Naguib Mahfouz - The Time and the Place

 

Aikaisemmin olen egyptiläisnobelisti Naguib Mahfouzilta lukenut muutaman romaanin, ja kun kirjailijalta löytyi myös novellikokoelma niin pitihän se sitten lukea.

Kirjan kaksikymmentä novellia ovat valikoitu laajalta aikaväliltä 60-luvun alusta 80-luvun loppuun, ja kun tähän mennessä luetuissa romaaneissakin on käytetty varsin monenkirjavia kerrontatapoja niin myös novelleissa on vaihtelua, on tunnelmakuvia ja kansantarinan omaisia juttuja ja kaikenlaista siltä väliltä. Oikeastaan ainoa asia joka pysyy vakiona on paikka, ja kirjan esipuheessakin mainitaan Mahfouzin tuotannosta että vaikka se laaja onkin, niin se sijoittuu lähes yksinomaan Kairoon, edes maaseudulle ei Mahfouzia kiinnosta mennä, ja Kairon elämää sitten kuvataan kaikessa laajuudessa ja värikkyydessä, edustavampia ja kätketympiä puolia...

Niinkuin usein näissä novellikokelmissa, tässäkin toisista tarinoista pidin enemmän kuin toisista,
haluaisin tässä nostaa esiin At the Bus-Stop -novellin, jossa joukko ihmisiä seisoo bussipysäkin suojassa rankkasateessa, kun näkevät pakenevan varkaan ja tämän takaa-ajajat...jotka saavat varkaan kiinni ja alkavat hakata tätä...odottajat katselevat ja ihmettelevät kuinka läheisessä porttikongissa oleva poliisi ei tee mitään, mutta eivät tee myöskään odottajat, varsinkin kun pitäisi mennä sateeseen. Ja sitten varas alkaa pitää puhetta, jota odottajat eivät kuule mutta näkevät, ja aletaan pohtia josko tässä filmataankin elokuvaa...ja sitten bussipysäkin lähellä nähdään autokolari joka ehkä kuuluu myös elokuvaan ja kukaan ei tee mitään, ja sitten lisää mitä oudoimpia tapahtumia joihin kukaan odottelija ei kuitenkaan halua puuttua, pohtien ääneen että onko kyseessä todelliset tapahtumat vai ei, sillä vain näyteltynä ne voisivat olla hyväksyttäviä...
Ja lopulta poliisi kävelee bussipysäkille ja kysyy keitä odottajat ovat ja mitä suunnittelevat kun ovat näin kokoontuneet paikalle, ja kun nämä sanovat olevansa viattomia sattumalta paikalla olijoita jotka eivät tunne toisiaan, poliisi sanoo heitä valehtelijoiksi ja ampuu kaikki.

(Kuten näkyy, niin paljon kuin Mahfouz kuvaakin tavallista elämää, ei keinona välttämättä ole tavallisen arjen dokumentaarinen kuvaus...)

Kirja novellihaasteeseen ja Helmet-haasteen kohtaan 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (ei, en ole koskaan käynyt Kairossa). 

Alifa Rifaat - Kaukaa siintää minareetti

Lisää teoksia jotka päätyvät luettavaksi lähinnä haastekombottelun perusteella, novellihaaste ja Frau, Signora & Bibi kohtaavat taas, koska egyptiläinen Alifa Rifaat kirjoitti tämän kokoelman viisitoista novellia arabiaksi. Suomennos (Marja Helanen-Ahtola) on tosin ilmeisesti tehty englannin kautta, Denys Johnson-Daviesin käännösvalikoiman perusteella.

Rifaatin novellit ovat usein varsin tiiviitä arjen kuvauksia (parilla vähemmän arkisella poikkeuksella), kotien elämää kaupungissa ja maaseudulla jossa päiviä rytmittävät rukouskutsut. Näkökulma on usein naisten, joiden elämää tarkastellaan yleensä toteavasti: patriarkaattinen yhteiskunta on tosiasia joka otetaan sellaisena kuin se on.
Kiinnostava piirre näissä novelleissa onkin että niissä ei ole pyrkimystä länsimaisen feminismin mukaisuuteen: toki miehistä tulee ongelmia mutta enemmän se johtuu näiden epäonnistumisesta täyttää puolison, isän tai pojan velvollisuuksia, ja esim. naisten seksuaalisuus on paljon esillä, mutta samalla tässä ei välity näkemys novellien henkilöistä sorrettuina uhreina jotka pitää vapauttaa länsimaiden hyväksymällä tavalla (joskin kun vilkuilin netistä joitain kommentteja kirjasta, jotkut näköjään päättäväisesti halusivat lukea tuollaisen narratiivin kirjaan). Jotenkin vaikea uskoa että tällaista kirjaa käännettäisiin nykyaikana.

Vaikka novellit ovatkin arkisia ja tapahtumat, ihmissuhteet yms voisivat sinänsä esiintyä monessa muussakin paikassa ja ajassa, tulee novellikokoelmasta kuitenkin hyvin vahva tunne omasta miljööstään.

Erityisen huomionarvoinen novelli on yksi niistä vähemmän arkisista, Matkani tuntemattomaan. Novellissa aviopari muuttaa uuteen kaupunkiin, vaimo on löytänyt viehättävän talon hyvältä paikalta ja halvalla, mutta talossa majaileekin djinni joka naisen ja/tai käärmeen muodossa aloittaa lemmekkään suhteen vaimon kanssa...hivenen kummitusjuttumainen tarina, ja paranormaali romantiikkahan on tietysti havaitun suosittua tavaraa ympäri maailmaa, mutta miljöö tuo tähän oman persoonallisen sävynsä.


Viehättävä kokoelma tämä, olisi näitä enemmänkin voinut lukea.

Naguib Mahfouz - Adrift on the Nile

 

Jatkamme Naguib Mahfouzin tuotannon parissa, tällä kertaa aiemmin lukemiani varhaisempi teos vuodelta 1966, ja tyyli on taas vähän erilainen.

Kirja kertoo asuntolaivasta Niilillä jossa asuu virkamies Anis: joka ilta laivalle kokoontuu muuta väkeä, miehiä ja naisia, virkamiehiä, kirjoittajia jne polttamaan pilveä ja puhumaan "fiksuja". Eräänä iltana joukkoon liittyy myös nuori nainen Samara, toimittaja, joka haluaa näytelmäkirjailijaksi, ja asenteeltaan vakavampi kuin kyyniseen nihilismiin suuntautuneet pilven veikot...

Kirja on aika säästeliäs varsinaisessa juonessa, pääosa kirjasta sijoittuu asuntolaivan mikrokosmokseen ja kun sieltä poistutaan niin ongelmiahan siitä seuraa...ja laivan henkilötkin hieman sekoittuvat keskenään (joskin kirja ystävällisesti sijoittaa puoliväliin mainion metatiivistelmän, Samaran muistikirjan jossa tämä on luonnehtinut kaikki henkilöt ja suunnitelmiaan näitä käsittelevää näytelmäänsä varten). Kirjan sisälle sijoittuvan näytelmän joka kuvastaa kirjan tapahtumia ideaa Mahfouz käytti myös myöhemmin The Wedding Songissa, ja henkilöjoukosta tuli myös mieleen aiemmin lukemani mutta myöhempi Rakhan The Crocodiles, jonka yhteiskunnallisissa radikaaleissa on samanlaista sisäänpäinkääntynyttä toivottomuutta, paljon puhetta mutta ei juuri muuta (ja kun Rakhan kirjassa kommentoidaan myös aiempien sukupolvien radikaalien valumista santaan niin nämä kaksi kirjaa peilaavat mainiosti toisiaan ja sanovat ehkä jotain yleispätevämpää Egyptistä ja ehkä maailmastakin...)
Niin, Rikoksen ja rangaistuksenkin Mahfouz on varmaan lukenut.

Kirjallisia ansioita kiistatta on, ja tämä oli myös kiinnostava välähdys Egyptistä jollaista ei niin usein esille nosteta, mutta olihan tämä myös aika masentava teos...

"How sweet you are - but you wouldn't care for me."
"Why?"
"Because it is too much if the girl is serious."
"But I only ever invite serious girls!"
"Really?"
"All the street girls are serious."
"God forgive you!"
"They don't know what absurdity is. They work until the crack of dawn, and there's no fun or pleasure in it. But they have a truly progressive aim . and that is to lead better lives!"
"Shame on you all! None of you can tell the difference between seriousness and frivolity!"
"Seriousness and frivolity are two names for the same thing."

Helmet-lukuhaasteesta otan kohdan 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

Somaya Ramadan - Leaves of Narcissus

Kun etsin Frau, Signora & Bibi -haasteeseen sopivia kirjoja niin huomio kiinnittyi että arabiankielisistä maista (samoin kuin eteläisemmästä Afrikasta tai Intiasta) oli aika vaikea löytää sopivia teoksia, jos nimi ja miljöö sopivaan suuntaan viittasi niin teokset olivat kirjoitettu englanniksi tai ranskaksi. Jotain kuitenkin löytyi, esim. tämä Somaya Ramadanin pienoisromaani.

Lukijaa ei kuitenkaan helpolla päästetä: varoituksena olisi ehkä voinut ottaa, että Ramadan on kääntänyt arabiaksi Virginia Woolfia, kun en mitenkään tajunnanvirran suuri ystävä ole, ja sitähän tämä on, fragmenttisesti eteneviä mielenliikkeitä runsaiden kirjallisuusviittausten saattelemina (mukana on Sylvia Plathia, Samuel Beckettiä, James Joycea, satuja...) ja kun kirjän päähenkilö on myös itse kirjoittaja niin osa tekstistä onkin kai tämän kirjoittamaa eikä hänelle tapahtuvaa...mutta sen verran mitä ymmärsin niin päähenkilö Kimi, nuori egyptiläisnainen, opiskelee Irlannissa mutta siellä asuminen päättyy mielisairaalakauteen ja paluuseen isän luo Egyptiin...

Ei tämä ollut ollenkaan minun kirjani, mutta oli kuitenkin välähdyksinä sen verran antelias (ja tarpeeksi lyhyt) että luin teoksen kuitenkin läpi ja mielikuva kirjallisesta laadusta jäi korkeaksi, sen verran korkeaksi että joku muu varmasti tästä pitäisi enemmän (varmaan ainakin jos yllämainitut muut kirjailijat ovat kova juttu).

Before my very ears, they transform themselves from one tome to another - and they take on brighter, sharper outlines. Their eyes gleam and smoulder. Their bodies fill the space more densely now, even though they are weakened by exhaustion. Their eyes are ringed by dark halos, as though outlined in kohl. All of them, my relations, have become angels - the messengers of lonely death. They mass themselves into a single front while I, on my own, resist. The chemistry of my whole body is primed, my mind is sharply awake, charged to the maximum by the electricity of clarity, consuming its neurons in flash after flash through the brain's interior corridors where the truth behind appearances materializes in sharp bright relief; and where memory, today, is crystalline: they cannot kill you for then they will become murderers. They mean only to be assured that you, at your own bidding, will enforce teh verdict upon your very own person.

Frau, Signora & Bibin ohella tämä osuu myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen, ja Helmet-haasteessa kohtaan 35. Kirjan nimessä on erisnimi (kukan ohella viitataan Kreikan mytologiaan). 

Naguib Mahfouz - Wedding Song

Siinä missä aiemmin lukemani Naguib Mahfouzin kirja Before the Throne oli korkealentoisen mytologinen, tämä pienoisromaani Wedding Song oli maanläheisempää draamaa, joskin myös tässä ei menty ihan perinteisellä kerronnalla.

Kirjalla kun on neljä kertojaa, joista jokainen kuvaa tiettyä tapahtumasarjaa omasta näkökulmastaan, kuka aloittaa aikaisemmin ja kuka myöhemmin, ja pikkuhiljaa lukijalle selviää parempi kuva...kerrottavana on erään kairolaisen teatteriperheen tarina ensin erään perheystävän, näyttelijän silmin, sitten perheen isän, sitten äidin, ja lopuksi pojan: vanhemmat ovat vastikään päässeet pois vankilasta, jonne joutuivat laittoman uhkapeliluolan pitämisestä, ja perheen poika on juuri kirjoittanut näytelmän, jossa kuvailee perhettään, peliluolaa ja huumeita, ja vaimonsa kuolemaa...
Varsin myrkyllinen perheyhteisö siis ja kun vähän kaikilla rakkaus kääntyy vihaksi ja halveksunnaksi ja unelmat ja ihanteet rapautuvat, niin ei tämä onnellinen kirja mitenkään ole. Kirjailijapojasta jonka idealismi ja ihanteen vähitellen revitään maahan tuli vähän mieleen muutama kuukausi sitten lukemani Rakhan Crocodiles, maa tietysti on sama ja pettymyksiä Egyptin lähihistoriassa on varmaan riittänyt.
Mutta hyvin on Mahfouz tässä tuon neljän näkökulman kuvauksen toteuttanut, tarina itsessään on hyvin selkeä mutta yksityiskohtien ja henkilösuhteiden kaikista näkökulmista paljastuminen kantaa kirjan.

Youssef Rakha - The Crocodiles

379. My hunch was confirmed when I saw I understood The Premature far better once I substituted "idiot" for the words "intellectual" and "activist" wherever they appeared in the text. One example: "Those revolutionary idiots thought of themselves as the vanguard of the Egyptian working classes." Another: "It is one of the ironies of Fate, or History if you prefer, that our generation of idiots are today descending one by one to the banqueting tables of nihilism." (Incidentally, what are these banqueting tables of nihilism supposed to be? And how do the people of a generation descend one by one?)

The Premature on Radwa Adelin, 70-luvun opiskelijaliikkeen ikonin, teos, ja Adel tappaa itsensä samana päivänä 1997 kun Youssef parin ystävänsä Nayfin ja Paulon kanssa perustavat Crocodiles-ryhmän, Egyptin salaisen runouden harjoittajien ryhmän.

But what Saqr  is getting at with his group is that the unity or completeness of the text is a marsh light, that does not lead to truth so much as place the figure of the author center stage: his person, of his words, or his treatment of reality, portrayed as more reliable than life itself, or set above it. What Saqr is trying to express, I mean, is that the truth's impossible.

The Crocodiles on Youssefin (onko tämä sama henkilö kuin kirjailija Youssef Rakha? Onko tämä fiktiota, dokumenttia, avainromaania, mitä? En tiedä) raportointi vuosien 1997 ja 2012 väliltä, kerrottu 405 fragmentissa jotka seilaavat ajassa edestakaisin, keskiössä tarkemmin hän itse, Nayf ja Paulo sekä muut ystävät (erityisesti muutama naissuhde) ja laajemmin Egypti, sen kulttuuripiirit, runous, rakkaus, vallankumous jne.
Kovin positiivinen Youssef ei kuitenkaan ole: kirjassa kommentoidaan useasti 90-luvun aktivisteja ja taideväkeä, ja 70-luvun, ja 60-luvun, ja Nayfilla on melkein obsessiivinen suhde Allen Ginsbergin runouteen 50-luvulta, ja nykyhetken taustana velloo arabikevät...krokotiilitkaan eivät muuttaneet maailmaa eivätkä lopulta tuottaneet juurikaan hyvää runouttakaan, eli miten meni noin niinku omasta mielestä.

Tässä vaiheessa totean myös että kirjan havaintojen yhteydet omiin havaintoihini nyky-Suomessa eivät ole olemattomat (hei vaan tutut tiedostava kulttuuriväki). Ja politiikan ohella runsaatsi huomiota tosiaan saa runous ja taide (ja huomasin jotain kohtia pohtivani myös tämän blogini suhteen, kuten yllä siteerattua osiota...blogihan ei blogina ole yleensä valmis tai yhtenäinen...)

 Kirjan fragmenttinen luonne ei ole mitenkään helpointa luettavaa (kukas tämä henkilö olikaan, ja oliko tuosta asiasta jo sanottu jotain muuta, ja mihin tämä liittyi), samoin se aika ajoin vetää aika korkealentoiseksi ja joskus taas hieman tylsäksi, mutta oli tässä paljon jännää ja lukuisia pätkiä joita tekisi mieli siteerata tänne. No, yksi vielä:

[A]nd with the passing of years and people it became clear you didn't love or hate, so much as exploit others according to their readiness to make your story a reality, because their story could hitch a ride with yours, for a while. What terrifies me most is that this exploitation is all there is.

Abul Alâ' al-Ma'arri - Runoja elämän tarpeettomuudesta

 

Satunnaisnostoja kirjastohyllystä, joskin kun lainasin tämän huomasin että sama runoilija olikin mukana myös viime kuussa bloggaamassani Abbasid-dynastian aikaisen arabirunouden antologiassa.

No, mikäs siinä, kyllä tähän sieti tutustua laajemminkin ja suomeksi (suomentajana Jaakko Hämeen-Anttila). Abul oli tuon antologian runoilijoista viimeinen (eli siis kuitenkin noin tuhat vuotta sitten), aikana jolloin kalifaatti oli jo ongelmissa ja muutenkin Abul kokee ympärillään olevan vain kurjuutta ja rappiota ja tuotantonsa keskeinen sisältö on siis että kaikki on turhaa ja parempi kuin kuolla on olla syntymättä.

Näitä runoja kun lukee sivukaupalla niin lopputulos alkaa olla itsessään jo varsin huvittava, kyllä oltaisiin jaxuhalien tarpeessa. Ja toisaalta tutultahan moni asia kuulostaa, hyvin voisi Abul kirjoittaa nykyajastakin.

Te sivistyneet miehet!
Teitä miellyttävät
koristeet, kärpästen surinat.

Susia ovat runoilijanne,
varkaita lauluineen
ja lurituksineen.

Ystävilleen pahempia
kuin viholliset.
Ahnaammat sanoja varastamaan
kuin röyhkeät rotat.

Minä sijoitan teihin
turhaa ylistystä.
Yhtä hyvin
me voisimme pilkata toisiamme.

Teidänkö joukossanne kuluttaisin
vanhuuden päivät
niin kuin kulutin hukkaan
nuoruuden päivät?

Minä heitän syrjään
kauniit sanat, jätän kaiken
erämaan poikien laulettaviksi.

Runous on turhaa,
kunniatonta, ja tuottaa
vain silkkaa tappiota.

Jättäkää minut rauhaan.
Minä lakkaan puhumasta sekavia,
sulkeudun oven taakse
odotan kuolemaani.

Birds Through a Ceiling of Alabaster

Tämä on kolmen runoilijan antologia niiltä onnellisilta ajoilta jolloin Bagdadissa oli kalifaatti (jotain tämänsuuntaista kai jotkut tahot yrittävät nykyäänkin perustaa), Abbasid-dynastian ajalta. Vanhin runoilija, Abbas Ibn al-Ahnaf on syntynyt vuonna 750 ja nuorin, Abu al-Ala al-Ma'arri kuollut 1057; kolmas, Abdullah Ibn al-Mu'tazz sitten siinä välillä.

Kääntäjien G.B.H.Wightman ja A.Y. al-Udhari esipuhe on myös tutustumisen arvoinen, siinä esitellään arabialaisen runouden historiaa esi-islamisista ajoista Abbasid-kauden loppuun, ja mukana on myös muutama sivu runouden kääntämisestä ylipäänsä sekä näissä arabiankielisissä erikoistapauksissa (esitetty yllättävänkin sarkastiseen sävyyn, toisaalta satiirisuus onkin perinteisesti ollut osa arabirunoutta).
Todetaan kuitenkin että alkuperäisten runojen keskusteleva sävy on haluttu säilyttää vahvimmin joten muodosta ja mitallisuudesta on luovuttu ja pari anakronismiakin on mukaan laitettu: myöskään sanatarkkuuteen ei siis ole lähdetty.

Niin, runoilijat: kukin kirjoittaa lyhyehköä runoutta, parista säkeestä kymmenkuntaan, ja jotain tradition jatkuvuutta ehkä on näkyvissä mutta tyyleissä on kyllä paljon eroa.
Abbas on hyvin suorasanainen, jutteleva, ja aihepiirinä näkyy olevan erityisesti rakkaus. Ja vaikka rakkaus (tai rakkaudet) onkin usein varsin onneton ja kaipaava, on Abbas myös varsin hauska.

You've never really suffered, or known
The anguish of insomnia.
It is I who can never sleep,
And while I live, I cannot stop
The tears welling out of my eyes.

You scorn me when I speak to you,
Yet lovers who quote my verse succeed.
I've become a candle thread destined
To light a room for other men
While burning away into thin air.

Abdullahilla on myös runsaasti runoja rakkaudesta ja viinirunouskin on runsaasti edustettuna. Tyyli on kuitenkin ilmeisen runollisempaa, maalailua ja kuvakieltä käytetään runsaasti.

Watch now the beauty of the crescent moon as it ascends,
Ripping the darkness with its light; look, a scythe of silver
Mowing a black prairie that's clustered with white narcissi.

Abun aiheet ovat filosofisempia ja sävy huomattavasti katkerampi: Saarnaaja Abbasin ja Abdullahin Laulujen laululle. Silloinkin kun puhe on rakkaudesta ja viinistä, sävy on kitkerä...

If the intellect is unstable
It is overwhelmed by the world,
A weak man embraced by a whore.

If the mind becomes disciplined,
The world is a distinguished woman
Who rejects her lover's advances.

Jaakko Hämeen-Anttila (toim.) - Viisas narri

 

Hämeen-Anttila on koonnut ja kääntänyt arabiasta kokoelman tarinoita mulla Nasraddinista tai Dzuhasta, veijarihahmosta tai hölmöläisestä jonka touhuissa on ajoittain viisauttakin, ja ajoittain taas ei. Siis kokoelma anekdootteja, vitsejä ja muita juttuja.

Kovin johdonmukainen hahmo ei ole ja jos tässä jotain historiallisuutta on taustalla ollut, on sen yli kasvettu yleiseksi veijarihahmoksi: elinaika ja -paikka on epämääräinen (ajoittain toki keskustellaan Timur Lenkin kanssa), joskus Dzuha on nuori ja joskus vanha, tyttäriä ja poikia tulee tarpeen mukaan ja joskus ollaan salaviisaita ja joskus ihan vaan hölmöjä.

Mutta viihdyttävä kokoelma tämä toki oli. Muutamat vitsit ovat toki jo ennestään tuttuja (mukana on mm. tarina kuinka Dzuha matkasi poikansa ja aasinsa kanssa markkinoille, ja kulkivat he miten tahansa, vastaantulijoilla oli kritisoitavaa) mutta myös aimo joukko minulle uusia juttuja (joista ihan kaikki ei kyllä niin ihmeellisiä ollut ja paria en tainnut tajuta).

Viihdyttävä.

Naguib Mahfouz - Before the Throne

 

Tämä löytyi myös satunnaislöytönä Akateemisen alesta. Hivenen vaikeasti luokiteltava kirja, Mahfouz itse oli todennut ettei tämä ole fiktiota vaan historiaa mutta kyllä tämä aika kaunokirjallinen esitys kuitenkin on...

Kirjassa läpikäydään vaatimattomasti Egyptin historia kuningas Menesistä (yhdistyneen Egyptin perustaja, n. 3200 eKr) Anwar Sadatiin. Yksi kerrallaan hallitsijat tai muut todistajat kutsutaan Osiriksen tuomioistuimen eteen, jossa näiden teot, ansiot ja virheet käydään läpi ja langetetaan tuomio, joko paikka kuolemattomien joukossa tai lähtö helvettiin tai kiirastuleen.

63 lyhyessä luvussa esittäytyy siis aimo joukko henkilöitä. Teksti on melkein pelkkää puhetta, kaikki puhuvat varsin muodollisesti ja arvokkaasti ja rakenteellisesti luvut noudattavat samaa kaavaa: tutkittava henkilö kutsutaan sisään ja hän kertoo kuka on ja mitä teki, Osiris ja aiemmin punnitut kuolemattomien joukkoon nousevat henkilöt haastattelevat ja esittävät näkemyksiään, Isis lausuu puolustuksen summauksen ja Osiris asettaa tuomion.

Kuolemattomien joukosta nouseekin muutamia vahvoja persoonallisuuksia, koska hyvinkin erilaisilla ansioilla voi saada hyväksyvän tuomion ja Khufulla, Abnumilla, Thutmose III:lla ja Ekhnatonilla on hyvin erilaiset näkemykset siitä mikä tekee hallitsijasta hyvän, ja viimeisessä, 64. luvussa on eräänlainen välitilinpäätös jossa eri hallitsijat voivat reflektoida mikä on oikein ja hyvää.

Kovin selkeää kuvaa Egyptin historian eri vaiheista minulla (tai tuskin monella muullakaan suomalaisella tai länsimaalaisella) ei ole, mutta näilläkin taustatiedoilla päästiin aika pitkälle. Pitkä alkupuoli faaraoiden ajasta oli varsin selkeää seurattavaa, muutamia tuttujakin nimiä mukaan tuli (olenhan sentään Sinuhen lukenut) mutta näin näistäkin sai vähän selkeämmän jatkumon rakennettua (niin, missäs järjestyksessä hallitsivat Ramses II, Khufu (=Kheops), Ekhnaton ja Hatsepsut?). 

Faaraoiden jälkeinen aika meni vähän hämärämmäksi koska tuomioistuin kutsui tässä vaiheessa vain todistajia, ei-egyptiläisiä hallitsijoita ei käsitelty (ja näihin kuuluivat siis myös helleeninen dynastia Ptolemaioksesta Kleopatraan) ja esim. arabidynastiat olivat minulle jokseenkin tuntemattomia (mamelukeilla on hassu nimi mutta keitä he niinku olivat, tai miten erosivat edeltäjistään tai seuraajistaan?). Moderni aika kävi taas vähän selkeämmäksi ja Nasser ja Sadat ovat edes jotenkin tuttuja, ja voi vain arvailla miten Mubarak olisi käsitelty (sen kyllä arvaa mitä Abnum olisi sanonut arabikeväästä ja miten Khufu olisi vastannut).

Omalla tavallaan tämä on tietysti hieman kuiva, historialliset dramaattiset tapahtumat käydään läpi hyvin lyhyesti ja toteavasti, toisaalta tässä muodollisessa tyylissä ja todella laajassa mittakaavassa on omaa huumoriaan: kapinallisjohtaja Abnum puhuu toistuvasti kansasta nousevasta vallankumouksesta ja Ekhnaton taas on hieman itsekeskeinen hörhö, ja nauratti kuinka muinainen faarao ihmettelee joskus 1600-luvulla eläneelle poliitikolle että miksi tämä päätyi samaan tilanteeseen kuin hän aikoinaan, eikö tämä ottanut huomioon mitä hän oli kirjoittanut aiheesta..."anteeksi, meidän aikanamme kukaan ei ollut kuullutkaan sinusta". 

Kiinnostavasti toteutettu ja hyvin kirjoitettu kirja joka sekä tarjosi lisää ymmärrystä käsittelemäänsä aiheeseen että jätti kiinnostuksen tutustua aiheeseen laajemminkin, oikein onnistunut löytö.

Ja kolmas kirja 14 nobelistia -haasteeseen!