Niin, tuossa alkukuusta tuli jo luettua yksi toinen runokirja mutta se ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, ja kun sitten vierähti muutama päivä ennen kuin olin aloittamassa siitä bloggaamisen, niin huomasin että siitä ei ollut jäänyt oikein mitään mielikuvia. Siitä siis hiljaisuus.
Mutta, nyt tuoreempaan lukukokemukseen, Tua Forsström ja suomentajana Caj Westerberg. Jonkinlaista laajempaa kudosta täällä näkyi, esim. siinä että useassa runossa puhuteltiin Andrei Arsenjevitsiä, joka ilmeisesti viittaa Andrei Tarkovskiin (tämän tuotoksista on myös siroteltu otteita sinne tänne). No, Tarkovskiin ei ohjaajana minulla ole minkäänlaista suhdetta, ja tuon ajatuksen viitata henkilöön käyttämättä koko nimeä voisi vielä sivuuttaa jos kirja ei vilisisi samantyylisiä kikkailuja. Esimerkiksi löytyy runo jonka nimi on Plumeria acutifolia, jonka viimeiset säkeet ovat "Eikä ollut petosta ei teurastamoita / Oli vain Plumeria acutifolia, sateessa". Tiedättekös, minä en oikeastaan edes halua tietää mikä on Plumeria acutifolia. Sovitaanko että Erkki Vuokila hoitaa tällaiset jutut kun on niissä parempi, ja runoilijat eivät lähde hyppimään hänen tontilleen?
Oli tässä kirjassa pari sellaista runoa jotka olivat ihan siedettäviä mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi lähinnä epämääräinen ärsyyntyminen. Ja yleisesti ottaen kiinnitin huomiota siihen että tähän mennessä kokemukseni suomenruotsalaisesta runoudesta (Forsström ja Ågren) ovat olleet vähemmän antoisia kun taas proosansa (Andersson) oli ihan nautittavaa. Onko suomenruotsi niin herkkä kieli että sen lyriikka ei kertakaikkiaan kestä suomeksi kääntämistä vai päteeko tuo mainittu vakaumus että suomenruotsalainen runous on huonoa proosaa? No, myönnetään että otos ei ole kauhean suuri...
Enkelit Karjaalla
Kulkevat liian ohuissa
kengissä helmikuussa
Karjaan rautatieasemalla
edestakaisin ja polttavat
Junia saapuu ja lähtee
Huomenna on aivan samaa
Sataa lunta kevyesti ja kimmeltäen
Sataa lunta kevyesti heidän silmäripsilleen
He hengittävät alumiininkevyesti
He tuntevat Jumalan hylkäämät seudut
He nauravat! Mikään ei niin meitä kauhistuta
kuin heidän naurunsa
Mikään ei niin meitä kauhistuta
kuin Jumalan hylkäämät seudut
Ja se, mikä on punareunaista
6 kommenttia:
Minä muuten joskus luin tämän kokoelman. En muista siitä paljon mitään. Siinä nimirunossa taidettiin sanoa, että "rotta kirskui".
Tuosta enkelirunosta pitäisi kai tulla semmonen intertekstuaalinen viittaus Rilken Duinon elegioihin, joista ensimmäisessä tuumataan, että "Ein jeder Engel ist schrecklich." Joskus oli "lehtisalaattiin" löytynyt uutisotsikko: "Karjaa mukaan käsipalloon". Tällaisiakin viittauksia voi joskus lukiessa mieleen juolahtaa!
Juu, rotta kirskui rehuhuoneessa.
Mielenkiintoinen rinnastus tuo Rilke (herraa itseään en ole lukenut mutta hyllystä löytyy Juhani Rekolan kirja Jokainen enkeli on pelottava), ja nyt kun aloin miettiä niin ei tule mieleen mitään mainintaa tai kuvaa nauravista enkeleistä, yleensä ne vain hymyilevät.
Ja tietysti jos enkeli nauraa Jumalan hylkäämällä seudulla niin mitä siitä pitäisi ajatella...
Mutta tuo runo kuitenkin nosti mieleen hyvin kuvan karjaalaisista teineistä talvisella asemalla. Pari tuttua on Karjaalta kotoisin ja olen minäkin joskus pysähtynyt sinne asemalle (silloin oli kyllä kesä).
Olen tainnut lukea tämän runokirjan vuosia sitten. Luin silloin muutakin Forsströmiltä, mutta tästä pidin eniten. Jos muistan oikein, viehätyin runojen keskustelunomaisuudesta ja pienoiskertomuksista. Jossain runossa oli märkiä villavaatteita kuivumassa luokkahuoneessa. Enkeleitä en muista. Tarkovskia ei en huomannut ollenkaan.
Joo, oli tässä paikoittain sellaista hyvää keskustelevuutta ja tarinointia mutta hyvin harvassa se kesti edes kokonaisen runon ajan, useammin kävi niin että ensimmäiset säkeet kiinnostivat mutta sitten se ajatus karkasi jonnekin ihan muualle jonne en enää onnistunut sitä seuraamaan. Mikä oli ärsyttävämpää kuin jos kyseessä olisi ollut vain tylsä tai mitäänsanomaton kokoelma.
Ehkä ruotsi ei käänny suomeksi vaan vääntyy
Tutustuin kesällä Södergraniin, ja minusta ruotsiksi runot olivat paljon parempia, vaikka suomeksi oli ollut peräti kolme huippurunoilijaa kääntämässä, sama pätee minusta Ringbomin runoihin, joskaan en niistä ruotsiksikaan saanut irti juuri mitään.
Runojen kääntäminenhän on perinteisesti ollut vaikea laji. Tämän blogin puitteissa luetuista nuo toimivammat käännökset ovat olleet aika suorasanaisia tai Puskinin tyyliin mitallisempaa, vapaata mutta vahvan lyyristä runoa ei ole käännöksinä tullut niin luettua.
Lähetä kommentti