Jorge Amadon kirja on hädintuskin pienoisromaani, väljästi taitettunakaan tarina ei ole sataa sivua (sivumäärä menee kuitenkin yli kun mukana on suomentaja Jyrki Lappi-Seppälän jälkisanat).
Quincas Vesikauhu, Bahian pummien kuningas ja alamaailman isähahmo on kirjan alussa kuollut, näin kerrotaan miehen poroporvarilliselle perheelle jonka Quincas, aikoinaan tunnollinen virkamies, päätyi hylkäämään vuosia sitten keskittyen rommiin, prostituoituihin ja uhkapeliin. Perhe, tytär ja veli puolisoineen, on toki antanut ymmärtää Quincasin kuolleen jo aikaa sitten ja sopivalla ilolla tervehtivät tätä mahdollisuutta pyyhkiä lopullisesti tämä harmittava välivaihe maanpinnalta, mutta asiat eivät mene ihan niinkuin pitäisi ja Quincasin ystävät päätyvät viettämään vielä yhtä viimeistä iltaa varsin äänekkään vainajan kera, ja lopulta Quincas loikkaa mereen hyvästien kera ja katoaa.
Lajityyppi on vahvasti veijariromaani, jossa nimihenkilön värikästä persoonaa ja kykyä tuottaa epäjärjestystä ei hidasta edes pikkuseikat kuten kuolema tai kaksi. Maagisen realismin suuntaan flirttaillaan (mutta periaatteessa lukija voinee selittää epäluonnollisempia tapahtumia syyllisyydentunteella ja runsaalla määrällä rommia). Mutta aika lailla myös vain tuo, kirjailija on sympatioissaan karrikoivan ilmeinen ja vähän, no, helppo. Ihan kiva tämä kuitenkin oli.
