Elämäkertahaasteen "historiallinen henkilö"-osastoon luin Benedictus Nursialaisen (480-543) elämäkerran, Benedictuksen joka tunnetaan pyhimyksenä ja läntisen luostarilaitoksen perustajana, josta benediktiinit ovat saaneet nimensä.
Kirjan kirjoittaja ei itsekään ole ihan mitätön, paavi Gregorius I (n.540-604), siis melkein aikalainen joka kertoo haastatelleensa kirjaa varten ihmisiä jotka Benedictuksen henkilökohtaisesti tuntivat.
Kirja on toinen osa neliosaista Dialogos-sarjaa joiden kolme ensimmäistä osaa sisälsi sekalaisten italialaisten pyhimysten hagiografioita (pyrkimyksenä epäilemättä omalta osaltaan kehittää monastisismia myös lännessä idän erämaaisien rinnalle), joista Benedictus sai kokonaisen oman kirjansa. Tämäkin kirja on varsin tyypillistä hagiografiaa, pyhimys kuvataan pyhimyksenä tuoden esille tähän liittyviä ihmeitä, opetuksia jne enemmän kuin faktuaalisia elämänvaiheita: lapsuus ja nuoruus kuitataan nopeasti ensimmäisellä sivulla. Toisaalta hagiografioiden sisältö ei pyrikään keskittymään historialliseen dataan vaan elämän hengelliseen sisältöön, siihen mikä pyhimyksen elämässä on todella tärkeää.
Tähän tarkoitukseen liittyy myös tekstin muoto, kuten nimi viittaa kyseessä on todellakin dialogi. Gregorius kertoo anekdootteja jotka tosiaan kuulostavat suulliselta perinteeltä, ne ovat lyhyitä, yleensä aika suoraviivaisia ja selkeitä, ja joskus huvittaviakin, ja dialogin toinen osapuoli Peter lausuu välikommentteja, pyytää lisäselitystä yms. joka tarjoaa Gregoriukselle sitten mahdollisuuden myös kommentoida kerrottujen tapahtumien hengellistä ulottuvuutta. Peter tuskin on kukaan todellinen henkilö vaan yksinkertaisesti vain kirjallinen keino esittää tämä materiaali.
