En ole aiemmin Lessingiä lukenut, mutta tämä kirja löytyi divarista halvalla joten kokeilin stten tällaista hieman merkillistä spefiin päin kallistuvaa kirjaa, ja Otavan kirjasto on yleensä toiminut minulle hyvin (suomennos on Kyllikki Villan)...
Jonkinlainen epämääräinen katastrofi on kohdannut maailmaa ja yhteiskunta rapautuu hitaasti mutta varmasti. Englantilaiskaupungissa asuva keski-ikäinen nainen katselee kokoontuvia ja poisvaeltavia joukkoja ja miettii että itsekin täytyy ehkä lähteä pian, kun hänen vastuulleen sälytetään varhaisteini Emily.
Kirjan peittää epämääräinen painostava tunnelma, mikään ei ole kauhean selkeää, katastrofia joka johtaa tähän post-apokalyptiseen tilaan ei selitetä sen kummemmin ja kaupunginosaa ympäröivästä maailmastakin kuullaan vain epämääräisiä vihjeitä jotka eivät ehkä edes pidä paikkansa. Monet pitävät kiinni "normaalista" elämästä ja muutokset tapahtuvat vähitellen, ja paikka paikoin tuntuu että apokalypsi josta Lessing kirjoittaa on vanheneminen: Emily alkaa irrottautua lapsen roolistaan ja kulkee omilla teillään, ja päähenkilö pitää tämän sukupolven kaduilla kulkevia laumoja outoina ja hieman pelottavinakin, ja myöhemmin näitä nuoremmat ovat täysin käsittämättömiä villejä, eivät enää kunnolla edes ihmisiä...
Lukukokemus oli vähän ristiriitainen: yleinen tunnelma toimi varsin hyvin ja paikallistason yhteiskunnalliset muutokset olivat kiinnostavia (vähän näistä tuli mieleen pari Leena Krohnin kirjaa, Pereat Mundus ja Valeikkuna ainakin), mutta muutamista hallusinointikohtauksista en saanut oikein mitään tolkkua, oliko niillä jotain tekemistä jonkin kanssa vai ei...
14 nobelistia -haaste on jatkettu vastaamaan haasteen nimeä: 15. kirja haasteeseen mutta 14. nobelisti.
