Viikonloppuna seikkailin Yläneen, Säkylän ja Köyliön maisemissa ja illalla ennen nukkumaanmenoa ja aamulla kun oli herännyt aikaisin luin tämän kirjan, eli kiitettävän hyvin veti mukanaan. Olin jokin aika sitten nähnyt yhden mykkäkauden filmiklassikon, Victor Sjöströmin Körkarlenin, ja kun sitten tämä Lagerlöfin kirja sattui käteen niin piti se lukea (Helmi Setälän suomennos oli ilmestynyt tuoreeltaan 1912).
Tarina ammentaa myyteistä ja legendoista vähän samaan tyyliin kuin aiemminkin lukemani Lagerlöfin kirja, joskin ihan osuvasti huomasin tätä verrattavan Dickensin joulutarinoihin.
Uudenvuodenaattona ilkeä renttu David Holm kertoo parille ryyppykaverille kuulemaansa tarinaa että henkilö joka kuolee uudenvuoden kellonlyöntien aikaan joutuu seuraavaksi vuodeksi Kuoleman rattaidenajuriksi...ja, no, arvaahan sen miten siinä käy, miehet alkavat nahistella (koska Holm suhtautuu halveksivasti erääseen pelastusarmeijan sisareen joka on kuolinvuoteellaan pyytänyt häntä tulemaan luokseen), ja tubista johtuva verensyöksy jättää miehen kuolemaan juuri kun vuosi vaihtuu...
Ja niin päätyy David Holm Kuoleman rattaiden kyytiin ja synkän vaelluksen seassa (rattailla aika venyy koska pitäähän kuoleman ehtiä kaikkialle, eivätkä vaunut ole nopeat, päinvastoin...) kuin sattumalta useampi henkilö joka jollain tavalla liittyy David Holmin elämään ovat kosketuksissa kuoleman kanssa, joten Holm joutuu myös tarkastelemaan omaa elämäänsä...
Ei liene huikea spoileri kertoa että katumus valtaa miehen, ja seuraapa myös uusi tilaisuus laittaa ainakin jotain asioita järjestykseen, Dickensin Joululaulun peruselementtejä siis käytetään vaikka Lagerlöf onkin asteen synkempi ja makaaberimpi, selkeästi lähempänä kauhukirjallisuutta, nuivan kitupiikin sijaan keskushenkilö on slummissa elävä sadistinen rappiojuoppo ja moni kuollut pysyy kuolleena.
Omalla tavallaan oli myös kiinnostavaa vertailla elokuvaa ja kirjaa keskenään kun tämä on niitä tapauksia joissa elokuva on arvostettu klassikko ja kirja taas jokseenkin unohdettu...tarina on ehkä ikääntynyt enemmän siinä missä elokuvan visuaalinen puoli on säilyttänyt tehonsa, mutta ikääntyminen tuo ehkä myyttiselle tasolle oman lisänsä.
Hän keskeytti äkkiä puheensa. Georges on tehnyt käskevän liikkeen kädellään, ja David Holm vaipuu ääneti maahan, voittamattoman pelon valtaamana.
"Meidän molempien tulee vain alistua ja totella", sanoo ajomies. "Sinä et voi lausua mitään toivetta etkä vaatia mitään, ainoastaan ääneti odottaa käskyjä."
Näin sanoen vetää Georges päähineensä syvälle silmille merkiksi siitä, ettei hän tahdo sen enempää keskustella hänen kanssaan, ja nyt seuraavassa äänettömyydessä huomaa David Holm, että sairas vanki on alkanut puhua hoitajansa kanssa.
