"This is where we were to have spent the honeymoon", Eva Trout said, suddenly, pointing across the water. She had pulled up the car on the grass track running along the edge of a small lake. She switched off the engine - evidently, they were to gaze at the castle for some time.
Vaikka Elizabeth Bowen ei missään kirjassa tunnu päästävän lukijaa liian helpolla, ymmärtääkseni kirjailijan vanhetessa kirjat muuttuvat koko ajan epämääräisemmiksi, haastavammiksi ja vinksahtaneemmiksi. Eva Trout on Bowenin viimeinen kirja.
Nimihenkilö, Eva Trout, on rikas perijätär, kirjan alussa 24-vuotias eli vielä alussa asianhoitajien holhouksessa seuraavaan syntymäpäiväänsä saakka, jolloin saa itse suuren omaisuutensa hallintaansa. Evan elämä on tähän mennessä ollut vain varsin epämääräistä niin paikassa kuin ihmissuhteissa, kovin läheisiä suhteita ei ole muodostettu kehenkään ja Eva on elänyt pääosin seurapiirien ulkopuolella. Holhoojat suhtautuvat hienoisella epäilyksellä Evan omaan kykyyn hoitaa asioitaan ja toisaalta Eva itse on alkanut suhtautua holhoojiinsa suurella epäilyksellä ja välttelyllä...
Tiettyjä peruselementtejä on mukana, kieli on huikean kiemuraista (vaikka en niin kielipainotteinen lukija olekaan niin sen tunnustan että Bowenin englanti on itsessään jo hyvä syy lukea näitä), päähenkilömme on vähän eksyksissä omassa elämässään ja merkittävät tapahtumat tuntuvat tapahtuvan jossain muualla kuin mitä teksti kulloinkin kuvaa.
Viimeinen pointti on viety kirjassa huippuunsa, Bowen kirjoittaa aukkojen ympärille ja tuntuu siltä että kaikki merkittävät juonenkäänteet on jätetty esittämättä, ne tulevat ilmi vain arkipäiväisistä keskusteluista, asiayhteyksistä, muistikuvista...kaikki paitsi se joka on sijoitettu kirjan loppuun (maailmassa on kirjailijoita jotka eivät osaa kirjoittaa kunnollisia loppuja. Elizabeth Bowen ei ole yksi heistä).
Hieman tätä tarkoitusta palvelevat myös lukuisat kirjallisuusviittaukset, nekin epäsuorina viittauksina jonnekin muualle. Hamlet näkyy, niin myös Dickens ja Browning, ja Tsehovia ei mainita mutta on hänkin siellä.
Kirjan hallitseva teema on horjuva kommunikaatio. Henkilöt puhuvat toistensa ohi, ymmärtävät ja tulkitsevat väärin, kirjeet saavuttavat tai ovat saavuttamatta vastaanottajiaan, yksi keskeinen henkilö on kuuromykkä, muistikuvatkin eivät ole niin tarkkoja...kirja osoittaa tätä toistuvasti ja kaikessa epämääräisyydessään toteuttaa sitä myös itse. Ja loppupuolella kirjaa Eva Trout toteaa "All they know about me is, that I am tall." (tämä on myös ainoa ulkonäköä kuvaava määre mikä päähenkilöstä on tuotu esiin).
Epäilemättä ajoittain turhauttavaa luettavaa, mutta omalla tavallaan myös nautinnollista lukea kirjaa joka eittämättä on laadukas ja hyvä (vaikkakaan ei kirjailijan tuotannosta ihan suosikikseni päässyt, tähänastisista A World of Love on vahvimpana mielessä). Ja tätä ennen lukemani teoksen, josta tulee bloggaus kuun lopussa, jälkeen tämä oli sellainen kirja jota kaipasin.
Rooms had been aired out, nothing came back to fill them. What had been had gone. Cathay, emptied, had at the same time been by an evil paradox bled of that imperial emptiness once its. Unmeaningness reigned.
--------------------------------------
Vaikka en sen kummemmin suunnitellutkaan temaattisia postauksia naistenviikolle, niin sattumalta viikon bloggaukset olivat molemmat naiskirjailijan teoksesta jonka päähenkilö on nainen, joten huomioidaan sitten (ja osoitetaan samalla muualle, Tuijan blogissa lisää aiheesta). Joitain yhteisiä elementtejäkin The Housekeeperista ja Eva Troutista päähenkilöinä löytyy (lukekaa molemmat niin tiedätte) vaikka kirjoina ne eivät niin samanlaisia olekaan...
Tietysti myös on huvittavaa että sekä Yoko Ogawa että Elizabeth Bowen ovat blogiaikanani nousseet lempikirjailijoitteni joukkoon, tämä on nyt viides lukemani ja bloggaamani Bowenin kirja ja Ogawalta on vastaavasti luettu ja blogattu kolme kirjaa. Molempia tultaneen lukemaan myös lisää.
Ja että edustavat kahta blogissani aika keskeistä aluetta, luenhan muutenkin aika paljon japanilaista kirjallisuutta ja tämä "brittiläinen eksistentialistinen semihömppä" on aikamoiseksi aarreaitaksi havaittu (katso myös Barbara Pym, Elizabeth Taylor, Muriel Spark, Penelope Fitzgerald...samassa yhteydessä mainittu Iris Murdoch ja amerikkalaisvastine Anne Tyler ovat vielä kokeilematta).
3 kommenttia:
Sait kirjoituksellasi minut todella kiinnostumaan tästä. Vaikeasti avautuvat ja arvoitukselliset kirjat eivät koskaan harmita kuten sellaiset, jotka päästävät lukijan liian helpolla.
Brittiläinen eksistentiaalinen semihömppä. Se on koettava!
Marjatta, jep, tällainen vastus on varsin hyväntuntuista (vaikka ehkä vinkkaisin aloittamaan kirjailijan tuotantoon tutustumisen jostain muusta kirjasta). Vaikka tietenkään tätä kirjaa ei oikein voi lukea väsyneenä tai muuten epätarkkaavaisena...
Jokin aika sitten lueskelin vähän matkaa yhtä Ivy Compton-Burnettin kirjaa joka tuntui lajityypissä vielä hankalammalta, kirja oli melkein pelkkää arkipäiväistä dialogia jossa kuitenkin vilisee viittauksia muualle ja se mitä ei sanota on yhtä tärkeää kuin se mitä sanotaan...mutta se meni jo liian raskaaksi ainakin silloin, saatan kokeilla jotain kirjaansa joskus myöhemmin.
Juha, tämä on tosiaan mainio kirjallisuuden laji. Austenin, Brontejen ja kumppanien vaikutus on näkyvissä mutta aihepiiristä levittäydytään moneen suuntaan...
Noita tietyistä huomattavista edelläkävijöistä juontavia perinteitä voisi pohtia joskus enemmänkin. Jos nyt vaikka naiskirjailijoista puhutaan niin jos briteillä Austen ja Bronte ovat tuottaneet oman huomattavan perinteensä niin voiko suomalaisia kirjailijoita sitten johtaa vaikka Canthiin tai Jotuniin? (ja ovatko ne suuret edeltäjätkin osittain myös ilmentymä jostain vielä laajemmasta kulttuurishistoriallisesta piirteestä...)
Lähetä kommentti