Jáchym Topol - The Devil's Workshop

What do they think? You can't have pits of corpses lying around in Europe: don't be silly! This all has to be cleaned up.

Tähän viileähköön säähän viileähkö kirja: suositus Topolin kirjalle tuli huomattua joskus Librarythingissa ja kun se tuli jossain vaiheessa vastaan divarissa niin otin hyllyyn ja nyt luettavaksi.

Noin 150 sivuun on pakattu aimo annos eurooppalaista historiaa ja nykyhetkeä katseltuna nimettömäksi ja vähän persoonattomaksi jäävän päähenkilön silmin. Poika elää lapsuutensa Terezinissä, pienessä tsekkikaupungissa jossa toisen maailmansodan aikana toimi Gestapon kuolemanleiri, ja käytännössä suoraan tämä päälle sitten rakennettiin kommunistiajan armeijakaupunki. Erään onnettomuuden vuoksi poika päätyy vankilaan (jossa toimii teloitusten avustajana) ja kun pääsee vankilasta on kommunismi kadonnut, samoin armeija Terezinistä ja jäljellä on aavekaupunki jossa on jäljellä vain vanhuksia, hulluja ja muita syrjäytyneitä joilla ei ole muutakaan paikkaa minne mennä. Kaupunkiin on tarkoitus myös jättää pienimuotoinen kuolemanleirin muistomerkki ja poistaa muut epätoivotut jäänteet kaupungista puskutraktoreilla...

Tämähän ei miellytä Leboa, vanhempaa miestä joka on syntynyt sodan aikana Terezinissä ja jolla on obsessio säilyttää kaupunki kokonaisena, jokainen pieni esine ja jäänne joka maanalaisista kammioista ja parakeista löytyy...ja saa tähän innostettua muitakin (päähenkilömmekin tulee mukaan toimintaan) ja alkaa kerätä massiivista maailmanlaajuista mediahuomiota, turistivirtoja ja myös ihmisiä jotka tulevat pitemmäksi aikaa oleskelemaan Terezinin yhteisöön (suuri osa "bunk seekereita", nuoria ympäri maailmaa joiden sukulaisia on kuollut keskitysleireillä).
Päähenkilömme on saanut tässä vaiheessa haltuunsa hyvin tietotaitoa ja yhteyksiä aiheesta, sen verran että valkovenäläinen headhunttaaja tekee tarjouksen samantyylisestä projektista...ja kun Terezinin yhteisö joutuu vastatuuleen matka vie Valko-Venäjälle, jossa Tereziniin, Dachauhun, Auschwitziin ja muihin verrattuna sodan kauhut ovat olleet moninkertaisia (ja kauhuja riittää nykypäiväänkin asti), nyt pitää saada turismi vastaavalle tasolle...

Topol sekoittaa fiktiota ja faktaa (mainiten jälkisanoissa viitteitä suoriin lainauksiin) ja sanotaanko että jos tässä ei olisi mukana aimo annos pikimustaa huumoria ja yleisasenne säilytetty viileänä niin tämä olisi varsin sietämätön kirja.
Keskeisenä dilemmana on muistamisen ja unohtamisen välinen ristiriita. Toisaalla on tahoja jotka haluavat siivota epämiellyttävän historian pois silmistä ikään kuin sitä ei olisi olemassakaan (ja jotka saattavat jättää huomiotta että vaikka jonkin paikan historia olisi läpeensä epämiellyttävä, asuu siellä silti ihmisiä jotka ovat eläneet ihmiselämänsä siellä...) ja toisaalla sitten kauhuturismi, historian tragedioihin obsessoituminen, niillä mässäily ja niiden kaupallinen hyödyntäminen lieveilmiöineen, vaikka tekijöiden alkuperäinen tarkoitus olisi kuinka hyvä tahansa. Steven Spielbergistä valkovenäläiseen sananlaskuun että jos kaivaa auki vanhoja hautoja, särkee elävien luita...

Hankala kirja jossa riittää paljon ajattelemisen aihetta ja pureskeltavaa (mikä voidaan kehuksi nostaa).

Tämä kirja ei varsinaisesti kuulu Leningrad - Ost-Berlin -haasteen piiriin koska on alunperin julkaistu 2009 ja tapahtumat sijoittuvat post-kommunistiseen aikaan, vaikka menneisyyden painolasti onkin luonnollisesti keskiössä. Mutta silti haasteessa on vähän samaa ideaa, ehkä tuohon neuvostoajan kirjallisuuteen suhtaudutaan myös vähän samaan tapaan että voitaisko leikkiä että sitä ei oikeasti julkaistu isoja kasoja ja varmaan luettukin ja että sen olemassaolosta on ihan hyvä herätellä...ja toisaalta että siihen ei suhtaudu pelkkänä kauhutrippinä, että ihmiset elivät, kirjoittivat ja lukivat myös tuolloin mm. ihmiselämästä.