Jean-Patrick Manchette - Ô dingos, ô chateaux!

Jatkamme viileän ranskalaisen trilleristin Jean-Patrick Manchetten tuotantoon tutustumista, ja aika lailla samoilla linjoilla tämäkin liikkuu kuin kaksi edellistä (ja tästäkin on kai Jacques Tardi tehnyt sarjakuvaversion).
Kansikin näytti tutulta, kun kuvana on sama kuin kolme kuukautta sitten lukemassani Babel-17:ssa, kiitos kansainväliset kuvapankit.

Tällä kertaa päähenkilömme on Julie, nuori nainen joka on viettänyt viimeiset viisi vuotta psykiatrisessa hoitokodissa, mutta rikas arkkitehti Hartog palkkaa tämän pienen veljenpoikansa Peterin hoitajaksi (Peterin vanhemmat ovat kuolleet jokin aika sitten). Rikollisjoukko kidnappaa Peterin ja Julien, tarkoituksena kerätä lunnaat Peteristä ja saada se näyttämään siltä kuin Julie olisi kidnappaaja, mutta varsinainen suunnitelma onkin sitten hieman toinen...Julie ja Peter pääsevät karkuun, mutta rikollisten intresseissä on että nämä kuolevat, hinnalla millä hyvänsä.

Kirjan ideassa on siis vähän samaa kuin Länsirannikon bluesissa, henkilö kiskaistaan ilman omaa syytään väkivallan kierteeseen (ja vasemmistolaista kapitalistikritiikkiä löytyy tästäkin). Kerrontakin pysyy samoilla linjoilla, kovaksikeitettyä vähän ironista trilleriä jonka varsin behavioristisena pysyvä kerronta etenee lyhyinä hiottuina lauseina. Hammettit on luettu ja kirjan juoni ei sinänsä tarjoa suuria yllätyksiä, painopiste on kuitenkin ilmaisussa.
Eli aika lailla siis sitä mitä tohdin odottaakin, vaikka jos kirjoja paremmuusjärjestykseen laittaisin niin tämä olisi kolmannella sijalla...ja arvelen yhä että Manchetten tuotannon parissa tulen jatkamaan.

Tekisipä mieli laittaa tämä Helmet-haasteessa kohtaan 33. Selviytymistarina, koska selviytyminen on tässä korostetussa roolissa.
Ja hei, tämä on blogin 900. postaus!

Jean-Patrick Manchette - Le petit bleu de la côte Ouest

Noin vuosi sitten luin Jean-Patrick Manchetten viileän jännärin Fatale, ja nyt sitten toinen kirjansa, joka myös nauttii jonkinlaista kulttiasemaa kovaksikeitetyn dekkarin puitteissa (tässä painoksessa on mukana myös James Sallisin esipuhe).

Eräänä yönä palatessaan kotia kohti Georges Gerfaut, erään firman toimihenkilö, sattuu paikalle jossa auto on ajanut ulos moottoritieltä. Kuljettaja on elossa mutta loukkaantunut, joten Georges ajaa hänet sairaalaan mutta kun kello on lähempänä neljää niin ei jää sairaalaan odottelemaan vaan poistuu paikalta.

Kolme päivää myöhemmin Georges Gerfaut yritetään tappaa.

Tästä lähtee sitten pako ja ajojahti, josta ei vauhtia puutu ja ruumiitakin tulee useampi...keskeisenä ideana juuri että aivan tavallisen tyypin elämä muuttuu yllättäen ja radikaalisti kun sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, ja kyllä siitä aivan tavallisesta tyypistä kuoriutuu aikamoinen badass kun sopivasti tyrkitään...

Fatalen tyyliin yleinen tunnelma on yltiöcool (muutama vuosi kirjan ilmestymisen jälkeen se on filmattu ja pääosassa "tietysti" Alain Delon), paljon lyhyitä lauseita ja behavioristista kerrontaa, paljon ulkonäön ja tekemisten kuvailua muttei juuri lainkaan peilailla sisäisiä tuntoja. Ja tietysti ironiaa ja vähän huumoriakin ja fiilis että sanoja ja ilmaisuja on kyllä hiottu, pyrkimyksenä juuri tunnelman luominen (tarinan juoni sinänsä on aika simppeli): Manchette seuraa kyllä tiukasti Dashiell Hammettin perinteessä mutta kirjoittaa hyvin itsetietoisesti, eli joitain saattaa ehkä ärsyttääkin tämä vaikutelma "cooliuden harjoitelmasta", mutta jos laji kiinnostaa niin kannattaa tutustua (alkukielellä tai englanniksi, ei näitä suomeksi ole tullut).

Näin kieltenopiskelun kannalta tämä on suht mukavaa tekstiä juuri siksi, että tarina etenee varsin suoraviivaisesti, kirjassa ei jaaritella ja luvut ja lauseet ovat lyhyitä, joskin haasteeksi tulee runsas määrä puhekielisyyttä (näistä oppii kyllä hyvän valikoiman kirosanoja ja muita törkeyksiä). 

MarikaOksa on lukenut tästä Jacques Tardin tekemän sarjakuvasovituksen (ja tämän kirjan lopussa oleva teosluettelo kertoo Tardin sovittaneen myös kolme muuta Manchetten kirjaa sarjakuviksi...)

[...] et les casiers à disques où l'on trouvait des disques de musique symphonique et d'opéra et de jazz West Coast pour une valeur de quatre ou cinq mille francs; et les rayons de teck encastrés dans le mur et soutenant plusieurs centaines de volumes, c'est-à-dire presque tous les meilleurs écrits produits par l'humanité et aussi des merdes. 

Koska kirja sijoittuu kerronnallisesti "nykyhetkeen" ja se ilmestyi alunperin 1976, saan tällä Helmet-haasteesta kohdan 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.

Jean-Patrick Manchette - Fatale

 

Metsästysseurue kulkee hajallaan maastossa. Yksi vanhempi mies istahtaa hetkeksi lepäämään ja huomaa yllätyksekseen metsässä tutun naisen. Nainen ampuu miehen.
Seuraavassa luvussa nainen on junassa, yhdessä laukussa paljon rahaa, toisessa uudet vaatteet, uusi hiusväri, uusi nimi ja tuota pikaa Blévillen kaupunkiin saapuu itseään Aimée Joubertiksi nimittävä nainen, joka etsii uutta asuntoa rauhallisesta pikkukaupungista...nuorella naisella on metodi, hän tulee uuteen kaupunkiin, tutustuu siellä parempiin seurapiireihin (heihin joilla on rahaa) ja piireissä liikkuessaan ottaa selvää kuka voisi haluta että jollekulle toiselle tapahtuisi valitettava "onnettomuus", maksua vastaan tietysti. Niin myös Blévillessä, mutta asiat eivät menekään ihat putkeen...

Tämä Jean-Patrick Manchetten kirja on ilmeisesti jonkinlainen ranskalaisen roman noirin klassikkoja (suomeksi näitä ei kai ole ilmestynyt), samaa henkeä kuin Melvillen filmeissä eli yltiöviileitä vähän eksistentialistisia rikostarinoita. Dashiell Hammettin vaikutus näkyy tietysti, protagonisti on nimetön ja tässä yhdistetään Verisen sadon pikkukaupungin korruptio (ja sen selvittely) Lasiavaimen tiukan behavioristiseen kerrontaan: paljon kuvaillaan miltä kukakin näytti, miten pukeutui, mitä teki mutta ajatuksiin ja motiiveihin ei juuri päästetä sen enempää kuin on pakko. Peruslauseilla pärjätään ja tarina on sinänsä aika suoraviivaisesti etenevä, mikä kyllä helpotti ranskaksi lukemista, toisaalta kun keskustelusanasto on tutumpaa kuin kuvaileva niin sanakirjaa piti selata aika paljon vaikka joka sanaa ei edes yrittänytkään ymmärtää.

Manchette on myös selvästi poliittisesti vasemmalle kallellaan (huvitti kun aloitin tämän kanssa samoihin aikoihin Doris Gercken kirjan että kuinka onnistuinkaan ottamaan yhtäaikaa kaksi vassaririkosromaania...) ja viljelee myös ei-niin-hienovaraista ironiaa porvaripiirien suuntaan (tapahtumapaikka Bléville voitaisiin kääntää 'Fyrkkala' tai 'Hynälä') ja muutenkin, ja ironisuus toki lisää kirjan cooliutta.

Dans l'obscurité, la jeune femme n'etait pas visible. Si elle avait été visible, elle n'aurait pas été belle a voir ; ou bien elle aurait été belle à voir ; cela dépend des goûts. ("Pimeässä nuori nainen ei ollut nähtävissä. Jos hän olisi ollut nähtävissä, ei hän olisi ollut kaunis katsella, tai ehkä hän olisi ollut kaunis katsella, makuasia.")