K-blogin Runohaasteen yhteydessä alkoi taas hotsittaa lukea hieman runoja kohtalaisen tauon jälkeen (tässä välissä olen lukenut vain pari vanhempaa eeposta, Rolandin laulun ja Danten Jumalaisen näytelmän) ja herätellä taas blogiprojekti liikkeelle.
Aloitusteokseksi päätyi Einari Vuorelan myöhäinen kokoelma Puut ajattelevat. Jos Vuorelaa voisi tämän perusteella yhdellä sanalla kuvata niin se olisi luontomystikko: lyhyet runot käsittelevät lähes obsessiivisesti öistä korpimaisemaa. Ja hiljaisten tuokiokuvausten esittäjänä Vuorela onkin parhaimmillaan, niissä on se hetken kokemus.
Mutta silloin kun aletaan mennä pois niistä fenomenologisista tuokiokuvista niin sitten homma ei enää toimi. Paikka paikoin tulee sellainen "smug bastard" olo, että jos Paulo Coelho tai Dr Phil olisi suomalainen niin kirjoittaisi juuri tällaisia juttuja. Hyvä on, myönnetään, todellisuus on usein banaalia mutta en näe sitä silti toimivana tyylikeinona.
Sekaan on kuitenkin eksynyt myös niitä osumia jokunen joissa Vuorela onnistuu sanomaan sen minkä toisaalla on onnistunut olemaan sanomatta.
MENE
yhteen suuntaan,
älä käänny takaisin.
Rihma haalistuu
ja menettää
värinsä,
paluutie mielenkiintonsa.
Jatka matkaa,
koskaan et eksy.
Jaa omastas,
et köyhdy.
Sytytä,
öljy ei kulu.
4 kommenttia:
Joo, olet lukenut välillä vain tuommoista kevyttä kenttälyriikkaa, heh-heh!
Vuorelan kootut runot minulla oli vielä muutamia vuosia sitten pokkarina, mutta muuton yhteydessä vähensin sen muun tavaran joukosta.
Minulle jäi se käsitys, että Vuorela kirjoitti hittirunonsa ennen sotia ja sittemmin poltteli piippua ja väsäsi jotain. Uskon, että lukemasi kokoelma saattaa sisältää joitakin hyviä sattumia ja voi olla että luontorunot ovat minulta lukiessa vilahtaneet vähän ohi silmien. En ole ajatellut puita metsältä.
Vanhempi epiikka on vähän oma juttunsa...
Tuon luontotematiikan kautta melkein kaikki tuon kokoelman runot kulkivat (tuo siteeraamaani oli harvoja poikkeuksia) ja monessa niistä lähdettiin vetämään sitä kokemusta yleisemmälle tasolle mikä ei aina toiminut, parempia olivat ne joissa sanottiin vähemmän.
Mutta mahdollinen jatkotutustuminen Vuorelaan pitänee laittaa tuonne 30-luvulle sitten.
Täytyypä laittaa korvan taakse. Luontomystiikka kuulostaa hyvältä, Paulo Coelho taas ei, joskin vertaus nauratti (ja ehkä sekin innoittaa lukemaan, tökerö paulocoelhous). Liitynpä lukijaksi.
Ne "näillä elämänohjeilla onneen" jutut olivat kuitenkin vain siellä täällä että ne voi tarvittaessa hyppiä yli, ja jäljelle jää silti tukeva paketti johon sietää tutustua, tai sitten kokeilla niitä varhaisempia.
Lähetä kommentti