea hieman runoja kohtalaisen tauon jälkeen (tässä välissä olen lukenut vain pari vanhempaa eeposta, Rolandin laulun ja Danten Jumalaisen näytelmän) ja herätellä taas blogiprojekti liikkeelle.
Aloitusteokseksi päätyi Einari Vuorelan myöhäinen kokoelma Puut ajattelevat. Jos Vuorelaa voisi tämän perusteella yhdellä sanalla kuvata niin se olisi luontomystikko: lyhyet runot käsittelevät lähes obsessiivisesti öistä korpimaisemaa. Ja hiljaisten tuokiokuvausten esittäjänä Vuorela onkin parhaimmillaan, niissä on se hetken kokemus.
Mutta silloin kun aletaan mennä pois niistä fenomenologisista tuokiokuvista niin sitten homma ei enää toimi. Paikka paikoin tulee sellainen "smug bastard" olo, että jos Paulo Coelho tai Dr Phil olisi suomalainen niin kirjoittaisi juuri tällaisia juttuja. Hyvä on, myönnetään, todellisuus on usein banaalia mutta en näe sitä silti toimivana tyylikeinona.
Sekaan on kuitenkin eksynyt myös niitä osumia jokunen joissa Vuorela onnistuu sanomaan sen minkä toisaalla on onnistunut olemaan sanomatta.
MENE
yhteen suuntaan,
älä käänny takaisin.
Rihma haalistuu
ja menettää
värinsä,
paluutie mielenkiintonsa.
Jatka matkaa,
koskaan et eksy.
Jaa omastas,
et köyhdy.
Sytytä,
öljy ei kulu.
Aloitusteokseksi päätyi Einari Vuorelan myöhäinen kokoelma Puut ajattelevat. Jos Vuorelaa voisi tämän perusteella yhdellä sanalla kuvata niin se olisi luontomystikko: lyhyet runot käsittelevät lähes obsessiivisesti öistä korpimaisemaa. Ja hiljaisten tuokiokuvausten esittäjänä Vuorela onkin parhaimmillaan, niissä on se hetken kokemus.
Mutta silloin kun aletaan mennä pois niistä fenomenologisista tuokiokuvista niin sitten homma ei enää toimi. Paikka paikoin tulee sellainen "smug bastard" olo, että jos Paulo Coelho tai Dr Phil olisi suomalainen niin kirjoittaisi juuri tällaisia juttuja. Hyvä on, myönnetään, todellisuus on usein banaalia mutta en näe sitä silti toimivana tyylikeinona.
Sekaan on kuitenkin eksynyt myös niitä osumia jokunen joissa Vuorela onnistuu sanomaan sen minkä toisaalla on onnistunut olemaan sanomatta.
MENE
yhteen suuntaan,
älä käänny takaisin.
Rihma haalistuu
ja menettää
värinsä,
paluutie mielenkiintonsa.
Jatka matkaa,
koskaan et eksy.
Jaa omastas,
et köyhdy.
Sytytä,
öljy ei kulu.
28.1.11
Wendy Cope - Making Cocoa for Kingsley Amis
Ja taas, vaikka aktiivinen projekti onkin sivussa niin ajoittain sitä tulee yhä tartuttua runokirjoihin.
Wendy Cope, englantilainen runoilija ja humoristi, tuli suositelluksi lukulistalleni eikä syyttä, koska onhan tämä mainio teos. Pääpaino on kirjallisissa parodioissa, mm. edellisessä merkinnässä mainitun T.S.Eliotin Waste Land tiivistetään viideksi limerikiksi ("In April one seldom seems cheerful/Dry stones, sun and dust make me fearful"...), mutta väliin heitetään sitten myös niitä elämänmakuisia havaintoja, kevyesti mutta purevasti...
Onko Suomessa hauskoja aikuisten runoilijoita? Vai pitääkö minun pysyä anglofonisessa maailmassa?
Tich Miller
Tich Miller wore glasses
and elastoplast-pink frames
and had one foot three sizes larger than the other.
When they picked teams for outdoor games
she and I were always the last two
left standing by the wire-mesh fence.
We avoided one another's eyes,
stooping, perhaps, to re-tie a shoelace,
or affecting interest in the flight
of some fortunate bird, and pretended
not to hear the urgent conference:
'Have Tubby!' 'No, no, have Tich!'
Usually they chose me, the lesser dud,
and she lolloped, unselected,
to the back of the other team.
At eleven we went to different schools.
In time I learned to get my own back,
sneering at hockey-players who couldn't spell.
Tich died when she was twelve.
Wendy Cope, englantilainen runoilija ja humoristi, tuli suositelluksi lukulistalleni eikä syyttä, koska onhan tämä mainio teos. Pääpaino on kirjallisissa parodioissa, mm. edellisessä merkinnässä mainitun T.S.Eliotin Waste Land tiivistetään viideksi limerikiksi ("In April one seldom seems cheerful/Dry stones, sun and dust make me fearful"...), mutta väliin heitetään sitten myös niitä elämänmakuisia havaintoja, kevyesti mutta purevasti...
Onko Suomessa hauskoja aikuisten runoilijoita? Vai pitääkö minun pysyä anglofonisessa maailmassa?
Tich Miller
Tich Miller wore glasses
and elastoplast-pink frames
and had one foot three sizes larger than the other.
When they picked teams for outdoor games
she and I were always the last two
left standing by the wire-mesh fence.
We avoided one another's eyes,
stooping, perhaps, to re-tie a shoelace,
or affecting interest in the flight
of some fortunate bird, and pretended
not to hear the urgent conference:
'Have Tubby!' 'No, no, have Tich!'
Usually they chose me, the lesser dud,
and she lolloped, unselected,
to the back of the other team.
At eleven we went to different schools.
In time I learned to get my own back,
sneering at hockey-players who couldn't spell.
Tich died when she was twelve.
13.11.10
T.S. Eliot - Old Possum's Book of Practical Cats
Vaellus tauolta takaisin kirjoittamaan, kun nyt luin tämän...
Minusta on hienoa että sama tekijä on kirjoittanut sekä Waste Landin (josta suuresti pidän) että tämän, leikittelevän kissakirjan (josta joku teki menestysmusikaalin jota en ole nähnyt).
Macavity: The Mystery Cat (ote)
Macavity's a Mystery Cat: he's called the Hidden Paw -
For he's the master criminal who can defy the Law.
He's the bafflement of Scotland Yard, the Flying Squad's despair:
For when they reach the scene of crime - Macavity's not there!
Macavity, Macavity, there's no one like Macavity,
He's broken every human law, he breaks the law of gravity.
His powers of levitation would make a fakir stare,
And when you reach the scene of crime - Macavity's not there!
You may seek him in the basement, you may look up in the air -
But I tell you once and once again, Macavity's not there!
Minusta on hienoa että sama tekijä on kirjoittanut sekä Waste Landin (josta suuresti pidän) että tämän, leikittelevän kissakirjan (josta joku teki menestysmusikaalin jota en ole nähnyt).
Macavity: The Mystery Cat (ote)
Macavity's a Mystery Cat: he's called the Hidden Paw -
For he's the master criminal who can defy the Law.
He's the bafflement of Scotland Yard, the Flying Squad's despair:
For when they reach the scene of crime - Macavity's not there!
Macavity, Macavity, there's no one like Macavity,
He's broken every human law, he breaks the law of gravity.
His powers of levitation would make a fakir stare,
And when you reach the scene of crime - Macavity's not there!
You may seek him in the basement, you may look up in the air -
But I tell you once and once again, Macavity's not there!
7.6.10
Runousoppia runoilijoille
Luin tässä Markku Soikkelin esseekokoelmaa Hyvästä on helppo pitää (2007), joka muuten toki on tämän blogin aiheen ulkopuolella mutta siitä löytyy essee nykyrunoudesta, ja erityisesti kiinnostava on kappale "runousoppia fyysikoille", eräänlainen vastine Kari Enqvistin muutaman vuoden takaiselle oppaalle 'Suhteellisuusteoriaa runoilijoille'. Tämän tarkoitus olisi esitellä runouden tärkeimmät periaatteet niin että fyysikkokin tajuaa...
No, en ole fyysikko mutta tunnen toki sekä ajattelutavan että kielen, ja on todettava että minusta Soikkeli epäonnistuu. Tämä on runousoppia kirjallisuuden fukseille tai joillekin mutta runollinen epämääräisyys, sanojen pyörittely ja kehäpäätelmät eivät sovi eksaktin luonnontieteen piiriin. Sinänsä sääli, koska minä haluaisin lukea sen kunnollisen "runousoppia fyysikoille", ja Soikkeli on muualla kirjassa terävämpänä ja selkeämpänä kuin tässä...
On kuitenkin mielenkiintoista että Soikkeli sanoo saman asian eri sanoin kuin josta minä aiemmin valitin, että runous itsessään on merkityksetöntä vaan sen on tarkoitus toimia vain tekosyynä "aktivoida lyyrinen ymmärrys omassa päässään", mutta kuten totesin sama efekti voidaan saavuttaa vaikkapa satunnaisgeneraattorin arpomilla sanoilla tai millä tahansa tekstillä. Myöhemmistä kohdista olen lukevani ajatuksen, että runo on runo, kun runoilija on sen kirjoittanut, mikä on kestämätön kehäpäätelmä.
Emme saa vastausta mikä on runo, paitsi epämääräisiä vertauksia, tai miksi on runo, paitsi plasebo. Jos joku haluaa selventää, tervehdimme ilolla.
No, en ole fyysikko mutta tunnen toki sekä ajattelutavan että kielen, ja on todettava että minusta Soikkeli epäonnistuu. Tämä on runousoppia kirjallisuuden fukseille tai joillekin mutta runollinen epämääräisyys, sanojen pyörittely ja kehäpäätelmät eivät sovi eksaktin luonnontieteen piiriin. Sinänsä sääli, koska minä haluaisin lukea sen kunnollisen "runousoppia fyysikoille", ja Soikkeli on muualla kirjassa terävämpänä ja selkeämpänä kuin tässä...
On kuitenkin mielenkiintoista että Soikkeli sanoo saman asian eri sanoin kuin josta minä aiemmin valitin, että runous itsessään on merkityksetöntä vaan sen on tarkoitus toimia vain tekosyynä "aktivoida lyyrinen ymmärrys omassa päässään", mutta kuten totesin sama efekti voidaan saavuttaa vaikkapa satunnaisgeneraattorin arpomilla sanoilla tai millä tahansa tekstillä. Myöhemmistä kohdista olen lukevani ajatuksen, että runo on runo, kun runoilija on sen kirjoittanut, mikä on kestämätön kehäpäätelmä.
Emme saa vastausta mikä on runo, paitsi epämääräisiä vertauksia, tai miksi on runo, paitsi plasebo. Jos joku haluaa selventää, tervehdimme ilolla.
8.5.10
Matti Paavilainen - Palapeli (1983)
Paavilainen näkyy tämän teoksen perusteella olevan myös sellainen runoilija jolle on tärkeää tuoda esiin se että hän on runoilija, tai muu kirjallisuuden ammattilainen. Alkusivujen namedropping on runsasta, muut kirjailijat toki erityisessä suosiossa, ja lisäksi löytyy tekstejä kirjoittamisesta ja tilasta jossa kirjoitetaan...jos kehuisi, kehuisi havainnointia ja keskustelevuutta, jos haukkuisi, huomauttaisi että "kirjoita mistä tiedät"-periaatteen kääntöpuoli on "älä vahingossakaan kirjoita mistään muusta", ja lopputuloksena on sisäsiittoista degeneraatiota.
Sinänsä sääli, koska "kirjoittaja kirjoittaa"-kliseen sisällä tämä on ihan mainio teos, joitain hyviä havaintoja ja oivalluksia oli saatu sujuvin sanoin paperille.
Tässä on taas sellaista 70-80-luvun vaihteen estetiikkaa kannen designissa ja muussakin...
Tietenkin maailma pitäisi ottaa niin kuin se on
eikä olla moksiskaan.
Mutta kun minä olen ruvennut ahdistumaan
ja varmaan sen vuoksi ruvennut käymään entistä useammin
kirkoissa.
Miettiessäni taiteen kohtaloita
olen katsellut alttaritauluja ja seinämaalauksia,
hautapaasia ja patsaita.
Ja sieltä se lohtu tuli myös nykyaikaan.
Tosin vähän, mutta kumminkin.
Vanhojen maalareiden somat helvetit lystikkäine piruineen
tekivät valtavan vaikutuksen:
sinne minä olisin mennyt kuin omaan kotiin.
Ja romantikko kun olen aloin uskoa,
että taide on edellä aikaansa myös silloin,
kun se on siitä satoja vuosia jäljessä.
Sinänsä sääli, koska "kirjoittaja kirjoittaa"-kliseen sisällä tämä on ihan mainio teos, joitain hyviä havaintoja ja oivalluksia oli saatu sujuvin sanoin paperille.
Tässä on taas sellaista 70-80-luvun vaihteen estetiikkaa kannen designissa ja muussakin...
Tietenkin maailma pitäisi ottaa niin kuin se on
eikä olla moksiskaan.
Mutta kun minä olen ruvennut ahdistumaan
ja varmaan sen vuoksi ruvennut käymään entistä useammin
kirkoissa.
Miettiessäni taiteen kohtaloita
olen katsellut alttaritauluja ja seinämaalauksia,
hautapaasia ja patsaita.
Ja sieltä se lohtu tuli myös nykyaikaan.
Tosin vähän, mutta kumminkin.
Vanhojen maalareiden somat helvetit lystikkäine piruineen
tekivät valtavan vaikutuksen:
sinne minä olisin mennyt kuin omaan kotiin.
Ja romantikko kun olen aloin uskoa,
että taide on edellä aikaansa myös silloin,
kun se on siitä satoja vuosia jäljessä.
13.3.10
Kai Nieminen: Vakavia runoja (1997)
Lisää näitä vaikeasti määriteltäviä kokoelmia, sekaisin runoa, proosafragmentteja, aforismeja...kirjallisuudesta, politiikasta, seksistä ja vähän kaikesta muustakin.
Ja kyllähän täältä taas löytyy muutama viehättävä ajatus ja lause, ja taas kerran ne tuntuvat löytyvän siitä runoudesta huolimatta eikä sen vuoksi...
Huonosti tuherretut graffitit, tökeröt tagit ovat totta kai
masentavan luotaantyöntävää katseltavaa. Mutta entä sit-
ten kun apatia syvenee niin syväksi ettei kukaan viitsi raa-
pustaa edes pillunkuvaa vessanseinään, missä luulette että
silloin olemme, paratiisissako?
Ja kyllähän täältä taas löytyy muutama viehättävä ajatus ja lause, ja taas kerran ne tuntuvat löytyvän siitä runoudesta huolimatta eikä sen vuoksi...
Huonosti tuherretut graffitit, tökeröt tagit ovat totta kai
masentavan luotaantyöntävää katseltavaa. Mutta entä sit-
ten kun apatia syvenee niin syväksi ettei kukaan viitsi raa-
pustaa edes pillunkuvaa vessanseinään, missä luulette että
silloin olemme, paratiisissako?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)