Olen aiemmin Wisława Szymborskan kirjan lukenut ja siitä pitänyt, joten tämä uudempi kokoelma tuli sitten myös luettavien pinoon: kyseessä on alunperin 2009 ilmestynyt kokoelma, kuusi runoa edeltävästä sekä suomentaja Martti Puukon jälkisanat.
Ja ovathan nämä hienoja, yhä vaan punnittuja sanoja ja kiintoisia ajatuksia hyvin esitettynä, samaa kuin edeltävässäkin kirjassa (parin ekan runon kohdalla mietitytti olinko jo lukenut näitä kun tuntuivat tutuilta, mutten sitten kuitenkaan).
Viisautta, lämpöä, huumoria, elämä. Turha näistä on sen enempää jaaritella, lukekaa.
Tätä ovat lukeneet myös ainakin Jokke, Leena Lumi ja Elina
Vaikeaa yhteiselämää muistin kanssa (ote)
Olen huono yleisö muistilleni.
Se haluaa, että kuuntelisin aina sen ääntä,
mutta minä pyristelen vastaan, puuhailen jotain,
kuuntelen, enkä kuuntele,
lähden ulos, palaan ja poistun taas.
Se haluaa viedä kaiken aikani ja huomioni.
Nukkuessani se pääsee helpolla.
Päivisin sillä menee miten milloinkin
ja se ei miellytä sitä.
Se ojentaa minulle innolla vanhoja kirjeitä, kuvia,
ottaa esiin tärkeitä ja vähemmän tärkeitä tapahtumia,
kääntää katseeni unohdettuihin näkymiin, sokeutuneisiin pisteisiin
ja kansoittaa ne vainajillani.
Sen tarinoissa olen aina nuorempi.
Se on mukavaa, mutta miksi se kertaa aina samaa.
Jokainen peili kertoo minulle toisenlaista tarinaa.
