Aku Ankka päivästä päivään

Aku Ankka tanssahteli maailmaan vuonna 1934 lyhytanimaatiossa Viisas kana kananen, josta hahmo napattiin sivuhahmoksi lukuisiin Mikki-piirrettyihin, hahmon impulsiivisuus, lapsellisuus ja äkkipikaisuus sopivat hyvin vastapariksi rauhoittuneelle Mikille (esim. Puistokonsertti ja Orpojen hyväksi ovat tärkeitä varhaisia rooleja Akulle). Tuota pikaa Aku alkoi nousta jo elokuvien keskipisteeksi.
Samanlainen kehitys tapahtui sarjakuvissa, Floyd Gottfredson nappasi Akun pikkurooliin Mikin oma sanomalehti -tarinaan jo 1935 ja isompiin rooleihin joihinkin myöhempiin tarinoihin. Ja vuonna 1938 Al Taliaferro ja Bob Karp aloittivat Aku Ankka -sanomalehtistrippien tekemisen (jatkaen strippien tekemistä vuoteen 1965 saakka).

Noita sarjakuvia olen nyt lueskellut sekalaisina Aku Ankka päivästä päivään -kokoelmina (kukin kirja kokoaa yhden vuoden päivästripit, ja vuodet 1938-53 on julkaistu) ja joitain huomioita tulee mieleen. Näihin aikoihin Gottfredsonin Mikit ovat pitkiä seikkailutarinoita jotka jatkuivat viikkokaupalla vaikka Gottfredson toki osasi rytmittää tarinat niin että yksittäiset stripit olivat myös toimivia gageja. Aku-stripit taas panostivat täysin hetken komiikkaan, ne olivat kaikki yksittäisiä gageja. Joitain epämääräisiä jatkumoja kehiteltiin aika ajoin viikon tai kahden mittaisiksi (Aku ja pojat lähtevät etsimään aarretta, Mummo tulee kylään tms) ja sitten yhdestä aiheesta kehiteltiin useita gageja mutta jatkuvuus oli kuitenkin varsin löyhä.
Kun näitä luin ison kasan kerralla niin kiinnitin myös huomiota siihen kuinka vähän näissä onkaan pysyviä elementtejä. Hahmon luonne ja pukeutuminen pysyi suunnilleen vakiona, samoin auto, mutta muuten asioita muuteltiin aina kunkin yksittäisen stripin tarpeisiin. Muita vakiheiloja ei ollut kuin jossian vaiheessa sarjaa esitelty Iines, mutta toisaalta Aku flirttaili paljon kaikkien tyttöjen kanssa (ja Taliaferro osaa kyllä aikakautensa tyttöpiirtämisen taidon), silloin kun Iines oli paikalla siitä voi ottaa vitsin mutta kun Iines ei ollut paikalla niin käytös ei viittaa vakisuhteeseen...
Asuntoa vaihdettiin kuin paitaa, joskus oltiin omakotitalossa, joskus kerrostaloasunnossa, joskus asuntolassa ja lukuisia vitsejä väännettiin myös asunnonetsimisestä (oletettavasti asuntopula oli iso juttu). Joskus pojat asuvat Akun kanssa, joskus eivät (asuntomuodosta riippumatta), ja kotieläimiäkin on vaihteleva määrä: lemmikkikoirana on joskus Pulivari, joskus sellainen spanielin näköinen (tai jonkun, en tunne koirarotuja) ja taisi niitä olla muitakin.
Ja ne työpaikat. Erityisesti Aku toimii myyjänä, ovelta ovelle tai sitten omassa kaupassa, mutta myyntiartikkelit vaihtelevat ja yrityksetkin ovat yhden päivän stripissä yhden vitsin tarpeisiin ja sitten niitä ei enää nähdä.
Oikeastaan ei tule mieleen yhtään muuta strippisarjakuvaa jossa jatkuvuuteen suhtaudutaan näin välinpitämättömästi, erityisesti kun sekä jutut että piirrokset ovat kuitenkin vahvasti realismiin päin kallellaan. Taliaferron ja Karpin Aku on jokamies joka elää ikuisessa nykyhetkessä, menneisyys ja tulevaisuus haittaisivat hahmoon samaistumista.
Mielenkiintoista oli myös huomata kuinka urbaani tämä sarja olikaan. Akun ensifilmi sijoittui maaseudulle ja Mikin alkuvaiheiden elokuvissa ja sarjakuvissa oltiin usein korostetusti maaseudulla josta siirryttiin sitten joko seikkailemaan maailman erämaihin tai sitten kotoisaan omakotilähiöön niin Aku on huomattavasti korostetummin kaupunkilainen kaduntallaaja, sarja vilisee kerrostaloja, uusia muoteja ja keksintöjä ja monissa stripeissä korostetaan ahtautta. Maaseutu on korostetusti muualla, joko sinne mennään itse tai sitten Mummo tulee vierailulle mutta se ei ole tämän jokamiehen tyypillinen elinalue.

Aikanaan sitten hahmoa kehitettiin uusiin tarpeisiin. Carl Barks ja muut tekivät pitempiä tarinoita sarjakuvalehtiin ja usein pehmensivät hahmojen luonteita, ja vaikka jatkumon löysyys pysyikin tyypillisenä piirteenä myös sarjakuvalehdissä niin ihan näin vapaata se ei ollut. Barks myös kehitti Akulle satumaisempia piirteitä, tavattoman epäonnisena kohelona tai oman alansa armoitettuna mestarina joka onnistuu kuitenkin hybriksessä tuhoamaan itsensä, ja toi seuraksi uusia erikoislaatuisempia hahmoja (Roope-setä, Hannu-serkku, Pelle Peloton) joiden vetämät tarinat eivät enää olleet tavallisen kaduntallaajan arkea. Ja vaikka myöhemmätkin tarinat monesti ovat oman aikansa lapsia niin ihan niin tiukasti ajassaan ne eivät olleet kuin sanomalehtisarjakuvat.

Lisää osumia seitsemän sarja -haasteeseen ja Disney-sarjiksista olen kirjoittanut aiemmin täällä ja täällä.