Leena Krohn on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjailijoistani, elävistä kirjailijoistani ehkäpä se kaikkein paras. Noin, se on sanottu. Olen toistaiseksi kuitenkin välttynyt hänen varhaiselta runotuotannoltaan, ja en ole tämän jälkeenkään valittamassa että minkä huikean lahjakkuuden lyriikka Krohnissa menetti...
Kirjan alaotsikko ilmoittaa sisällön olevan "runoja ja lauluja", ja tosiaankin alkupuolen runoissa on laulunomaisuutta, ja kirjan lopussa on osa niistä varustettu Kari Rydmanin sävellyksillä. Onko näitä kukaan levyttänyt, jään ihmettelemään. Pari kolme näköjään on, kertoo Äänitearkisto, tosin yksi niistä Einojuhani Rautavaaran sävellyksenä.
Tässä osiossa kielessä on jo runsaasti kaikuja Krohnin myöhemmistä teoksista, erityisesti niistä lastenkirjoista, ja osa on niin selvästi lauluja että pelkkinä runoina ne ontuvat pahasti ("Laulu lehmästä" tuo tosin laulunakin mieleen ensimmäisenä The Shaggsin...). Ja toimiessaankin niistä tulee ennemmin mieleen että jotkut muut ovat tehneet nämä paremmin...
Kokoelman loppupuolella on sitten lyhyitä aforistisia runoja. Ja vaikka olenkin myöhemmissä kirjoissa nautiskellut hienoista lauseista, ne vaativat näköjään enemmän kontekstia koska minusta nämä ovat ihan vain huonoja. Mitä vähemmän sanon sitä parempi.
Sivuhuomio: onko kukaan moderni kirjailija joka ei tarkoituksella kirjoita murretta käyttänyt sanaa "kaakku" muuten kuin ivallisesti?
Kevät
Iltapäivä. Tyhjenee
kansakoulun pihamaa
missä lapset lauloivat:
-Kotini on Riioraa.
Aurinkoa ikkunoissa.
Talon väki kaikki poissa.
Lehti. Kuoro. Kevät.
Siivet levenevät.
Nouse siis ja lennä!
Nyt on aika mennä.
Koska odottaa
riemun Riioraa.
