Antti Tuuri - Vuodenajat maaseutukaupungissa
Muriel Spark - The Ballad of Peckham Rye
Sándor Márai - Kynttilät palavat loppuun
Anonyymi - Lazarillo de Tormes
Philip Teir - Donner-ryhmä & muita novelleja
Dashiell Hammett - Dainin suvun kirous
Mati Unt - Kuunpimennys
Roald Dahl - Jaakko ja jättipersikka
Bohumil Hrabal - Liian meluisa yksinäisyys
Richard Bach - Jonathan Livingston Seagull
Pekka Haavisto - Hatunnosto
Markku Envall - Kieltä terävämpi giljotiini
Ai Yazawa - Nana 20
Goscinny & Tabary - Ahmed Ahne lomailee
Helmikuussa on luettu nippu kohtalaisen lyhyitä kirjoja, osa tarkoituksella valittu sekalaisia haasteita silmällä pitäen ja osa muuten vain, siitä miten osuvat eri haasteisiin tuolla omalla sivullaan.
Temaattista yhtenäisyyttä ei tällä kertaa oikein näy, ei myöskään mitään valtaisan huippuja kirjoja (ennestään tutut kirjoittajat Spark, Hammett, Dahl ja Envall kykenivät tyydyttävään suoritukseen, muttei kenelläkään tuo ollut tuotantonsa parhaita kirjoja).
Tuuri ja Hrabal menivät "ihan kiva" osastolle, nuo luki ihan huvikseen mutten ole innokkaasti ryntäämässä lukemaan lisää tuotantoaan.
Teirin novellikokoelma oli epätasainen, niminovelli oli hyvä ja aika monessa oli ihan kiinnostava ajatus joka ei sitten oikein päätynyt minnekään. Untin kirjasta en jaksanut kiinnostua tippaakaan.
Bach menee Coelhon ja Pikku Prinssin kanssa kirjoihin jotka ovat varmaan joillekin ihmisille joissain elämäntilanteissa tosi hyviä ja tärkeitä mutta minä en ole se ihminen siinä elämäntilanteessa, ja lopputulos oli rasittava.
Anonyymin Lazarillo oli ehkä enemmän historiallinen kuriositeetti, ensimmäinen pikareski"romaani" (pituutta minun painoksessani 60 sivua) 1500-luvulta, ikääntynyt mutta jos vanhempi kirjallisuus kiinnostaa niin lukemisen arvoinen.
Haaviston kirja oli viihdyttävä, aika kolumnimaisia lyhyitä juttuja elämän varrelta.
Marai taisi sitten olla se positiivisin uusi tuttavuus, ei sekään elämää mullistanut mutta kiinnostava tarina vanhojen ystävien kohtaamisesta vuosien jälkeen. Huomasin että kannatti lukea mahdollisimman yhtäjaksoisesti kun ei siinä sinänsä tapahdu paljoa ja menee hetki päästä sisään kirjaan. Luin kahdessa päivässä puolet ja puolet, kumpanakin päivänä ensisivut olivat aika tylsiä mutta hetken päästä tarina imi mukaansa...mutta satunnaisesti luettuna laukkukirjana tämä olisi varmaan ollut toivoton.
Nimikkeitä kertyi mutta laadullisesti maaliskuulla on hyvät mahdollisuudet parantaa.
3 kommenttia:
Hyvä huomio tuo, että jotkut kirjat eivät kerta kaikkiaan pelitä "satunnaisina laukkukirjoina"... joskus ajattelen, että keskenjääneet ovatkin kenties niitä, joita en ole osannut lukea oikealla tavalla. Ehkä pitäisi yrittää antaa jokaiselle kirjalle edes tunnin keskittynyt lukeminen ennen kuin luovuttaa. :-)
(Toisaalta, jos kirja ei onnistu vakuuttamaan että vaivannäkö kannattaa, jääköön sitten kesken. Onhan niitä muitakin lukijoita.)
Hih, täysin samaa mieltä Bachin kirjasta. Sen uusintalukeminen pari vuotta sitten osoitti, että olin nuorena täysin arvostelukyvytön, kun ihailin sitä. ;)
Olisin kysynyt Teiristä ja Haavistosta, mutta listan perässä olikin lyhytarviot. Kiitos niistä!
Booksy, joo, tuo on havaittu joskus aiemminkin, jotkut kirjat eivät kestä kesken jättämistä. Ja usien olenkin valmis antamaan niille huonoiksi koetuille kirjoille sen toisen mahdollisuuden koska olen ehkä lukenut niitä väärin tai väärässä mielentilassa...tai sitten joskus on tunnustettava että olen väärä henkilö, kuten tuossa Lokki Joonatanissa. Joko teininä tai ei ollenkaan.
Haaviston kirja sen sijaan on juuri sopiva satunnaiseksi laukkukirjaksi.
Teiristä en ole ihan varma oliko se kovin etupainoinen vai tuntuiko se vain siltä, alkoi hyvin mutta mitä pitemmälle pääsi sitä vähemmän innosti jatkaa seuraavaan novelliin (tai se viimeinen oli taas hauska). Kirjoitustaitoa on kuitenkin sen verran että voin tuleviakin tuotoksiaan vilkaista...
Lähetä kommentti