31.8.12

Elokuun luetut

Nikolai Gogol - Taras Bulba
Herta Müller - Ihminen on iso fasaani
John Steinbeck - Hiiriä ja ihmisiä
James Hogg - Private Memoirs and Confessions of a Justified Sinner
Julian Barnes - Flaubertin papukaija
Kristina Carlson - William N. päiväkirja
Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
Juan Ramón Jiménez - Harmo ja minä
Elizabeth Taylor - The Sleeping Beauty 

Juhani Rekola - Kuolemantanssi

Dupuy & Berberian - Jeanin elämää 7, Tietty tasapaino
Pentti Otsamo - Eedenistä pohjoiseen ja muita kertomuksia
Andi Watson - Slow News Day
Peter Madsen - Valhalla 1-5
Loeb & Sale - Superman for All Seasons
Juba - Viivi & Wagner, Vau, kuuma kinkku!
Carey & Fern - Crossing Midnight 1, Cut Here
Kaori Moru - Bride's Story 2


Tämän kuun vahva teema näkyy olevan nobelistit, kuukauden aikana tuli luettua neljää sellaista nobelistia joilta en aiemmin ollut kokonaista kirjaa lukenut.
Derrickus ihmetteli aiemmin että olin Steinbeckiltä ja Hemingwaylta välttynyt, ja kun nuo pari isoa klassikkoa on ollut harkinnassa jo pitempään niin jos ne nyt sitten napsisi pois. Molemmat periaatteessa ihan hyviä kirjoja mutta tuli näistä molemmista vähän sellainen olo, että näitä kirjoja luetaan amerikkalaisessa high schoolissa ja sitten keskustellaan tunnilla että mikä näissä on teema ja miten sitä käsitellään. Vähän kuin Vanhuksessa ja meressä ne hait repivät sen ison kalan palasiksi ja jäljelle jää vain ranka jota se turistirouva voi ihmetellä viimeisellä sivulla. Ihan sympaattisia, sujuvia ja luettavia kirjoja kuitenkin mutteivät säväyttäneet.

Müller tuli lukulistalleni lähinnä sen Eurooppa-haasteen perusteella, kun siitä nousee näpsä Romania-piste, vaikka etukäteistietojen perusteella vaikuttikin että tämä ei ole minun kirjani. Niinkuin ei ollutkaan, mutta senkin sai loppujen lopuksi luettua yllättävän sujuvasti.
Ja Jiménezin Harmo ja minä oli sympaattinen kokoelma pieniä vinjettejä elämästä andalusialaisessa pikkukylässä ja aasi Harmosta (ihan en tiedä oliko tässä mukana koko alkuteos vaiko valikoima, yhtenäistä juonta en huomannut). Jiménez on kai enemmän runoilija ja proosansakin on täynnä hyvin värikkäitä ilmaisuja ja kuvia, ja kokonaisuutena hyvin viehättävä pieni kirja.
Mistäs se ajatus oli tullut että nobelistit ovat jotenkin erityisen vaikeita ja haastavia luettavia?

Pari suomalaista, Rekolan melankolisen meditatiiviset esseet on aiemminkin hyviksi havaittu ja niin myös tämä kokoelma, ja Carlsonin William N. olikin lukuharkinnassa ja kun se vastaan näpsästi tuli niin pitihän se lukea ja hyväksi havaita. Yhden sortin mielensäpahoittaja tämäkin, jyrkkä ja ehdoton ihminen ja ehkä vähän traagisempisikin jos ei olisi niin sarkastinen...pidin.

Toinen semifiktiivinen elämäkerta, Flaubertin papukaija, toimi myös. Barnes esittelee Gustave Flaubertin elämän pääpiirteet monilla eri teemavariaatioilla, ja muoto sallii myös runsaan spekulaation niistä kohdista joissa faktat eivät tue, ja antaa runsaasti pohdittavaa myös elämäkertojen kirjoittamisesta yleensä. Elämäkertoja tulee luettua silloin jos kohteet ovat tarpeeksi eksentrisiä, näköjään myös näitä fiktiota ja faktaa sekoittavia, ja Flaubert ja Nylander molemmat täyttävät eksentrisyysvaatimuksen.

Nikolai Gogol on se Ukrainan toinen lahja maailmankirjallisuuden kaanonille (ja kulttuurisesti myös osuvampi kuin se viimekuinen Conrad), ja Taras Bulba oli nopea kirja, reipasta seikkailua ja Shakespeare-henkistä tragediaa.
Hoggin Justified Sinner oli kovasti outo kirja, sekoitus goottikauhua, satiiria, teologis-filosofista pohdintaa ja ties mitä. Kovin epätasainen kirja, Frankensteinin tyyliin koostuu fragmenteista ja sisäkkäisistä kertomuksista joista osa oli aika vaikeaselkoisia (ja ajoittaiset pätkät skotlanniksi eivät helpottaneet lukemista)ja tietysti lukijan tulee osoittaa edes jonkinlaista kiinnostusta predestinaatiota ja joitain muita teologisia kiistakysymyksiä kohtaan, koska niistä puhutaan ja paljon, mutta kuten kirjan esittelyssä luvattiin, yksi henkilöistä on todellakin kirjallisuuden parhaita paholaiskuvauksia.
Tayloria (englantilainen kirjailija, ei amerikkalainen näyttelijä) suositeltiin minulle jossain vaiheessa kun Muriel Sparkia ja Barbara Pymiä olen lukenut, mutta Sleeping Beauty ei mitenkään suoraan tehnyt minusta fania. Ihmissuhdekuvioita englantilaisessa pikkukaupungissa, hienovireistä melankoliaa sävytettynä kuivalla huumorilla, joukko henkilöitä jotka ovat kaikki omalla tavallaan vähän epämiellyttäviä ja ainakin päärakkaustarinan puoliskot ovat kyllä kiitettävän epätyypillisiä, periaatteessa kaikin puolin positiivinen paketti mutta jokin jäi nyt kuitenkin puuttumaan (mm. loppu, vaikka avoimet loput ovatkin ok niin tämä jäi roikkumaan liiaksi ilmaan). Sen verran hyvä kuitenkin että Tayloria pitää kyllä lukea jatkossa lisää.


Ja lisäksi iso nippu sarjakuvia, joista tuossa mainittu joitain valikoituja.

8 kommenttia:

Luru kirjoitti...

Mielenkiintoisia kirjoja, ja monta! Minunkin listallani Steinbeck on roikkunut pitkään - Vihan hedelmiä aloitin viime vuonna, mutta alku takkusi ja kirja jäi kesken. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että nobelisteja kuvittelee helposti jotenkin ylen vaikeiksi, vaikkei asia monen kohdalla ole lainkaan niin.

hdcanis kirjoitti...

Kirjat olivat sivumäärältään siellä 200 tienoilla, Barnes ainoana vähän pidempänä, joten kyllähän niitä saa luettua (varsinkin kun toisaalta ei ole tullut juurikaan katsottua leffoja tässä kuussa).

Vihan hedelmät on ennakkomaineeltaan sellainen kirja että tuskin olen sitä ihan pian lukemassa, mutta tuo Hiiriä ja ihmisiä on kaiken kaikkiaan hyvin kerrottu tarina, hyvin luettava. Ja ymmärtääkseni tuo samoin kuin Hemingway ja Jimenez ovat kaikki kirjoja joita luetaan paljon maittensa kouluissa siinä missä meillä Seitsemää veljestä tai Rautatietä. Muller on tyylillisesti vähän hankalampi mutta toisaalta se tarinan rakenne taas on hyvin selkeä.

Jenni kirjoitti...

William N on yksi mainioimmista tietämistäni kirjallisista hahmoista - ja myös kauheimmista, jos ajattelee häntä ihmisenä, jonka kanssa pitäisi tulla toimeen. Mutta tosi hyvä kirja, jonka arvo kasvaa koko ajan mielessäni!

Muitakin kiinnostavia kirjoja olet taas lukenut. Kiitos mielenkiintoisesta katsauksesta!

ketjukolaaja kirjoitti...

Laitetaanpas kommenttia näin alkuillasta.

Hemigwayn novelleista tykkään, ne on aika runollisia ja silti moderneja. No, ei kaikki ole runollisia. Ne joissa ajelehditaan Euroopassa, ne on. Vanhus ja meri on tullut katseltua elokuvana, Spencer Tracy vanhuksena ja marliini as himself.

Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä on minusta hieno tarina. Ja englanninkielisen wikipedian mukaan vieläpä tosiaineksia sisältävä. Nuorna sällinä tykkäsin Monterey-sarjasta eli Ystävyyden talo, Hyvien ihmisten juhla ja Torstai on toivoa täynnä. Kahdesta jälkimmäisestä tehty elokuva ei ole kovin kummoinen, vaikka Harrison Ford näytteleekin pääosaa.

Hauska kuulla, että Taras Bulba ei olekaan raskasta luettavaa! Itse pidän tavattomasti Gogolin Pietarilaisnovelleista. Jos jostain saisin, niin ostaisin sen kirjan, jossa ovat Nenä, Hullun päiväkirja ja Päällysviitta (tai -takki).

Tuo Jimenez pitää laittaa korvan taa.

hdcanis kirjoitti...

Jenni, juu, William N oli kiehtova hahmo, sillä rajalla että aletaanko mennä karikatyyrin puolelle mutta pysyi kuitenkin uskottavana :) Ja hyvä kirja, Carlsonkin on jäänyt aiemmin lukematta kun kirjojensa kuvailut ovat vinkanneet etteivät ne oikein minun juttuni ole, mutta tämän tarkkuus ja täsmällisyys miellytti tieteellisen tyylin tuntijaa...

Hemingwaylta olen jokusen novellin lukenut mutta ne taitavat olla niitä varhaisempia amerikkalaisen pojan tarinoita. Steinbeckiltä olen tämän kirjan lisäksi tuon Ystävyyden talon kuullutkin lukuvinkiksi, pitää kai joskus sitäkin katsoa.
Ja Gogolin novelleista olen minäkin pitänyt ja Taras Bulba on reipas kirja vaikka sotakirjojen hengessä porukkaa kuoleekin hurjaa vauhtia...

Unknown kirjoitti...

Hei, tulit kolmoseksi arvonnassani. Saat siis valita yhden kirjan listaltani, kunhan ykkönen ja kakkonen ovat valintansa tehneet :)

Suvi kirjoitti...

Vau, onpa mielenkiintoinen lista! Hoggin teosta olen jo aika kauan harkinnut, mutta ihan ei ole vielä päässyt lukulistalle. Vaikuttaa kiinnostavalta, mutta samaan aikaan nuo manitsemasi elementit ei houkuttele.

Minultakin ohi mennyt klassikko Hiiriä ja ihmisiä oli myös pieni pettymys. Tarinan puolesta ihan mieleenpainuva, mutta niin kuin sanoit ei oikein säväyttänyt. Vihan hedelmistä pidin paljon, ja pöydällä odottaa Cannery Row ja Tortilla Flat (suomeksi muistaakseni Ystävyyden talo). Oletko lukenut Tuntemattomalle jumalalle. Sekin oli pettymys, mutta ehkä olin silloin vähän liian nuori ymmärtämään sitä.

hdcanis kirjoitti...

Suvi, jos goottilaisesta kirjallisuudesta pitää niin Hogg on kyllä tutustumisen arvoinen vaikka lajityylin sisältä lähteekin sooloilemaan omille teilleen, koska myös tekee niin paljon niin hyvin. Jos 1800-luvun brittiläinen kirjallisuus ei ole läheistä niin en suosittaisi tuosta aloittamaan, ja muutenkin historiallisen (ja nimenomaan teologisen) tausta ymmärtämisen kannalta on hyvä hankkia sellainen versio jossa on jonkintasoinen esipuhe. Oma kappaleeni oli Penguin Classics -sarjaa josta moinen löytyy (ja skotlantilaisesta kalvinismista olin aiemmin lukenut myös Muriel Sparkilta, jonka Prime of Miss Jean Brodie käsittelee myös predestinaatiota...)

Hiiriä ja ihmisiä oli minulle oikeastaan lievä positiivinen yllätys, lähinnä kun ennakko-oletukset eivät olleet korkealla niin "ihan kiva" oli parempi kuin odotin :) Ja tosiaan, ensimmäinen Steinbeckini, ehkä sitä jossain vaiheessa tulee lisääkin luettua.