28.2.15

Helmikuun luetut

Theodor Storm - Aaveratsastaja
Michel Tournier - Kultapisara
Violette Leduc - Therese ja Isabelle
Frode Grytten - Popmusiikkia
Hitomi Kanehara - Käärmeitä & lävistyksiä
Ellen Gilchrist - Paratiisin pilvinen reuna
Jonas Hassen Khemiri - Ajatussulttaani

Anu Hopia - Kemiaa keittiössä
Wilfrid Stinissen - Rukoushuokauksia

Kirsti Ellilä - Pieni pyhiinvaellukseni I & II

Helmikuussa kertyi taas nippu kirjoja. Tällä kertaa useampi kirja flirttailee nuortenkirjallisuuden suuntaan, Ajatussulttaani lajityypin puhtaimpana edustajana mutta pari kolme neljä muutakin liikkuvat ikäryhmän parissa...
Paljon on myös juttua erilaisuudesta, oman identiteetin ja aseman etsimisestä ja ilmaisemisesta. Khemiri ja Tournier kirjoittavat maahanmuuttajista, Kanehara extreme-nuorisokulttuureista, Storm visionääristä ja Gryttenin, Gilchristin ja Leducinkin henkilöillä on joskus vaikeaa sopia ympäristöönsä...(listan ainoa maahanmuuttaja sen sijaan taitaa olla Stinissen, ruotsiksi kirjoittaa mutta syntyjään belgialainen).

Sateenkaarihaaste aloitettu ja Pohjoismaiden retki etenee mallikkaasti (viisi kirjaa kolmesta maasta). Ja nyt on kesken taas kaikenlaista merkillistä...



mies nainen muu
englanti 60 54 1 115
suomi 39 30
69
ranska 20 7 1 28
japani 21 5
26
italia 22

22
saksa 14 1
15
ruotsi 8 5
13
venäjä 7 1
8
espanja 6
1 7
tsekki 6

6
islanti 1
2 3
norja 3

3
viro 2

2
unkari 1
1 2
puola
2
2
serbo-kroatia 2

2
arabia 1
1 2
muu

2 2
hollanti 1

1
tanska 1

1
portugali
1
1
kiina 1

1
slovakia 1

1
iiri

1 1
turkki 1

1
latina
1
1
slovenia

1 1
kreikka 1

1

219 107 11 337

26.2.15

Jonas Hassen Khemiri - Ajatussulttaani


Halim on ysiluokkalainen tukholmalainen vihainen arabiteini joka alkaa kirjoittaa muistikirjaan ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Isä pyörittää pikkukauppaa, katsoo televisiosta visailuohjelmia eikä lue enää kuin Omar Khaijamia, ei edes Koraania, äiti on kuollut, Nourdine on työtön vaikka on oikeasti tosi hyvä näyttelijä mutta eivät svedut ymmärrä hyvän päälle, vanha rouva Dalanda kertoo integraatiosuunnitelmasta jossa mutisten omat kulttuurit pikkuhiljaa hävitetään...

Perinteinen kasvukertomus joka rakenteeltaan toi mieleen mm. Aleksi Delikourasin Nörtit (ja samaan tapaan kirjailija sujauttaa itsensä vähäiseksi sivuhenkilöksi kirjaan), lisävärinä tietysti maahanmuuttajuus ja siihen liittyvä identiteetin etsintä: vaikka Halim onkin Ruotsissa syntynyt, identiteettiä etsitään ennemmin arabikulttuurista (teinille ominaisella ehdottomuudella).

Aihe oli kiinnostava ja kirjankin luin sujuvasti mutta, no, olihan tämä loppujen lopuksi aika kiltti kirja jossa lopulta ollaan tillsammans i folkhemmet (vaikka toisaalta myös omien juurien laajempi ymmärrys oli keskeisesti mukana), olisin ollut kiinnostunut räväkämmästäkin ja kyseenalaistavammasta tekstistä, eri asia sitten olisiko moinen mahtanut löytää kustantajaa tai lukijoita...

Suomennoksen (Outi Menna) on lukenut myös Mari A. joka valottaa enemmän myös Khemirin muuta aktiivista yhteiskunnallista puhetta.

22.2.15

Ellen Gilchrist - Paratiisin pilvinen reuna


Satunnaisosto kirjamessuilta, Sinisen kirjaston kirja jonka tekijä oli minulle tuntematon mutta kirja näytti sisältävän novelleja USAn etelän naisista...

Tai novellimuotoa tässä hieman venytetään, muutaman henkilön vaiheita seurataan useammankin tarinan verran ja joskus eri näkökulmista: Miss Crystalista ja tämän perheestä puhuvat eri tarinoissa tämän palvelija, ystävä ja lanko, nuori anarkisti Nora Jane on ilmeisesti seikkaillut jossain aiemmassakin kirjassa tässä olevien tarinoiden lisäksi ja Rhodasta kerrotaan niin koulutyttönä kuin eroavana naisenakin (ja osa tarinoista ei taas liity mihinkään muuhun). Jotkut näistä novelleista eivät myöskään olleet varsinaisesti itsenäisiä teoksia vaan osia syklejä...

Noh, aika monta kiinnostavaa juttua tästä löytyi. Miss Crystal -syklistä en nyt niin innostunut, kun tarinointi oli ulkoistettu muille ja Crystal itse näyttäytyi tarpeettomankin rasittavana naisena (ei sillä että nämä muut olisivat kauhean helppoja ihmisiä, voimakkaita tahtoja riittää) mutta muuten ansioita riitti sen verran että vaikken nyt valtavan vaikuttunut ollutkaan, Gilchristiä voisi kokeilla lukea lisääkin.

Teksti kulkee paljolti puheena jonka Kristiina Rikman on kääntänyt sujuvaksi yleiskieleksi, joka kuitenkin kuulostaa puhutulta. Pari kertaa korvaan tosin särähti, ihmettelin että onko suomeksi luontevaa kutsua saksalaisia hapankaaleiksi (oletan että alkukielellä puhe oli krauteista) ja samoin eräs henkilö lukee Terve Maria -rukousta joka oli näköjään käännetty oman pään mukaan (tämän olen nähnyt aiemminkin, Isä meidän käännetään tunnetulla sananmuodolla mutta Terve Maria sooloillaan vaikka silläkin on suomeksi yleisesti käytössä oleva sanamuoto...)

17.2.15

Lorraine Mariner - Furniture


Tällaisen löysin kirjastosta, brittiläisen runoilijan esikoiskokoelma näköjään.

Takakannessa Marineria verrattiin kolmeen kirjailijaan joista tunnistin Dorothy Parkerin, mutta mieleen tuli vähän myös pitämäni Wendy Cope: havaintoja elämästä, ajatuksia joita ei ehkä haluaisi tunnustaa ajattelevansa, pilke silmäkulmassa ja pienellä pisteliäisyydellä.

Mariner vetää tässä kuitenkin aika moneen suuntaan: osa runoista on narratiivisempia (ja useammassa seikkailee mahdollisesti fiktiivinen Jessica Elton) vaikka niissä muodon hallinta ei olekaan ihan Parkerin tai Copen tasolla, mutta mukana on myös omalaatuisempiakin muotoleikittelyjä joista monesta en sitten niin saanut otetta (mutta ehkä se olen vain minä). Joka tapauksessa tarpeeksi oli kiinnostavia juttuja että tämän ilokseen luki, tiedä sitten onko Mariner suuntautunut jonnekin päin tästä...

My beast (ote)

When I was a child I worried
that when I got my chance to love a beast
I would not be up to the task.
As he came in for the kiss I'd turn away
or gag on the mane in my mouth.

But now I see that the last thing my father,
driving home late from work,
would have on his mind is the gardens flashing by
and he would never stop to pick a rose
for one of his daughters

and if some misfortune,
such as Volvo reversing into a beast's carriage,
did occur and I ended up at the castle as compensation,
the beast would probably just set me to work cleaning
and I'd never look up from scrubbing a floor
and catch him in the doorway
admiring my technique.

15.2.15

Hitomi Kanehara - Käärmeitä & lävistyksiä


Tällainenkin löytyi, varsin nopeasti luettava pienoisromaani japanilaisnuorison alakulttuureista (Kanehara itse on niiden joukossa elänyt pitkään, ja tämä romaani julkaistiin kun kirjoittaja oli 21-vuotias), suomeksi tullut jokunen vuosi sitten Sami Heinon käännöksenä.

Barbie-tyttö Lui kohtaa punkkaripoika Aman ja ihastuu tämän halkaistuun kieleen haluten itsekin samanlaisen. Lui muuttaa Aman luokse ja aloittaa kielenhalkaisuprosessin (kirjassa on paljon puhetta lävistysten teknisestä puolesta, en sitten tiedä toimivatko oikeasti noin...) ja hankkiessaan lävistysten lisäksi tatuoinnin päätyy varsin omalaatuiseen suhteeseen myös tatuoija Shiban kanssa...

Paljon puhetta lävistyksistä ja alakulttuureista, katujen nuorisosta, alkoholista, seksistä ja väkivallasta (ja sadomasokismista) kaikki esitettynä hyvin toteavaan sävyyn, melkein välinpitämättömän nihilistisesti kun oikein mikään ei enää tunnu oikein miltään. Mutta vaikka tämä kulttuuridokumenttina olikin ihan kiinnostava niin ei tämä kuitenkaan kirjana kauheasti hetkauttanut, henkilöihin, tapahtumiin tai aiheisiin ei sen syvemmälle päästy.

Tea Tauriaisen kansi on varsin nätti (vaikka näköjään moni pitää sitä liiankin nättinä ja nuortenkirjamaisena), takakansitekstin kirjoittajaa sen sijaan pitää kritisoida koko kirjan juonen aukikirjoittamisesta, mukaan lukien tulkintoja sellaisista kohdista jotka kirjailija jätti hieman avoimiksi...ei tämä nyt niin juonivetoinen kirja ollut että se olisi suuremmin haitannuut mutta silti.

Annami oli myös lukenut tämän ja linkittänyt muihinkin bloggauksiin.

13.2.15

Frode Grytten - Popmusiikkia


Kuten kirjan nimestä käy ilmi, tämä Frode Gryttenin kirja (suom. Jarkko Laine) on 24 novellin kokoelma, joista jokaiseen liittyy jokin paikka (joskaan ei välttämättä kaupunki), kellonaika ja laulu, joskus näkyvämmin, joskus viitteellisemmin.

Samoin vaihtuvat tyylit ja aiheet, joskus mennään aika tajunnanvirtaa, joskus toteavaa realismia Carverin ja Hemingwayn hengessä, joskus hypätään unenomaisen tai absurdin suuntaan...ja vaikka tämän nappasinkin kirjaston nuoret aikuiset -hyllystä niin ei tämä mihinkään yksittäiseen ikäryhmäänkään sovi, mukana on niin teiniansgtia kuin monivuotisen avioliiton hiljaista rapautumistakin...

Tuosta kirjosta voikin päätellä että varmaan täältä löytyy muutama novelli jokaiselle mutta tuskinpa löytyy lukijaa joka yhtäläisesti pitäisi kaikista novelleista...vähän tästä tuli mieleen joku Playbuzzin tai vastaavan nettitesti, klikkaile valikoimasta ne novellit joista pidit eniten ja joista vähiten ja valintojen perusteella voidaan määrittää millainen olet.

Minua viehättivät teinitarinat Ylhäällä puussa ja Tuhkaksi (ensimmäisessä harrastetaan koulun musiikintunnilla levyraatia, toisessa tytöllä on hankala suhde Britney Spearsia fanittavan äitinsä kanssa), tai Tietokonepiirros (mies obsessoituu lehdessä julkaistusta rikollisen mallipiirroksesta), tai Koiran kanssa ulkona (mies inhoaa perheen koiraa), tai Erään rakkaustarinan loppu (arvatkaa). Ja muutama muukin, ja hyvän ja huonon suhde oli tarpeeksi korkea että tämän kirjan luki ilokseen.
En kyllä ole ihan varma muistanko tästä mitään parin vuoden kuluttua...

Kirjallinen retki pohjoismaissa -haasteesta saan kuitenkin merkittyä Norjan.

9.2.15

Violette Leduc - Therese ja Isabelle


Tähän suht tiiviiseen niteeseen oli pakattu kaksi Violette Leducin pienoisromaania, Therese ja Isabelle (suom. Outi Nyytäjä) ja Nainen ja pikku kettu (suom. Daniel Katz).

Ensimmäinen puolisko oli ilmeisesti alun perin osa omaelämäkerrallista Ravages-romaania mutta kustantaja sensuroi sen pois, niinpä se myöhemmin julkaistiin itsenäisenä teoksena. Kirja kertoo kahden koulutytön rakkaudesta eikä juuri muusta: tässä oli 80 sivua intohimoista lemmenpaloa ja seksiä eikä sitten oikein mitään muuta.
Toisessa (ei-elämäkerrallisessa) puoliskossa taas vanha nainen jolla on huonosti rahaa edes ruokaan hapuilee myös epämääräisesti ihmiskontakteja yksinäiseen elämäänsä.

Näissä on annos uutta romaania, kielifiilistelijöille paisuttelevan intohimoinen ja päällevyöryvä kieli voi varmaan toimia paremmin ja tunnetiloja kyllä välittyi, mutta paikka paikoin näissä tuntui olevan enemmän kirjoitusharjoitusta kuin romaania...
En minä jaksanut oikein innostua näistä, sisältö jäi lopulta vähäiseksi ja tyyli oli kovin raskas. Lyyrisestä paisuttelevasta kielestä pitävät voivat sen sijaan varmastikin tykästyä.

7.2.15

Michel Tournier - Kultapisara


Kuva onkin läntisen maailman oopiumi.

Michel Tournier jatkaa huipputasolla, tämäkin romaaninsa oli taas loistava ja jonkinlaista onnekasta sattumaa oli lukea se juuri nyt kun kirjan teemoja on ollut hyvin esillä viime aikojen keskusteluissa ja lehtien otsikoissa...

Idris on nuori berberipoika, lammaspaimen Tabelbalan keitaalla. Eräänä päivänä valkoinen mies ja nainen ajavat keitaalle Land Roverilla, ja nainen ottaa eksoottisen näköisestä Idriksestä valokuvan, luvaten lähettää sen myöhemmin jahka saa sen kehitettyä. Kuvaa ei koskaan tule, ja muutenkin veri vetää lähtemään keitaalta pohjoiseen, rannikolle, meren yli Ranskaan ja Pariisiin.

Keskeisenä aiheena ovat kuvat, Idristä kuvaavat monet tahot myös ensimmäisen naisen jälkeen, viranomaiset haluavat kuvan passiin, poliisit kuvaavat pidätyksen yhteydessä, valokuvaaja haluaa pornografiaa ja mainosspotteja, valetaanpa Idriksestä jopa kokovartalomuotti mallinukkeja varten. Kuvia riittää myös aavikosta, keitaasta ja muusta Afrikasta mutta oikein mistään Idris ei itseään tunnista vaikka niiden periaatteessa pitäisikin esittää häntä tai hänelle tuttuja asioita, ja vaikka länsimaalaiset ovatkin obsessoituneita kuvistaan, ei autenttisen todellisuuden toistaminen riitä vaan kuvia vääristellään, epäaito näyttää uskottavammalta kuin todellisuus...

Perinteiseen tapaan Tournier käyttää varsin voimakasta symboliikkaa (vaikka mikään pamfletti tämä ei olekaan) ja sekoittaa tarinaan runsaasti myyttistä ainesta ja mukana on myös faabelinomaisia sisätarinoita.

Hopea on puhdasta, vilpitöntä ja rehellistä. Liian kallisarvoinen kulta yllyttää ahneuteen ja aiheuttaa varkautta, väkivaltaa, rikosta. Minä sanon sinulle tämän koska näen sinun lähtevän seikkailuun bulla aureasi kanssa. Se on vapauden vertauskuva mutta sen metalli on käynyt tuhoisaksi. Jumala sinua varjelkoon!

Hyvä kirja, lukekaa. Erityisesti nyt.

Jos se mitä sinulla on sanottavaa ei ole kauniimpaa kuin hiljaisuus, vaikene!

Vaikka tämä Annikki Sunin käännös onkin Otavan "sinistä" kirjastoa, niin nappaan tästä kuitenkin Sateenkaari-haasteen ensimmäisen punaisen raidan.

5.2.15

Kirsti Ellilä - Pieni pyhiinvaellukseni I & II


Kirsti Ellilä julkaisi ensimmäisen sarjakuvavihkosen vuoden 2012 pyhän Henrikin pyhiinvaelluksesta samana vuonna, ja nyt sitten toisen sarjakuvan vuosien 2013 ja 2014 vaelluksista. Koska vaellus kulkee vuosittain aika samoissa merkeissä, sarjoissa on päällekkäisyyttä mutta ainahan myös uusia asioita tapahtuu ja huomaa ja käsittelytapakin hieman muuttuu.

Kovinkaan objektiivisesti en tätä voi tietenkään kommentoida kun olin myös mukana tuolla vuoden 2013 vaelluksella (olen ollut siellä myös 2010-11), olen tavannut suuren osan vihkojen henkilöistä (tekijä mukaan luettuna) ja vilahdan mahdollisesti itsekin toisen vihkon sivulla 18...


"Juoni" on näissä aika lailla samanlainen, jopa siinä määrin että jälkimmäisen vihon tapahtumat oli lomitettu yhdeksi kokonaisuudeksi: valmistaudutaan, matkustetaan kesäkuisena perjantaina Yläneelle, vaelletaan lauantaina Kankaanpäähän ja sunnuntaina sieltä Köyliönjärvelle jossa Kirkkokarilla vietetään pyhän Henrikin messu, ja lopuksi sitten suunnataan kotiin ja puidaan mitä jälkeenpäin mieleen tulee.
Ensimmäinen vihko on suoremmin dokumentaarinen, voimakkailla väreillä ja sekatekniikoilla tehtyjä tuokiokuvia ja selitystekstejä siinä missä sarjakuvaakin (dokumentin uskottavuus havaittiin kyllä korkeaksi seuraavan vuoden vaelluksella, vaeltajat kyllä tunnistivat kokemuksia ja huomioita).
Toisessa vihkossa ollaan sitten siirrytty melkein kokonaan puhtaaseen sarjakuvakerrontaan ja tapahtumia on myös hieman muokattu kertovammaksi (mm. sivun 53 keskustelu käytiin oikeasti toisaalla mutta nyt siihen saatiin mukaan myös visuaalinen idea eikä vain puhuvia päitä).
Väritys on myös muuttunut herkemmäksi, jotkut kuvat muistuttivat melkein lasimaalauksia (toki joissain kohdissa oli myös hieman vaikea saada kuvista selvää kun vaaleilla taustoilla piirrettiin valkoisilla ääriviivoilla).

Ilmeikkyys ja huumori olivat kyllä perinteiseen tapaan hyvin mukana, kuten myös omalaatuiset keskustelunpätkät, väsymys Kankaanpäähän päästessä, arveluttavat suunnistustaidot, epäilyt ja heikkoudet tai vaikka huomattavasti suurempi kiinnostus jalkojen rakkoihin kuin mitä joku Paulo Coelho olisi varmaan arvannut vastaavaan kirjaansa laittaa (mutta kun olet kävellyt 30 kilometriä niin jalkapohjan rakot nousevat erittäin korkealle kiinnostuksenkohdeasteikossa ja joka muuta väittää valehtelee). Mutta tietysti myös hyvä tunnelma, hienot ihmiset ja se "je ne sais quoi" mikä näihin pyhiinvaelluksiin parhaimmillaan liittyy.

Paljon näissä myös viittailtiin kansianvälisesti tunnetumpiin vaelluskohteisiin, Santiago de Compostelaan, Roomaan, Israeliin, Lourdesiin...ja tätä puolta Ellilä näillä sarjakuvillaan selvästi haluaakin nostaa, että täällä on myös oma kiinnostava ja omaleimainen hengellis-kulttuurinen ilmiömme ja vaikka se näyttääkin ehkä hieman kotikutoiselta niin kotikutoisuudessa on myös oma voimansa. Ja että loppujen lopuksi kuinka ihmeellistä onkaan syödä kalakeittoa demaripresidenttien valvovien silmien alla koska joku ehkä kuoli jossain 850 vuotta aikaisemmin...

(Tänä vuonna on viikonloppuvaelluksen ohella mahdollisuus myös vähän reippaampaan koko viikon matkaan Turusta Köyliöön, pitää harkita...)

1.2.15

Theodor Storm - Aaveratsastaja

Jonkinlainen saksalaisen kirjallisuuden klassikko tämäkin Theodor Stormin pienoisromaani (suom. Sirkka Selja).

Kirja alkaa goottilaisen kirjallisuuden sisätarinarakennelmalla, kirjoittaja muistaa lukeneensa tarinan jostain vanhasta aikakauslehdestä jonka kirjoittaja taas kuuntelee eräänä myrskyisenä yönä kirjan varsinaista tarinaa patomestari Haike Haienista...
Kirja sijoittuu Pohjanmeren rannikolle jossa ihmiset ovat jatkuvassa taistossa merta vastaan, vallaten maata valtavien patojen avulla, ja nuoresta Haienista jonka suurisuuntaiset suunnitelmat aiheuttavat monenlaista närää yhteisössä.
Kirjan nimi oli hieman hämäävä ja sitä on myös hienoinen kauhuromanttinen kuvasto johon säännöllisesti vihjataan mutta joka päättäväisesti jätetään myös käyttämättä. Ilmeisesti ihan tarkoituksellisestikin, kun rationalistisen Haienin ja taikauskoisen ympäristön konflikti on yksi teemoista, mutta tällä tavalla lopputuloksena on että luin kirjan padonrakentamisesta Pohjanmeren rannalla 1700-1800-lukujen vaihteessa ja vaikka tuo aihe olikin käsitelty ehkä niin kiinnostavasti kuin mahdollista niin rajansa kaikella; luulen että olisin pitänyt enemmän siitä kirjasta joka tämä ei ollut.