Michel Tournier - L'aire du Muguet

Tournierilta on tullut luettua suomennettu tuotanto suurelta osin (Perjantai olisi vielä lukematta) ja blogattukin aika monesta, ranskaksi löytyy vielä lisää...

Joihin tämä teos ei kuitenkaan kuulu, pari ekaa sivua tuntuivat tutuilta ja niinpä tämä on yksittäisnide novellista joka on ilmestynyt suomeksi Punainen kääpiö -kokoelmassa nimellä Kielohaka. 

Tarina on novellimaisen tiivis, kaksi rekkakuskia ovat usein tien päällä ja eräs kerta yhdellä pysähdyspaikalla nuorempi, Pierre, kohtaa nuoren Marinetten...mutta aita erottaa nämä kaksi ja yritys tavata muualla ei mene ihan toivotusti...ja mukaan tulee sitten Tournier-maisesti muuta symboliikkaa, vaeltajista ja paikallaanpysyjistä, myyteistä, aavikon karavaaneista ja kuinka näyteikkunan takana asiat näyttävät kauniimmilta kuin ne varsinaisesti ovatkaan.

Ei parasta tuotantoaan mutta ihan mallikas ja tällai nuorisommallekin väestölle sopiva ja valikoitu.

Joskin samalla on todettava että Tournierin kieli ei ole helpoimmasta päästä, sanasto on varsin laajaa joten sanakirjaa kaipaili vähän turhankin usein (ja kaveri oli lukenut yhtä toista Tournierin kirjaa ja totesi saman, paljon outoja sanoja mikä tekee lukemisesta hidasta ja vaivalloista), joten jatkan tuotantonsa parissa ehkä joskus myöhemmin. 

Noin muuten halusin nostaa esiin nämä pienet pokkarit, joita Folio-sarjassa on julkaistu paaaaljon ja muitakin samantyylisiä sarjoja löytyy (ja joitain näitä onkin jo päätynyt blogatuiksi). 

Kustantajien mallit ovat jokseenkin erilaiset, Suomessa suosikkijulkaisumallina tuntuu olevan paksut kovakantiset arvokkaan oloiset teokset joilla on sitten myös kova hinta ja rahat otetaan siis näin harvemmista myydyistä kappaleista, tällaisiksi massapokkareiksi päätyvät yleensä vain teokset jotka ovat olleet jo bestsellereitä. 

Ranskassa (ja mitä olen nähnyt niin ymmärtääkseni myös englanninkielisissä isoissa maissa) taas julkaistaan suurelta osin pokkareita halvalla ja kovakantisena kaunokirjallisuutena näkee lähinnä arvostettujen klassikkokirjailijoiden koottuja/valikoituja teoksia. Näitä yhden tai parin-kolmen novellin valikoimiakin on varsin paljon tarjolla, jolloin voidaan oikeasti jo puhua taskukirjoista. Ja hinta ei tosiaan päätä huimaa, Foliolla on oma kahden euron sarja eikä loppujenkaan hinnat varsinaisesti päätä huimaa...

Tähän liittyy tietysti läheisesti myös kirjojen saatavuus ja mistä ihmiset niitä hakevat. Suomessa on laaja ja kattava kirjastolaitos jonka käyttöön paksut ja kovakantiset sopivat hyvin ja hinnalla ei ole niin väliä, Ranskassa yleinen kirjastolaitos on niukempi mutta kirjakaupat ovat hyvin varustettuja. Täällä siis odotetaan että jos haluaa lukea kirjan, se pitää yleensä ostaa, mutta kun yhden keskihintaisen suomalaiskirjan hinnalla saa täällä helposti 3-10 kirjaa niin onhan se selvää että kirjojen myynti toimii ihan eri logiikalla...

Vaikka kirjastolaitos onkin suuresti hyödyksi lukemisharrastukselle ja sivistykselle ylipäänsä, kirjakaupalle se on vähän kaksiteräinen miekka. 

Michel Tournier - Taaborinvuori ja Siinainvuori (Eläköön essee!)

Eläköön essee -haaste etenee kiireettömästi mutta etenee kuitenkin: syyskuussa Nipvet-Juha haastoi minut haudottuaan haastetta ensin itse pari kuukautta, ja niin minullakin vierähti hetki ennen kuin sain sopivan vastauksen aikaan...

Haasteen säännöt:
1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
4. Esittele 1 - 2  hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 
5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta. 

Jonkin aikaa meni miettiessä miten lähtisin aihetta käsittelemään: juuri silloin ei ollut käsillä mitään otollista teosta, vaikka vuosien varrella kohtalaisen määrän esseitä olenkin lukenut. Joskus 10-15 vuotta sitten minulla oli niiden kanssa aktiivisempikin kausi jolloin kolusin kirjaston esseehyllyjä läpi lukien mitä oli tarjolla (ja mm. Markku Envallin ja Veijo Meren miellän ensisijaisesti esseisteiksi, muu tuotanto on muuta) ja myöhemminkin esseehenkinen muoto on viehättänyt (myös sen limittyminen kaunokirjallisuuteen, mm. Jorge Luis Borgesin ja Leena Krohnin tuotannossa raja esseen ja novellin välillä on joskus häilyvä).
Ja olenhan sanonut myös blogikirjoittamisessa olevan esseistiikan piirteitä...

Mutta myönnetään että viime aikoina lajityyppi on jäänyt vähän kaunokirjallisuuden jalkoihin, poislukien jotkut tietokirjat jotka käyttävät esseemuotoa mutta joiden aihealueet ovat sen verran erikoistuneita että en tiedä viitsinkö lähteä käsittelemään niitä blogissa (jos haluatte siis kuulla mm. Edward Schillebeeckxista, joudutte lukemaan häntä itse). Bloggaukset löytyy kuitenkin ainakin Fadimanista, Zweigistä, Eliotista...

Minulla oli toinenkin ajatus mielessä, mutta yhdessä divarissa poiketessa satuin huomaamaan hyllyssä Michel Tournierin kirjan, josta en ollut aiemmin kuullutkaan, ja kun kaikista muista lukemistani Tournierin kirjoista olen pitänyt ja tämä oli vieläpä esseekokoelma, niin pakkohan tämä oli ostaa. Lukemisen aloittamisessa meni kuitenkin vielä pari kuukautta, mutta itse asiassa tämä olikin ajoitukseltaan varsin onnistunut, liittyen kirjan aiheeseen (lisäksi huomasin nyt kirjan toimittajan nimen, katselin hänen hääkuvaansa juuri männäviikolla kysyen kuka siinä on...maailma on pieni. Suomentaja on Annikki Suni.)

Tournier kirjoittaa kuvataiteista, hyvin tietoisesti: nimiesseessä erityisesti käsitellään kuvan ja sanan suhdetta, ja teema toistuu myös myöhemmissä teksteissä, joissa jotain olennaista kuvista yritetään tavoittaa tekstin avulla tai joissa muuten kuvan ja tekstin suhde on esillä.
Tournier asettaa vastakkain Siinain, jossa Jumala antoi Moosekselle laintekstin mutta jossa Jumalan suora näyttäytyminen oli mahdottomuus (ja vuoren juurella kansa teki kultaisen vasikan kuvan), ja Taaborinvuoren, jossa Kristuksen jumaluus kirkastui näyksi jota ei voi sanoin kuvata. Näiden kuvan ja sanan absoluuttien välillä on länsimainen kulttuuri sittemmin seikkaillut...
Kuvaa ja kuvallisuuden kulttuuria käsittelevään romaaniin, Kultapisaraan, viittaillaan usein, samoin kuin sen viittauksiin, ja Tournierin tuotannon muitakin piirteitä on teoksessa mukana: lihallisen fyysisyyden mysteerit ja joulu, aika jolloin Sana tuli lihaksi (joulu on kuvataiteen kannalta merkittävä asia, koska juuri inkarnaatio teologisena tapahtumana mahdollisti että kristinuskossa, toisin kuin juutalaisuudessa tai islamissa, Jumala on kuvattavissa: kuvakielto on harhaoppia. Siksi tämä kirja oli hyvä lukea adventtiaikana).

Tätä esseetä seuraa sarja yksittäisiin taiteilijoihin keskittyviä tekstejä. Tämä voisi olla liiankin haastava osuus kun kirjassa ei ole mukana yhtään esimerkkikuvaa taiteilijoiden teoksista, ja ainakin minulle lukuisista taiteilijoista oli varsinaisesti tuttu vain yksi, Wassily Kandinsky, ja pari muuta tunnistin niminä mutten varsinaisesti tiennyt millaisia teoksia tekevät.
Nämäkin esseet olivat tästä huolimatta kiinnostavia, parin kolmen neljän sivun impressioita joissa puhuttiin paljon myös kyseisen taiteilijan teoksiin liittyvistä ominaisuuksista, perspektiivistä tai asetelmista tai valosta tai muista vastaavista asioista. Luettavia ja hieman ajattelua avartavia, vaikka ehkä olisinkin saanut näistä enemmän irti jos oikeasti tuntisin kuvataidetta paremmin...

Kirjan lopussa on vielä jokunen lyhyt essee yleisemmistä aiheista, joista ihastuttivat erityisesti esseet mainoskuvaamisesta ja muotikuvasta. Tällaiset jutut ovat syy miksi minä Tournierin kirjoista olen pitänyt, niiden parissa päätyy joskus katsomaan tuttua asiaa hyvinkin yllättävästä näkökulmasta niin että se on saatu täysin luonnolliseksi. Tournier ei mukasyvällisesti tuomitse kaupallista mainoskuvaa tai hörhöistä muotia, tai ironisesti syleile niitä, vaan vain tarkastelee niitä itsessään.

Hieman epäröiden aloitin kun olin sisällysluetteloa katsonut, mutta niin vain tämäkin kirja oli mitä erinomaisin: kiitos Tournier, kiitos Juha, kiitos Marjatta (suosittelen muita kuitenkin lukemaan sen Kultapisaran ensin).

Kenellekäs minä lähettäisin tämän haasteen? (tällä vauhdilla vastattavaksi ehkä jossain vaiheessa ensi vuotta)
Haluaisiko Margit lähteä mukaan? (ja jos Omppu haluaa lukea vaikka tämän saman kirjan kun se kerran hänelläkin löytyy, niin sen kun)

Lukumaraton VII 10.7.

Taas on aika kesän perinteisen lukumaratonin: tätä olen harrastamassa jo aika monetta kertaa ja välissä on myös ollut muunlaisia sessiolukemisia tai epälukumaratoneja (viimeksi viime viikolla). Tällä kertaa ilmoittautuneita on tullut tosi iso joukko, kuten emäntäblogista Ja kaikkea muuta huomaa, tieto tapahtumasta on levinnyt myös blogistanian ulkopuolella...
Ideanahan on keskittyä mahdollisimman paljon lukemiseen 24 tunnin ajan (tietysti aion nukkua ja syödä välillä, ja varmaan jossain vaiheessa käyn ulkona haukkaamassa happea) niin että ainakin osa lukemisesta tapahtuu 10.7.

Kirjavalinnoissa olen harrastanut aiemmin jo monenlaista, on ollut runoutta, sarjakuvia, tiiliskiviromaaneja...tällä kertaa varsinaiset tiiliskivet jätetään rauhaan, mutta olen hyllystä katsellut kokeiltaviksi maratonkirjoiksi joitain kohtuupaksuja teoksia, jos niitä saisi luettua puolitoista tai kaksi tulevien 24 tunnin aikana (välissä fiiliksen mukaan ehkä sitten novelli tai jotain muuta pientä jos siltä tuntuu).

Ajattelin aloittaa tänään noin kello 20, ja jatkaa sitten sunnuntai-iltaan, nyt kun olen kotiutunut messusta ja ruoka on tulossa. Huomasin että parilla muullakin blogilla on samantyylisiä aikatauluja, EM-kisojen finaalilla lienee osuutensa asiaan...
Aloituskirjaksi voisin katsella miten Michel Tournierin Meteorit lähtee vetämään, muu tuotantonsahan on tähän mennessä vaihdellut hyvän ja loistavan välillä. Varuilla on ainakin Boris Akuninia.

21.45
Kahdeksalta aloitettiin, nyt on luettu n. 80 sivua Meteoreja (käännös Annikki Suni). Tähän mennessä kirja on ollut vähän hajanainen, useita henkilöitä ja tilanteita kuvataan ja selkeää juonta ei vielä ole, mutta aiheisiin kuuluvat mm. seksi, kaatopaikat ja vammaiset lapset. Tournierille tuttua fyysisyyden ja mystisyyden sekoitusta annostellaan tässäkin.

Minun kaupunginvaltuutettuni ovat kokonaan juurtuneet yhteiskuntajärjestelmään, ja kaatopaikka on heille olemattomuutta vastaava helvetti, eikä mikään ole heidän mielestään niin vastenmielistä että ansaitsisi tulla paiskatuksi sille. Minulle se on toisen maailman rinnakkaismaailma, peili joka heijastaa yhteiskunnan olemusta: jokaisella jäteaineella on vaihteleva mutta aina myönteinen arvonsa.

Juon teetä ja jatkan.

23.30
Jos kaikki olemassaolevat ihmiset luokiteltaisiin luovan nerokkuuden mukaan, saataisiin leveä pyramidi, jonka pohjana on runsas hedelmätön tavallinen väki ja huippuna luovat henget. Pohjalla homoseksuellien osuus olisi noin 0% mutta huipulla lähes 100%. Silti meidän täytyy osata vastustaa ylpeyden kiusausta. Meidän ylemmyytemme heteroseksuaaliseen massaan nähden ei ole kovin ansiokkaasti hankittu. Suvunjatkamisen taakka musertaa kokonaan naiset ja heteroseksuaalisista miehistäkin puolet.

Meteoreja luettu n. 150 sivua, ja teos on viihdyttävän hämmentävä. Yhtenä keskeisenä hahmona on Alexandre Surin, joka johtaa jätehuoltofirmaa ja välillä käy kruisaamassa öisissä pusikoissa (kun on taas nähty Prideen liittyvää kirjavinkkausta, totean yhä että teiniapologiat eivät kiinnosta vieläkään, mieluummin vaikka Alexandre Surinia), toisena tämän veljenpojat, kaksoset Jean-Paul.
Ja kaksosista, meteorologiasta, homoista, Pyhästä Hengestä, kielistä, jätteistä ja sen sellaisista Tournier kutoo hengästyttävän tiheää symbolien verkkoa. Keijujen kuninkaan päähenkilö Tiffauges tekee kameo-esiintymisen (samoin kuin kirjailija itse).

Jeesus on aina näennäisesti järjettömin - mutta tosiasiassa viisain - vastaus kysymyksiin, joita me itsellemme asetamme.

Jatkan vielä jonkin aikaa, joskin uni varmaan tulee myös.

9.30
Sinä olet absoluuttinen toinen. Erilliset tuntevat naapureistaan, ystävistään ja sukulaisistaan vain erityisominaisuuksia, virheitä, puutteita, henkilökohtaisia, värikkäitä tai irvikuvallisia piirteitä, jotka ovat erilaisia kuin heillä itsellään. He sekoavat sattumanvaraisiin pikkuseikkoihin eivätkä näe - tai näkevät huonosti - ihmisolennon tai henkilön niiden alta.

Luin vähän matkaa, nukahdin, heräsin, aamukahvin ääreltä jatkoin lukemista, nyt olen sivulla 216. Ei tässä kirjassa vieläkään mitään selkeää juonta ole, vaan symbolien virtaa jossa kaksoisuus viittaa moniin suuntiin ja moni suunta viittaa kaksoisuuteen.

12.30
Matemaattinen taivas on aina kolmisen viikkoa meteorologista jäljessä. Trakoittaako tämä, että Jean, joka on sateen ja auringon vaihtelujen puolella, on aina hellittämättömästi minua edellä? Tarkoittaako tämä että jollen minä puolestani mene meteorien puolelle, en löydä veljeäni koskaan? Tulen tähän johtopäätökseen outoja mutta pakon sanelemia teitä ja tunnistan niissä kaksosparista erotetun intuitiota.

Sivulla 350, ollaan edetty ajassa ja Jean on lähtenyt pakoon kaksoisuutta, Paul perässään, ja jäljellä olevien lukujen nimien perusteella tulossa on aikamoista matkustusta ympäri maailmaa (ja Phileas Foggista ja Passepartoutista onkin ollut kirjassa jo juttua aiemmin. Mutta nyt syömään.

15.00
Niin kauan kuin Länsi-Berliini ei ole muuttunut vapaaksi, demilitarisoiduksi ja puolueettomaksi kaupungiksi, saavat Saksan demokraattisen tasavallan pääkaupungin asukkaat ylittää Länsi-Berliinin rajan vain jos heillä on erityinen kulkulupa.

Meteorit on luettu loppuun, sivulle 473 päästessä on seikkailtu aika lailla kaksinaisuuden, tilan, sään, kielen, ihmisyyden mysteereissä. Jälkipuolella meno alkoi vetää vähän turhankin hajanaiseksi ja lennokkaaksi, kryptofasian rinnalle jäin kaipaamaan Alexandrea...
Ja kun tämä pysyi symbolien verkkona niin ei tästä vieläkään oikein voi sanoa että mitä tämä kirja käsitteli, kiinnostava se kuitenkin oli.

Surkeaa on meteorologia, joka tuntee taivaan elämän vain ulkopuolelta ja yrittää kutistaa sen mekaaniseen malliin. Vaikka rajuilmat jatkuvasti osoittavat ennustukset vääriksi, ei sen meteorologian tyhmä taipumattomuus järky. Siitä lähtien kun taivas tuli minun aivoikseni minä olen tiennyt tämän; ja se sisältää enemmän asioita kuin fyysikon päähän mahtuu.

Vielä olisi tunteja jäljellä, muttei niiin paljoa että innostuisin tarttumaan siihen Akuniniin, kun sitä ei kai ehtisi edes puoliväliin, otetaan jotain lyhyempää...Penelope Fitzgerald vai Vera Panova vai jotain ihan muuta?

16.15
'Are you talking about culture?' the manager said, in a voice half way between pity and respect.
'Culture is for amateurs. I can't run my shop at a loss. Shakespeare was a professional!'

Kävin ulkona haukkaamassa happea ja kun kohdalle sattui lyhyt meteorikuuro niin kävin haukkaamassa myös pienen lasin vehnäolutta. Ja aloitin Pelenope Fitzgeraldin kirja The Bookshop, jossa leskirouva Florence Green päättää perustaa kirjakaupan englantilaiseen merenrantakaupunkiin jossa sellaista ei vielä ole. Eri asia sitten kaivataanko edes.

18.15

'I don't attach as much importance as you do, I dare say, to the notions of right and wrong. I have read Lolita, as you requested. It is a good book and therefore you should try to sell it to the inhabitants of Hardborough. They won't understand it, but that is all to the good. Understanding makes the mind lazy.'

The Bookshop on luettu ja muiden lukemieni Fitzgeraldin kirjojen tapaan se on varsin pisteliäs, ajoittain koominen ja ajoittain tragikoominen esitys elämästä. Ja opettavainen kaikille teille kulttuuri-immeisille.
Muiden kirjojensa tapaan tässäkin on mainio kavalkadi eksentrisyyttä, joskin yleissävy oli hieman kitkerämpi kuin muissa (ja kirjana en ehkä ihan niin korkealle nosta kuin vaikka Offshorea, tai ehkä muitakaan, vaikka perustasoltaan tämä tietysti oli hyvä).
Tästä tuli sivuja 123, eli kokonaissumma nyt 596. Ja vielä olisi puolitoista tuntia aikaa, mitäköhän sitten lukisi.

20.00

Olin aloittanut Henry Kuttnerin ja C.L. Mooren novellikokoelman aiemmin, lukenut puolitoista novellia, nyt sitten luin loput kolme ja puoli eli tämän maratonin puitteissa 88 sivua. Kumpikin oli jo omillaan ollut ansiokas pulp-scifikirjailija (näiltä ajoilta olen C.L.Moorelta aiemmin lukenut Black God's Kiss -kokoelman) ja avioiduttuaan kirjoittivat myös yhdessä, ilmeisesti tasapainottaen hieman toisiaan (ymmärtääkseni Moore on parempi kirjoittaja mutta Kuttner laati parempia juonia).
Ja, no, nämä olivat kivoja pulp-scifi-juttuja, Vintage Season ja Exit the Professor parhaat, muutkin luettavia (en viitsi sen tarkemmin kommentoida mitä niissä tapahtuu koska lajityypille ominaisesti sen selviäminen on iso osa niiden viehätystä). Ei näistä mitään klassikkoja nouse mutta täyttävät tehtävänsä, viihdyttivät ja jotkut ehkä vähän herättivät jotain ajatustakin.

Nonih, se on loppu nyt, kokonaissivumäärä 684 sivua ja sain kolme kirjaa luettua. Sitten voisi taas laittaa vähän ruokaa ja mennä sitten vilkuilemaan miten muut ovat pärjänneet, tai pärjäävät niistä joilla homma on vielä kesken. Raportteja kootaan tänne.
(ja kohta katsomaan kuinka Ranskasta toivottavasti tulee Euroopan mestari)

Michel Tournier - Kultapisara

Kuva onkin läntisen maailman oopiumi.

Michel Tournier jatkaa huipputasolla, tämäkin romaaninsa oli taas loistava ja jonkinlaista onnekasta sattumaa oli lukea se juuri nyt kun kirjan teemoja on ollut hyvin esillä viime aikojen keskusteluissa ja lehtien otsikoissa...

Idris on nuori berberipoika, lammaspaimen Tabelbalan keitaalla. Eräänä päivänä valkoinen mies ja nainen ajavat keitaalle Land Roverilla, ja nainen ottaa eksoottisen näköisestä Idriksestä valokuvan, luvaten lähettää sen myöhemmin jahka saa sen kehitettyä. Kuvaa ei koskaan tule, ja muutenkin veri vetää lähtemään keitaalta pohjoiseen, rannikolle, meren yli Ranskaan ja Pariisiin.

Keskeisenä aiheena ovat kuvat, Idristä kuvaavat monet tahot myös ensimmäisen naisen jälkeen, viranomaiset haluavat kuvan passiin, poliisit kuvaavat pidätyksen yhteydessä, valokuvaaja haluaa pornografiaa ja mainosspotteja, valetaanpa Idriksestä jopa kokovartalomuotti mallinukkeja varten. Kuvia riittää myös aavikosta, keitaasta ja muusta Afrikasta mutta oikein mistään Idris ei itseään tunnista vaikka niiden periaatteessa pitäisikin esittää häntä tai hänelle tuttuja asioita, ja vaikka länsimaalaiset ovatkin obsessoituneita kuvistaan, ei autenttisen todellisuuden toistaminen riitä vaan kuvia vääristellään, epäaito näyttää uskottavammalta kuin todellisuus...

Perinteiseen tapaan Tournier käyttää varsin voimakasta symboliikkaa (vaikka mikään pamfletti tämä ei olekaan) ja sekoittaa tarinaan runsaasti myyttistä ainesta ja mukana on myös faabelinomaisia sisätarinoita.

Hopea on puhdasta, vilpitöntä ja rehellistä. Liian kallisarvoinen kulta yllyttää ahneuteen ja aiheuttaa varkautta, väkivaltaa, rikosta. Minä sanon sinulle tämän koska näen sinun lähtevän seikkailuun bulla aureasi kanssa. Se on vapauden vertauskuva mutta sen metalli on käynyt tuhoisaksi. Jumala sinua varjelkoon!

Hyvä kirja, lukekaa. Erityisesti nyt.

Jos se mitä sinulla on sanottavaa ei ole kauniimpaa kuin hiljaisuus, vaikene!

Vaikka tämä Annikki Sunin käännös onkin Otavan "sinistä" kirjastoa, niin nappaan tästä kuitenkin Sateenkaari-haasteen ensimmäisen punaisen raidan.

Michel Tournier - Rakastavaisten illallinen

Tournieria luin männäkuussa ja tuotapikaa käsiin osui myös toinen novellikokoelmansa.

Eräänlaisena kehysideana toimii ensimmäinen novelli, mies ja nainen ovat olleet vuosia naimisissa ja lopulta kun heillä ei enää ole mitään sanottavaa toisilleen, he päättävät erota ja sitä juhlistaakseen järjestää illallisjuhlat ystävilleen. Ystävät sitten innostuvat kertomaan tarinoita...

Tarinoita on ohuessa kirjassa yhteensä parikymmentä, alkupäässä ovat pitemmät lähempänä realistista novellia olevat kertomukset ja loppua kohti tarinat lyhenevät ja muuttuvat fabulistisemmiksi, ja mukaan tulee niin Raamattua ja syntymyyttejä kuin commedia dell'artea (ja Tournierin suosikkiaihe joulu toki on mukana). Sisäisiä ristiriitoja toki myös, parissakin tarinassa Aatamia ja Eevaa kielletään syömästä yhdestä puusta mutta ensin se on musiikin puu ja toisella kertaa tuoksujen puu, ja tietysti he syövät.

Viehättävä paketti, hyviä tarinoita löytyy niin lyhyistä faabeleista kuin pitemmistäkin novelleista, erityisesti mieleen jäi vähän Highsmithia muistuttava dekkarinovelli Räjähdysaineoppi. Ja vaikka kehystarinaa ei sen kummemmin käytettykään ja tarinat olivat itsenäisiä, oli tässä myös hyvää yhtenäisyyden tuntua, kaikesta huolimatta kokoelma on myös kokonaisuus.

Michel Tournier - Punainen kääpiö

Olen Tournierilta lukenut aiemmin Keijujen kuninkaan ja Kolmen kuninkaan kumarruksen, jotka molemmat olivat erinomaisia, joten nyt sitten seuraava kirja, 14 novellia joiden pituudet vaihtelevat muutamasta sivusta 50 sivuun.
Mielenkiintoisesti niminovelli vaihtelee erikielisissä versioissa, suomenkielinen nostaa esiin tarinan asianajajasta josta tulee sadistinen sirkustaiteilija, alkukielinen (ja italia ja espanja) taas Ukkometson, iäkkään paronin joka suosii nuoria neitoja, englanniksi ja hollanniksi taas esillä on Fetisisti, teatterimonologi miehestä jolla on obsessio naisten alusvaatteisiin, ja saksaksi taas Aatamin perhe, pieni uudelleentulkinta Raamatun alkuluvuista (muista kielistä en saa selvää).

Vaikken ihan romaaniensa tasolle tätä nostakaan niin onhan näissä paljon viehättävää, ja monia tunnistettavia piirteitä kuten viehtymys myytteihin ja faabeleihin ja niiden uudelleentulkintoihin, ja tuttuja teemoja kuten eritteet ja joulu...Näissä tulee vahvasti esiin eräänlainen ruumiillisuuden mystiikka, aistikokemukset ja ruumis ovat kouriintuntuvasti mukana ja niiden kautta mukana on myös toinen, myyttinen tai laajempi taso. Näyt eivät välttämättä ole aina kauhean miellyttäviä mutta mikäpä on.

Toistan itselleni: jatka Tournierin lukemista.
Morre on myös lukenut tämän.