Taannoisen lukumaratonin jälkimainingeissa jäi houkutus jatkaa seikkailuja eeppisen runouden parissa, ja joitain otollisia teoksia on tullut jo silmäiltyä, yhtenä tämä viehättävä divarilöytö: Otto Mannisen suomennos Sándor Petőfin herooisesta runoelmasta János Sankari (Manninen näköjään suomensi enemmänkin kirjailijan tuotantoa 20-luvulla).
Petőfi taas näkyy olevan Unkarin kirjallisuuden (ja vähän myös politiikan) voimahahmo 1800-luvulla.
27-lukuinen, noin satasivuinen kirja alkaa pastoraali-idyllillä: Maissi-Jancsi paimentaa lampaita ja rakastaa Iluska-neitoa, joka myös vastaa rakkauteen...mutta Iluskan paha äitipuoli kurittaa tyttöä ja pitää huolen että tämä ei aikaile turhia ankarassa raadannassa, ja samalla Jancsi huomaa että kuhertelun huumassa lammaslauma on lähtenyt karuun ja osa lampaista päätyy ties minne. Tämähän ei tietenkään miellytä Jancsin isäntää joka antaa pojan tietää huutia, ja kun paimenen toimi ei suju ja Iluskan kohtelu säälittää niin Jancsipa lähtee etsimään onneaan maailmalta.
Seikkailemisen alkulämmittelyn ryövärien leirissä jälkeen Jancsi kohtaa joukon husaareita ja liittyy joukkoon kun nämä ovat matkalla Ranskaan, jota turkkilaiset ahdistavat. Viimeistään tässä vaiheessa tuodaan ilmi että tarinaan kannattaa ehkä suhtautua enemmän satuna kuin yritelmänä historialliseksi kertomukseksi, magyar-poikien reitti pustalta Ranskaan on maantieteellisesti varsin...erikoinen.
Ranskaan kuitenkin päästään ja siellä sodassa kunnostaudutaan:
Suurivatsa Turkin pasha parviansa
järjestävi taistoon merkin kuultuansa;
rintama se tekee tenät aika tuimat,
husaarit kun hyökkää, magyar-pojat huimat.
Hyökkäys eip' ollut lastenleikki mikään,
julma sekasorto siell' on kohta ikään:
saivat turkkilaiset hikoella verta,
kenttä vihreä jo punaista on merta.
Turkanen! Sai kuuman päivän turkkilaiset,
maass' on ruumiita jo vuoret kokonaiset-
Vaan viel' eloss' on tuo lemmon lellumaha,
Maissi-Jancsin miekkaa tähtää pasha-paha.
Maissi-Jancsi tuot' ei leikiks ota, karkaa
karjaisten hän kohti Turkin pasha-parkaa:
"Liikaa yhdeks olet pojan pullukaksi:
sinust', äijä, maltas, teen mä niitä kaksi!"
Näin käy, Jancsi pelastaa Ranskan kuninkaan tyttären ja saisi tämän puolisokseen mutta mielessä väikkyy yhä ihanainen Iluska. Kuninkaalta saa kuitenkin uuden nimen, tästedes Maissi-Jancsi tunnetaan János Sankarina, ja saa myös kultaa ja laivan jolla purjehtia takaisin Unkariin (sanoinko mä jotain maantieteestä).
No, paluumatkakaan ei suju ihan ongelmitta, mutta perille päästään...mutta voi, paha äitipuoli on rääkännyt Iluskan kuoliaaksi ja nyt tämä makaa haudassa jolla kasvaa ruusupensas.
Murheen murtama János taittaa mukaansa ruusun ja lähtee nyt uudestaan seikkailemaan, tällä kertaa etsien suloista kuoloa koska elämässä ei ole enää mieltä, kohtaa jättejä ja noitia ja, no, ei niin yllättäen Iluskakin saadaan lopulta takaisin...
Tarinan esittäminen mitassa, onko tuo nyt kuusipolvinen trokee, vaatii toki aika ajoin lauserakenteita ja sanoja jotka vaativat hieman avaamista mutta yleisesti ottaen kieli on varsin sujuvaa ja tarina on tosiaan hilpeä satufantasia, usein varsin leikkisä ja humoristinen (ei tosin kannata ihan liikaa ahdistua siihen että ihmisiä tapetaan läjäpäin, tämä on sankarifantasiaa).
Voisi tällaista enemmänkin lukea.
5 kommenttia:
Olihan mukavaa lukea postaustasi Petöfistä. Tuli nuoruus mieleen, kun yli 40 vuotta sitten olin Unkarissa opiskelijoiden työleirillä ja ensimmäisillä palkkarahoillani ostin Petöfin kootut runot saksaksi. Sekoitus sankaruutta, isänmaallisuutta ja romanttista menoa pustalla upposi hyvin nuoreen mieleen. Petöfi innoitti sitten lukemaan muuta unkarilaista runoutta (Toivo Lyyn mainio "Unkarin Lyyra"), josta on erityisesti jäänyt mieleen Imre Madách, Endre Ady ja Attila Jozsef: hienoa runoutta kaiken kaikkiaan.
Onpa arvokkaan näköinen ja komeasti kalskahteleva kirja ollut luennassa.
Toivo Lyy oli tosiaan Mannista tuoreemmilla runojaloilla liikenteessä, mutta kyllä hänenkin käännöksissään on paikoitellen avaamista.
Lyy on jäänyt lukematta, olen yhden uudemman kokoelman lukenut ja blogannut: http://hdcanis.blogspot.fi/2014/12/hannu-launonen-bela-javorzsky-toim.html
jossa on 30-40-luvulla syntyneiden sukupolvea. Ja seuraavasta sukupolvestakin kai riittää tekijöitä.
Tuo lainaus on herkullinen. Tämän voisi lukea.
Vaikutti siltä että Petöfi on Vapautetun Jerusalemin, Rolandin laulun ja vastaavat lukenut ja vaikka ei parodioikaan niin suhtautuu perinteeseen hieman leikkisästi (luin että sävy on jo alkutekstissä, Manninen on myös onnistunut käännöksessään).
Lähetä kommentti