Stig Dagerman - Sleet

 

Pari vuotta sitten luin Stig Dagermanin romaanin Äidin varjossa, ja vaikken nyt ihastunutkaan niin uteloitti kuitenkin sen verran että vastaan tullessa otin luettavaksi tämän novellikokoelman, 12 novellia 40-luvulta.

Dagerman nimitti journalismia taidoksi tulla myöhässä niin varhain kuin mahdollista: ei kirjoiteta nälästä vaan siitä kuinka nälkä on johtanut väkivaltaiseen kapinaan tms. Dagermania kiinnistaa enemmän nälkä, tai pelko, ahdistus, häpeä, yksinäisyys, usein lapsen näkökulmasta. Paljoa ei välttämättä tapahdu (parissa novellissa niin vähän että en oikein saanut niihin edes mitään otetta), pelataan taskushakkia, mennään ulos juhannusaattona, piilotetaan eväsvoileipien suolalihaa ja kurkkua, odotetaan juoppoa isää kotiin, mutta merkityksensä noissa tapahtumissa kuitenkin on.

When you're the child of a small family farmer, your back grows crooked already at an early age from you trying to bear as much on it as the grown-ups. It's only fitting that we bear their burdens, seeing as we already wear their outgrown clothes and speak their castoff words. Our haunches burn from the strain of trying to keep pace with their long strides. It's not easy walking in these grown-up shoes, no sir. But it's what we've got to do, 'cause being children is a choice we've never really had.

Kovin iloisia kertomuksia nämä eivät ole, mutta lämpöä ja ymmärrystä niissä kuitenkin harjoitetaan (jopa viimeisen, pisimmän, novellin 'Where's My Icelandic Sweater?' Knut on yhtaikaa varsin rasittava ja sympaattinen henkilö...), ja Dagermanin ilmaisussa on kyllä myös eleganttia purevuutta...

Kirjan aloittavassa To Kill a Child -novellissa sen sijaan tapahtumat ovat keskeisiä ja dramaattisia. Alunperin tilaustyönä liikenneturvallisuuskampanjaan ajonopeuksien laskemiseksi tehdyssä novellissa on mittaa vain neljä sivua, mutta silti siinä kuvataan piinallisen tarkasti erästä kesäistä sunnuntaiaamua, kuinka lapsi lähtee lainaamaan sokeria naapurista ja mies ajaa autoa, mielessä merenranta.

Mutta "[b]ecause life is constructed in such a merciless fashion, even one minute before a cheerful man kills a child he can still feel entirely at ease, and only one minute before a woman screams in horror she can close her eyes and dream of the sea, and during the last minute of that child's life his parents can sit in a kitchen waiting for sugar[...]"

Tämä kirja kuuluu siis Novellihaasteen II piiriin.

Stig Dagerman - Äidin varjossa

Kun joku kuolee, on joku sureva jäljellä. Kun vaimo on kuollut, on leski jäljellä suremassa. Kun äiti on kuollut, on poika jäänyt suremaan. Elleivät he sure, he teeskentelevät surevansa. Sitä sanotaan säädyllisyydeksi. Ja säädyllisyys on jonkun jättämistä yksin. Ja teeskentelyä, että joku tekee niin kuin toivotaan.

En ollut varsinaisesti ajoittanut tämän kirjan lukemista äitienpäiväviikonlopuksi mutta kun tähän kohtaan sattui niin huomioidaan temaattinen ajankohtaisuus.
Vaikkei tämä mitenkään auvoinen perhekuvaus olekaan...

On ylipäänsä vaikeata tehdä mitään, mitään muuta kuin katsella käsiään ja joskus ottaa niillä jokin leivonnainen. Sillä vihatulle ilmiselle, joka istuu pöydässämme ja juo teetä, me voimme varsin vähän. Jopa Juudaskin olisi voinut istua pöydässämme. Emmekä kysyisi häneltä Jeesuksesta. Puhuisimme hänen kanssaan ilmasta.

Kirjan (suom. Arvi Kivimaa) alussa valmistaudutaan pienessä tukholmalaiskodissa hautajaisiin, Alma, vaimo, äiti on kuollut ja suremaan ovat jääneet mies Knut ja parikymppinen poika Bengt. Knutin suru tosin ei ole niin kovin syvää, hän pitää kauniista asioista ja vaimo on viime vuosina ollut kovin sairas ja ruma, ja kun Bengt saa vielä hautajaispäivänä vahingossa selville että isällä on suhde toisen naisen kanssa, sappi nousee ja poika haluaa rankaista isäänsä tavasta jolla hän äitiä kohteli...mutta mutta mutta.

Luvassa on siis psykologista erittelyä neljän päähenkilön, Knutin, Bengtin, Knutin rakastajattaren, iloluontoisen Gunin ja Bengtin tyttöystävän, sairaalloisen Beritin suhteista. Ja luonnollisesti myös kuolleen Alman, joka on läsnä kaikkialla...vähän tästä tuli mieleen moderniin realistiseen tilaan siirretty Hamlet jossa Hamletin vanhemmat vaihtavat paikkaa ja näin suhteiden oidipaalisuus saa erilaisia sävyjä.
Kerronta etenee osittain kertojan, osittain Bengtin kirjeiden itselleen tai muille voimalla, ja kertojaäänikin on aika modernistisen subjektiivinen ja rikkonainen.
Täytyy kyllä myöntää että vaikka kirjan ansioita pitääkin tunnustaa niin en tästä ihan valtavasti innostunut, päähenkilö Bengt oli vähän turhan obsessiivinen vässykkä, muut henkilöt olivat ohuempia ja kirja alkoi hajota loppupuolella...mutta on tässä paljon hyvääkin ja luulen että joku teistä pitäisi tästä enemmän kuin minä. Ja niinkuin Hamletissakin, on tässäkin erinomaisen herkullisia siteerattavia pätkiä.

Vanhemmat elävät aina epäpuhtaampaa elämää kuin heidän lapsensa, koska he antavat itselleen kaiken anteeksi. Tämä: antaa kaikki anteeksi itselleen, mutta ei käytännöllisesti katsoen mitään lapsilleen, on se voittosaalis, minkä "kokemus" lahjoittaa ihmiselle. Se, mitä vanhemmat sanovat kokemukseksi, ei ole mitään muuta kuin suoranaiseen kyynillisyyteen saakka johtavia menestyksellisiä yrityksiä kaiken sen kieltämiseksi, minkä he nuoruudessaan ovat eläneet puhtaana, totena, oikeana. Itse he eivät huomaa sitä kauhistavaa kyynillisyyttä, mikä piilee tässä "kokemusta" elämän korkeimpana päämääränä koskevassa alinomaisessa puheessa. He havaitsevat vain lastensa "kokemattomuuden", se on: sen kokemattomuuden muodon, jota sanotaan puhtaudeksi ja kunniallisuudeksi, ja silloin he ärsyyntyvät. Kun he ärsyyntyvät, he purkavat ärtymyksensä lapsiin; tätä sanotana kasvatukseksi, sillä mitä muuta kasvatus on kuin ärsyyntyneiden vanhempien yritys kaiken sen tukahduttamiseksi heidän lapsissaan, minkä he tuntevat heissä itsessään tukahtuneiksi parhaiksi ominaisuuksiksi.

Stig Dagerman oli sodanjälkeisen Ruotsin lupaavimpia kirjoittajia jonka elämä kuitenkin katkesi 31-vuotiaana itsemurhaan. Käännöksen nimi on vähän väritön verrattuna alkuperäiseen ("Bränt barn", palanut lapsi) mutta tuo kansikuva on symbolisesti sopiva kun tuntee kirjan...
Tällä kirjalla poimin neljännen Ruotsi-osuman Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen, olen siis nyt myös ruotsalaisen kirjallisuuden taituri (joo, niin varmaan).