Tämänkertaisen kirjan sain postissa, HeidiR lähetti kappaleen BoD-julkaistua kokoelmaansa ja nyt olen pikkuhiljaa lueskellut sitä.
Ensimmäinen havainto kirjasta oli tietynlainen haikumaisuus. Rakenteellisesti muotoa ei käytetä, mutta suuri osa runoista on varsin tiiviitä ja lyhyitä, monissa löytyy viittaus vuodenaikaan ja myös tyypillinen jukstapositio tai näkökulman siirros. Käytetyssä kuvastossa näkyy kyllä myös viittauksia itämaisuuteen ja zeniin (ja kirjoittajan blogia vilkaisemalla huomasin Ryokanin Suuren hupsun olevan tuttu).
Toinen havainto oli, että runoista löytyi hyvin miellyttävä rytmi. Mitta on vapaa ja välimerkkejä ei käytetä mutta puolihuomaamatta aloin lukea kirjaa ääneen.
Kolmas havainto oli, että vaikka abstrakteina sanoina toimiikin niin figuratiivisuuden kanssa on ongelmia: huomattava osa niistä hetkien kokemuksista jäi minulle valitettavan vieraiksi. Joissain kohdissa tuli mieleen että ehkä se tiukkaan haikumuotoon sitoutuminen olisikin ollut ajoittain parempi, se olisi rajoittanut käytettävissä olevia elementtejä, ja kirjasta löytyy esim. pari kiinnostavaa parisäettä.
Aiemmin mainitsin jo taipumuksesta lukea runoja sarjallisesti, ja tässä se tapa johtaa pari kertaa väärille jäljille. Kuten sanottu, vuodenaikaviittauksia käytetään paljon (ja kannen kuvatkin ovat leimallisesti talvisia, osuva lukuajankohta siis), ja jos kahden kylmyyttä ja jäätä korostavan runon välissä on runo, joka alkaa "malmijuna vyöryy pohjoiseen", niin sen päättyessä "istun heinien keskellä/hyttysten syötävänä" ainakin tämän lukijan ajatukset ovat täysin muunlaisessa ympäristössä. Varsinkin kun tuota edeltäneet rivit ovat kuvanneet rakennuksen sisätiloja...rinnastus tuokin on mutta tässä havaintojen välille ei muodostu yhteyttä.
On toki niitä osumiakin, oivalluksia, toimivia kuvauksia, heränneitä ajatuksia, ja kirjan lukeminen yksittäisten runojen kokoelmana antaa kyllä hyviä löytöjä vaikka me kokonaisuuksiin ja sarjallisuuteen taipuvaiset lukijat näemmekin vielä parantamisen varaa...
Ei
seison kumisaappaissa niityllä
kuusissa on vihreää pimeyttä
keltaisia lehtiä maassa
pihlajanmarjat ovat sammuneet
kaarna tuijottaa minua
sinä sanoit ei
sormiani palelee
joka hetki on pimeämpää
en näe polkua ruohikossa
koivu yrittää syleillä
yksinäistä pihavaloa
2 kommenttia:
Minulle tulee tuon runon tekniikasta mieleen runoraati-ohjelman runot. Ylläolevassa runossa on kuitenkin "tehokeinona" ymmärrettävyys, mikä ei minusta ole runoille suinkaan mikään puute tai haitta. Lopetus on oikein kaunis.
Ehkäpä, hdcanis, voisit ajatella runokokoelmaa sarjana hajanaisia ajatuksia sieltä täältä, eikä välttämättä välähdyksinä "samalta puutarhakävelyltä"? Ei aina edes samalta vuodelta tai vuosisadalta. Voisivatko runot olla omia ajatuksiasi? Kysyn vähän lukuohjeentapaisesti ja kyseistä kokoelmaa tuntematta.
Juu, tavallaan ongelmana on se, että mielikuvia syntyy ja ne valuvat sitten yksittäisen runon reunojen yli ja johdattelevat sitten ajatuksia mahdollisesti väärille raiteille...
Tuossa tekstissä mainitsin sen "malmijuna vyöryy pohjoiseen" rivin joka ainakin minussa nosti esiin ajatuksen lumihankien läpi paukkupakkasessa etenevästä junasta, varsinkin kun edellisellä sivulla oli myös ollut kylmää ja jäätä...(ehkä jos se juna olisi liitänyt etelään niin tilanne olisi ollut toinen)
Tuo lainattu Ei-runo oli yksi niitä suosikkejani, erityisesti ihastelin tuota katkaisevaa "sinä sanoit ei" riviä jota ei selitetä mitenkään mutta joka luo tilanteen ja olotilan, ja ne muut säkeet peilautuvat sitten sen kautta. Tässä kaksi sinänsä erillistä elementtiä tekevät hyvän kokonaisuuden.
Tuo lukeminen hajanaisina ajatuksina on tosiaan sellainen asia mihin pitäisi ehkä kiinnittää enemmän huomiota, ja ajatus "samasta puutarhakävelystä" on ehkä enemmän proosan ominaisuus. Saattaa olla että runokokoelmia pitäisi ottaa omaan hyllyyn ja silloin tällöin lukea joitain yksittäisiä paloja, tämän kannesta-kanteen-lukemisen sijaan.
Toisaalta joissain tapauksissa se sarjallisuus on olemassa, ja joskus ne runot nousevat selvemmin itsenäisiksi yksiköiksi. Niin tässäkin, siellä on runoja jotka ovat täysin itsenäisiä, mutta myös osioita joissa peräkkäiset runot alkavat valua toistensa päälle...tuossa olisi kirjallisuuspsykologille puuhaa, selvittää mistä moinen.
Tuo rytmitys ei ole helppoa. Olen joskus tehnyt joitain kokoelma-CD:tä kavereille, ja niissä huomannut että se ei riitä että valitsee parhaat mahdolliset kappaleet, siinä miten ne järjestyvät peräkkäin on väliä, ja usein sen huomaa vasta kuunnellessa että nyt tuli liian monta samanlaista kappaletta peräkkäin, ne syövät toisiaan, tai että jokin siirtymä kappaleesta toiseen ei toimi ollenkaan.
Mutta osittain kyse on myös kuulijasta, itse kiinnitän ehkä enemmän huomiota siihen flow'hun ja yhdistelen asioita ja jotkut toiset taas miettivät kategorisemmin ja luontaisesti näkevät niitä erottavia piirteitä ja mitkä ominaisuudet tekevät mistäkin uniikin ja ainutlaatuisen yksilön.
Heidi mainitsikin jo asiasta että tämä kokoelma on nimenomaan kokoelma erillisiä runoja eli samoilla linjoilla sinun kanssasi :)
Lähetä kommentti