Tämä kirja nousi lukulistalle Eurooppa-haasteen vuoksi koska hei, Puola, ja nobelistikin Szymborska on ja muistelen joidenkin häntä muutenkin hypettäneen (Leena Lumi taisi ainakin olla yksi).
Niinpä kirjastosta poimin mukaan tämän Jussi Rostin toimittaman ja kääntämän kirjan, laajennetun vuoden 2006 painoksen. Sitä en tiedä tekeekö Rosti oikeutta tai vääryyttä käännöksillään, en lukiessa kiinnittänyt käännökseen huomiota mutten alkukielisiinkään pysty vertaamaan...
Szymborskalla on ilmeisesti aika rajallinen tuotanto, n. 250 runoa, ja tämä kokoelma sivuuttaa täysin pari ensimmäistä kokoelmaansa. Ne seuraavatkin, tämän kokoelman ensimmäiset runot, eivät minua sen kummemmin säväyttäneet mutta kirjan edetessä alkoikin sitten tapahtua: punnittua kieltä, kiinnostavaa ajattelua, melankolisen ymmärtävää huumoria, kaikin puolin kovaa kamaa. Ei tässä muuta voi sanoa kuin että menkää ja lukekaa, tässä on hyvä runoilija.
Kuolleiden kirjeet
Luemme kuolleiden kirjeitä kuin neuvottomat jumalat,
mutta jumalat kuitenkin, sillä tunnemme tulevat päivät.
Tiedämme, mitä velkaa ei maksettu takaisin
ja keiden kanssa lesket kiiruhtivat naimisiin.
Kuolleet raukat, kuolleet sokeat,
petkutetut, erehtyneet, kömpelösti varovaiset.
Näemme ilmeet ja eleet heidän selkänsä takana.
Korviimme kantautuu revittyjen testamenttien kahina.
He istuvat edessämme naurettavina kuin tarjottimella
tai ryntäävät päästä lennähtäneen hatun perään.
Heidän huono makunsa, Napoleon, höyry ja sähkö,
heidän kuolettavat hoitonsa parantuviin sairauksiin,
Johanneksen typerä ilmestyskirja,
Jean-jacquesin väärä paratiisi maan päällä...
Tarkkailemme vaietenheidän sotilaitaan shakkilaudalla,
tosin niitä on siirretty kolme ruutua eteenpäin.
Kaikki mitä he aavistelivat, tapahtui aivan toisin.
Intomielisimmät katsovat luottavaisesti meitä silmiin,
sillä he ovat laskeneet, että niissä voi nähdä täydellisyyden.
7 kommenttia:
Jes! Szymborska on mahtava. Minä en tunne runoutta hyvin, mutta hän onnistuu puhuttelemaan kovasti tällaista noviisiakin olematta silti mitenkään ilmeisen kökkö runoilija (tai olematta ollut).
Olen myös halunnut tutustua Szymborskaan, ja olen kuullut ja hieman ihmetellyt rajattua tuotantoa, eli voisiko olla niin, että julkaisukynnys on ollut kohtuullisen korkea?
Jokke, ilmeisesti on pitänyt aika tiukkaa kynnystä runojen julkaisemiseen. Toisaalta tuo wiki-sivu listaa teoksia jotka eivät ilmeisesti kaikki ole runoja, ja mainitaan esseiden ja arvostelujen kirjoittaminen ja kirjallisuuden kääntäminen, eli koko kirjallinen tuotanto on laajempi.
En tiedä onko noissa suomennetuissa myös essee-puolta vai onko keskitytty runoon.
Karoliina, niinpä. Onko sitten tuo suhteellinen suorasanaisuus ja yleisinhimillisyys.
Itseäni huvittava seikka oli että kun en puolan nimistöä niin tunne niin kirjailijan nimi ei antanut oikein mitään vinkkejä onko kyseessä mies vai nainen. Ja vaikka kirjassa oli mukana kirjailijaesittely niin siitäkään tämä pikku detalji ei selvinnyt...lähtiessäni tätä bloggausta kirjoittamaan tämä pikku Schrödingerin kissa sitten selvisi :)
En myöskään tiedä, onko mies vain nainen, olen luullut naiseksi, koska etunimi ja sukunimi loppuvat a:han, mutta pelkkä arvaus.
Harper Lee lienee ja on nainen, luin hänen teoksensa Kuin surmaisi satakielen, ja luulin jonkin aikaa, että päähenkilö olisi poika. Suomessa kun ei eroteta he ja she termejä :)
Juu, itsekin arvelin tuon a-lopun perusteella ehkä naiseksi mutten ollut ihan varma päteekö kaikissa nimissä ja kaikissa kielissä (ja niinpä ainakin Sasha on slaavilaisissa kielissä useammin mies).
Ainakin yhdessä toisessa suomennoksessa on ihan kirjailijan kuvakin kannessa, tässä ei...
Harper Lee on tosiana hieman hämäävä nimi. Samoin minulla on parastaikaa kesken Evelyn Waughin kirja, ja vaikka Evelyn taitaa miehillä olla nykyään aika harvinainen nimi niin aina asia ei ole niin ollut (ja kaiken lisäksi aiemmin minulla meni helposti Waugh ja Edith Wharton sekaisin...)
Minäkin olen lukenut vasta tuon Ihmisiä sillalla (ja joitakin yksittäisiä runoja), mutta jo sen perusteella olen aivan ihastunut Szymborskaan. Ja minulla oli muuten sama juttu: varhaisemmat runot eivät niin kolahtaneet, mutta niiden jälkeen tuntui että melkein jokainen runo puhutteli. Ja ainakin minulle se on runokokoelmien kohdalla aika harvinaista.
Sasha on mukava poikkeus. Waughilta olen lukenut Menneen maailman loistava kirja.
Lähetä kommentti