Naguib Mahfouz - The Time and the Place

 

Aikaisemmin olen egyptiläisnobelisti Naguib Mahfouzilta lukenut muutaman romaanin, ja kun kirjailijalta löytyi myös novellikokoelma niin pitihän se sitten lukea.

Kirjan kaksikymmentä novellia ovat valikoitu laajalta aikaväliltä 60-luvun alusta 80-luvun loppuun, ja kun tähän mennessä luetuissa romaaneissakin on käytetty varsin monenkirjavia kerrontatapoja niin myös novelleissa on vaihtelua, on tunnelmakuvia ja kansantarinan omaisia juttuja ja kaikenlaista siltä väliltä. Oikeastaan ainoa asia joka pysyy vakiona on paikka, ja kirjan esipuheessakin mainitaan Mahfouzin tuotannosta että vaikka se laaja onkin, niin se sijoittuu lähes yksinomaan Kairoon, edes maaseudulle ei Mahfouzia kiinnosta mennä, ja Kairon elämää sitten kuvataan kaikessa laajuudessa ja värikkyydessä, edustavampia ja kätketympiä puolia...

Niinkuin usein näissä novellikokelmissa, tässäkin toisista tarinoista pidin enemmän kuin toisista,
haluaisin tässä nostaa esiin At the Bus-Stop -novellin, jossa joukko ihmisiä seisoo bussipysäkin suojassa rankkasateessa, kun näkevät pakenevan varkaan ja tämän takaa-ajajat...jotka saavat varkaan kiinni ja alkavat hakata tätä...odottajat katselevat ja ihmettelevät kuinka läheisessä porttikongissa oleva poliisi ei tee mitään, mutta eivät tee myöskään odottajat, varsinkin kun pitäisi mennä sateeseen. Ja sitten varas alkaa pitää puhetta, jota odottajat eivät kuule mutta näkevät, ja aletaan pohtia josko tässä filmataankin elokuvaa...ja sitten bussipysäkin lähellä nähdään autokolari joka ehkä kuuluu myös elokuvaan ja kukaan ei tee mitään, ja sitten lisää mitä oudoimpia tapahtumia joihin kukaan odottelija ei kuitenkaan halua puuttua, pohtien ääneen että onko kyseessä todelliset tapahtumat vai ei, sillä vain näyteltynä ne voisivat olla hyväksyttäviä...
Ja lopulta poliisi kävelee bussipysäkille ja kysyy keitä odottajat ovat ja mitä suunnittelevat kun ovat näin kokoontuneet paikalle, ja kun nämä sanovat olevansa viattomia sattumalta paikalla olijoita jotka eivät tunne toisiaan, poliisi sanoo heitä valehtelijoiksi ja ampuu kaikki.

(Kuten näkyy, niin paljon kuin Mahfouz kuvaakin tavallista elämää, ei keinona välttämättä ole tavallisen arjen dokumentaarinen kuvaus...)

Kirja novellihaasteeseen ja Helmet-haasteen kohtaan 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (ei, en ole koskaan käynyt Kairossa). 

Naguib Mahfouz - Adrift on the Nile

 

Jatkamme Naguib Mahfouzin tuotannon parissa, tällä kertaa aiemmin lukemiani varhaisempi teos vuodelta 1966, ja tyyli on taas vähän erilainen.

Kirja kertoo asuntolaivasta Niilillä jossa asuu virkamies Anis: joka ilta laivalle kokoontuu muuta väkeä, miehiä ja naisia, virkamiehiä, kirjoittajia jne polttamaan pilveä ja puhumaan "fiksuja". Eräänä iltana joukkoon liittyy myös nuori nainen Samara, toimittaja, joka haluaa näytelmäkirjailijaksi, ja asenteeltaan vakavampi kuin kyyniseen nihilismiin suuntautuneet pilven veikot...

Kirja on aika säästeliäs varsinaisessa juonessa, pääosa kirjasta sijoittuu asuntolaivan mikrokosmokseen ja kun sieltä poistutaan niin ongelmiahan siitä seuraa...ja laivan henkilötkin hieman sekoittuvat keskenään (joskin kirja ystävällisesti sijoittaa puoliväliin mainion metatiivistelmän, Samaran muistikirjan jossa tämä on luonnehtinut kaikki henkilöt ja suunnitelmiaan näitä käsittelevää näytelmäänsä varten). Kirjan sisälle sijoittuvan näytelmän joka kuvastaa kirjan tapahtumia ideaa Mahfouz käytti myös myöhemmin The Wedding Songissa, ja henkilöjoukosta tuli myös mieleen aiemmin lukemani mutta myöhempi Rakhan The Crocodiles, jonka yhteiskunnallisissa radikaaleissa on samanlaista sisäänpäinkääntynyttä toivottomuutta, paljon puhetta mutta ei juuri muuta (ja kun Rakhan kirjassa kommentoidaan myös aiempien sukupolvien radikaalien valumista santaan niin nämä kaksi kirjaa peilaavat mainiosti toisiaan ja sanovat ehkä jotain yleispätevämpää Egyptistä ja ehkä maailmastakin...)
Niin, Rikoksen ja rangaistuksenkin Mahfouz on varmaan lukenut.

Kirjallisia ansioita kiistatta on, ja tämä oli myös kiinnostava välähdys Egyptistä jollaista ei niin usein esille nosteta, mutta olihan tämä myös aika masentava teos...

"How sweet you are - but you wouldn't care for me."
"Why?"
"Because it is too much if the girl is serious."
"But I only ever invite serious girls!"
"Really?"
"All the street girls are serious."
"God forgive you!"
"They don't know what absurdity is. They work until the crack of dawn, and there's no fun or pleasure in it. But they have a truly progressive aim . and that is to lead better lives!"
"Shame on you all! None of you can tell the difference between seriousness and frivolity!"
"Seriousness and frivolity are two names for the same thing."

Helmet-lukuhaasteesta otan kohdan 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

Naguib Mahfouz - Wedding Song

Siinä missä aiemmin lukemani Naguib Mahfouzin kirja Before the Throne oli korkealentoisen mytologinen, tämä pienoisromaani Wedding Song oli maanläheisempää draamaa, joskin myös tässä ei menty ihan perinteisellä kerronnalla.

Kirjalla kun on neljä kertojaa, joista jokainen kuvaa tiettyä tapahtumasarjaa omasta näkökulmastaan, kuka aloittaa aikaisemmin ja kuka myöhemmin, ja pikkuhiljaa lukijalle selviää parempi kuva...kerrottavana on erään kairolaisen teatteriperheen tarina ensin erään perheystävän, näyttelijän silmin, sitten perheen isän, sitten äidin, ja lopuksi pojan: vanhemmat ovat vastikään päässeet pois vankilasta, jonne joutuivat laittoman uhkapeliluolan pitämisestä, ja perheen poika on juuri kirjoittanut näytelmän, jossa kuvailee perhettään, peliluolaa ja huumeita, ja vaimonsa kuolemaa...
Varsin myrkyllinen perheyhteisö siis ja kun vähän kaikilla rakkaus kääntyy vihaksi ja halveksunnaksi ja unelmat ja ihanteet rapautuvat, niin ei tämä onnellinen kirja mitenkään ole. Kirjailijapojasta jonka idealismi ja ihanteen vähitellen revitään maahan tuli vähän mieleen muutama kuukausi sitten lukemani Rakhan Crocodiles, maa tietysti on sama ja pettymyksiä Egyptin lähihistoriassa on varmaan riittänyt.
Mutta hyvin on Mahfouz tässä tuon neljän näkökulman kuvauksen toteuttanut, tarina itsessään on hyvin selkeä mutta yksityiskohtien ja henkilösuhteiden kaikista näkökulmista paljastuminen kantaa kirjan.

Naguib Mahfouz - Before the Throne

 

Tämä löytyi myös satunnaislöytönä Akateemisen alesta. Hivenen vaikeasti luokiteltava kirja, Mahfouz itse oli todennut ettei tämä ole fiktiota vaan historiaa mutta kyllä tämä aika kaunokirjallinen esitys kuitenkin on...

Kirjassa läpikäydään vaatimattomasti Egyptin historia kuningas Menesistä (yhdistyneen Egyptin perustaja, n. 3200 eKr) Anwar Sadatiin. Yksi kerrallaan hallitsijat tai muut todistajat kutsutaan Osiriksen tuomioistuimen eteen, jossa näiden teot, ansiot ja virheet käydään läpi ja langetetaan tuomio, joko paikka kuolemattomien joukossa tai lähtö helvettiin tai kiirastuleen.

63 lyhyessä luvussa esittäytyy siis aimo joukko henkilöitä. Teksti on melkein pelkkää puhetta, kaikki puhuvat varsin muodollisesti ja arvokkaasti ja rakenteellisesti luvut noudattavat samaa kaavaa: tutkittava henkilö kutsutaan sisään ja hän kertoo kuka on ja mitä teki, Osiris ja aiemmin punnitut kuolemattomien joukkoon nousevat henkilöt haastattelevat ja esittävät näkemyksiään, Isis lausuu puolustuksen summauksen ja Osiris asettaa tuomion.

Kuolemattomien joukosta nouseekin muutamia vahvoja persoonallisuuksia, koska hyvinkin erilaisilla ansioilla voi saada hyväksyvän tuomion ja Khufulla, Abnumilla, Thutmose III:lla ja Ekhnatonilla on hyvin erilaiset näkemykset siitä mikä tekee hallitsijasta hyvän, ja viimeisessä, 64. luvussa on eräänlainen välitilinpäätös jossa eri hallitsijat voivat reflektoida mikä on oikein ja hyvää.

Kovin selkeää kuvaa Egyptin historian eri vaiheista minulla (tai tuskin monella muullakaan suomalaisella tai länsimaalaisella) ei ole, mutta näilläkin taustatiedoilla päästiin aika pitkälle. Pitkä alkupuoli faaraoiden ajasta oli varsin selkeää seurattavaa, muutamia tuttujakin nimiä mukaan tuli (olenhan sentään Sinuhen lukenut) mutta näin näistäkin sai vähän selkeämmän jatkumon rakennettua (niin, missäs järjestyksessä hallitsivat Ramses II, Khufu (=Kheops), Ekhnaton ja Hatsepsut?). 

Faaraoiden jälkeinen aika meni vähän hämärämmäksi koska tuomioistuin kutsui tässä vaiheessa vain todistajia, ei-egyptiläisiä hallitsijoita ei käsitelty (ja näihin kuuluivat siis myös helleeninen dynastia Ptolemaioksesta Kleopatraan) ja esim. arabidynastiat olivat minulle jokseenkin tuntemattomia (mamelukeilla on hassu nimi mutta keitä he niinku olivat, tai miten erosivat edeltäjistään tai seuraajistaan?). Moderni aika kävi taas vähän selkeämmäksi ja Nasser ja Sadat ovat edes jotenkin tuttuja, ja voi vain arvailla miten Mubarak olisi käsitelty (sen kyllä arvaa mitä Abnum olisi sanonut arabikeväästä ja miten Khufu olisi vastannut).

Omalla tavallaan tämä on tietysti hieman kuiva, historialliset dramaattiset tapahtumat käydään läpi hyvin lyhyesti ja toteavasti, toisaalta tässä muodollisessa tyylissä ja todella laajassa mittakaavassa on omaa huumoriaan: kapinallisjohtaja Abnum puhuu toistuvasti kansasta nousevasta vallankumouksesta ja Ekhnaton taas on hieman itsekeskeinen hörhö, ja nauratti kuinka muinainen faarao ihmettelee joskus 1600-luvulla eläneelle poliitikolle että miksi tämä päätyi samaan tilanteeseen kuin hän aikoinaan, eikö tämä ottanut huomioon mitä hän oli kirjoittanut aiheesta..."anteeksi, meidän aikanamme kukaan ei ollut kuullutkaan sinusta". 

Kiinnostavasti toteutettu ja hyvin kirjoitettu kirja joka sekä tarjosi lisää ymmärrystä käsittelemäänsä aiheeseen että jätti kiinnostuksen tutustua aiheeseen laajemminkin, oikein onnistunut löytö.

Ja kolmas kirja 14 nobelistia -haasteeseen!