Robert Louis Stevenson - Olalla

 

Viimeinen minulla oleva Penguinin pikkumusta on Robert Louis Stevensonin pitkä novelli Olalla.

Kertoja, haavoittunut brittiupseeri, tarvitsee lomaa toipuakseen, ja muuan tuttava ehdottaa erästä taloa Espanjassa: talo on ajan saatossa rappeutunut ja ehtona oleskeluun tulee, että vieras pysyy omissa oloissaan ja pitää seurustelun talon oman väen kanssa minimissä.
Kertoja saapuukin taloon, jonka omistaa vanha ja dekadentti aatelissuku, tai mitä siitä on jäljellä: flegmaattinen äiti, poika Felipe joka on vähän yksinkertainen ja mahdollisesti päästään vialla, ja sitten tytär Olalla joka pysyy kuitenkin piilossa. Ja mistä tulevatkaan öiset äänet?
Noniin, kirjan takakansi antaakin vihjesanan "vampirism" ja onhan tämä tyylipuhdasta 1800-luvun kauhuromantiikkaa, jos laji kiinnostaa niin mikä ettei (tämä myös on kirjoitettu ennen Draculaa, joten yleisimpiä lajityyppikliseitä ei kuitenkaan harrastettu...)

Sattumaa oli lukea tämä niin lähekkäin House of Ulloan kanssa, kun päällekkäisyyttä jonkin verran oli. Mielikuva vanhan järjestyksen pitkälle eteneestä rappiosta on jaettu, ja varmaankin heijastelee todellisiakin tilanteita ja koko maata, jolla oli loistava menneisyys mutta nykyisyyden kanssa oli vähän niin ja näin...ja loiston päivät olivat tosiaan jo vakaasti menneisyydessä, toisin kuin vaikkapa Tiikerikissassa.

Robert Louis Stevenson - Aarresaari

 

Kirjamessuilta bongasin sopuhintaan tämän NTK-sarjan kirjan, Robert Louis Stevensonin eittämättömän klassikon, jota en kuitenkaan tähän mennessä ole tullut lukeneeksi. Ja kun asiaa ajattelin niin en ole myöskään nähnyt mitään filmatisointia tms. eli aloittaessani hyvin vähän etukäteistietoja mitä tässä kirjassa oikeasti tapahtuukaan: tiesin että tässä on merirosvoja, ja varmaan joku aarre, ja että yhden henkilön nimi on Pitkä John Silver (kirjaa lukiessa selvisi että se on tuo tyyppi kannessa).

ja, no, tässä on merirosvoja, ja joku aarre, ja kirjan henkilökaartista shown (ja muutakin) varastaa Pitkä John Silver.

Nuoren Jim Hawkinsin vanhempien majataloon majoittuu hurjanoloinen merikarhu Billy, ja kun peräänsä tulee muutama muukin käy ilmi, että Billy Bonesilla on hallussaan kapteeni Flintin aarrekartta, jota tietysti muukin Flintin miehistö tavoittelee. Kartta päätyy Jimille, joka innostaa paikallisen patruunan ja lääkärin myös aarrejahtiin, mutta paljon on mutkia matkassa...

Lopulta oli aika yllättävääkin kuinka vähäistä osaa aarre itsessään näytteli kirjassa, tärkeämpi oli aarteen idea, joka johti kaikkeen muuhun. Ja menoa ja meininkiä kirjassa piisaa, vaarallisia tilanteita, groteskeja yksityiskohtia ja hurjaa seikkailua, siitä on kunnollinen poikain seikkailuromaani tehty.
Myönnän pohtineeni kirjaa lukiessa että jos tästä tehtäisiin uusi elokuva, niin mihin rooliin se kiintiönainen tungettaisiin, alkuteksti ei ihan kauheasti tällä saralla anna...ja että ainakin se kohtaus, jossa Jim ampuu yhden merirosvon kuoliaaksi, muutettaisiin nykynormeihin hyväksyttäväksi, kyllä se käy että väkeä kuolee mutta ei että sankari tappaa (mä en päätä näistä, mä vaan tunnen säännöt). Ja juttuna tämä kuitenkin on sellainen että muuten kestäisi varsin hyvin siirron nykyaikana tehtäväksi versioksi.

Hannes Korpi-Anttila oli kääntänyt merirosvolaulun alkusäkeen eri muotoon kuin missä olen sen muualla kuullut, mutta tiedä sitten miten se siinä versiossa jatkuu, tässä rimmaus oikeutti: "Viistoista vainaan arkulla viru' / hei hiio hoi ja rommia pullo! / Muut oli tappanut viina ja piru / hei hiio hoi ja rommia pullo!"

Kirja oli mainio lisä NTK-haasteeseen ja on tätä näköjään luettu paljon blogeissa, haulla löytyi Jokke, Kirjaston kummitus, Luru, Anu, Kirjataivas, Tuija, Aletheia...(näistä nostan esiin nyt vain Lurun hyvän huomion että Stevenson marssittaa esiin suunnilleen kaikki keskeiset merirosvokliseet, mutta itse asiassa on saattanut keksiäkin ne, tai ainakin popularisoinut).