23.2.17

Almudena Solana - The Curriculum Vitae of Aurora Ortiz


Nuori nainen, leski, etsii työtä, mieluiten jonkun rauhallisen talon talkkarina. Tätä varten hän laatii työnvälitysfirmalle kirjeitä, laajoja selostuksia kuka on ja selostuksia elämästään ja kaikesta. Ja kun hänen ystävälleen, josta oli myös kirjoittanut, tarjotaan yhtä työpaikkaa, hän tietysti loukkaantuu mutta juttu etenee omilla tavoillaan...
Espanjalaisen Almudena Solanan esikoisromaani nojaa vahvasti Aurora Ortizin henkilöön, ja mitä viehättävin persoona Aurora onkin, sellaisilla tavoilla jotka eivät CV:stä paljastuisi: galicialainen maalaistyttö vähäisellä koulutuksella, muuttanut Madridiin miehen työn perässä, mutta kun mies kuoli niin jotain pitäisi keksiä (ei niinkään rahan vuoksi, säästeliäällä elämällä tulee toimeen leskeneläkkeellä, mutta työn itsensä vuoksi).
Mutta, no, tarina haahuilee vähän sinne tänne, osa sivujuonteista jäi hyvin irrallisiksi ja päämäärättömiksi ja jotkut toiset vain katoavat.
Parhaimmillaan tästä tuli mieleen Barbara Pymin kirjat, hienovaraisella huumorilla väritetyt henkilövetoiset arkisen elämän kuvaukset, mutta sen kannalta sinänsä ansiokas pointti yksilön ja kasvottomaksi pyrkivän byrokratian (jota tässä edustavat kovat työmarkkinat, korkea työttömyys näkyy myös Espanjassa) ristiriidasta käy turhan alleviivaavaksi ja muissa henkilöissä olisi vielä ollut kehitettävää ainesta, ja tuosta pointista katsoen taas suuri osa kirjasta leviää miten sattuu. Yhdestä kansiblurbista olin ymmärtävinäni että kirjan alku olisi ollut itsenäinen novelli joka sitten laajennettiin romaaniksi, mutta ei tämä nyt oikein tavoittanut romaanin muotoa.
Parhaimmat osat viittaavat potentiaaliin jota ei tässä täysin käytetty.

Kirja sijoittuu Frau, Signora & Bibi -haasteeseen, ja Helmet-lukuhaastesta otan kohdan 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (en ole ihan varma tarkalleen mitä, mutta jotenkin se liittyy elämiseen)

21.2.17

Giovanni Papini - Gog

No tämä oli aika outo teos.

Viime vuoden puolella yhden divarin ulosheittohintaisten laatikkoa silmäilin ja siellä näkyi joku vanhempi teos italialaiselta tekijältä josta en ollut kuullutkaan. Avasin kirjan ja huomasin kirjan suomentajaksi A. Carlingin, joten tottakai tämä piti ottaa luettavaksi.
Nyt sitten katsoin mitäs huvittaisi lukea seuraavaksi, mikäköhän tämä teos oikein on, käynpä katsomassa josko Giovanni Papini olisi tehnyt jotain muuta josta olisin kuullut. Ei varsinaisesti ollut, mutta monena oli mies ollut eläessään, ateisti, agnostikko ja kristitty, futuristi, fasisti ja fransiskaani, ja ilmeisesti kaikissa muodoissaan aika provokatiivinen tapaus...fasisminsa vuoksi oli ilmeisesti toisen maailmansodan jälkeen tosin aika lailla syrjään siirretty tapaus, mutta tällöinkin arvostajiinsa kuului mm. Jorge Luis Borges, joka myös on minulle kovan luokan suosittelija...

Tämä kirja vuodelta 1931 (eli Papinin "katolinen fasisti"-ajalta) on lähinnä kokoelma parodisia esseistisiä fragmentteja: kehystarinana ja yhdistävänä tekijänä on herra Gog, jonka kertoja sanoo tavanneensa eräässä mielisairaalassa. Gog on alunperin kotoisin Tyynenmeren saarilta, äiti alkuasukas ja isä valkoinen, ja nuorna rahatonna miehenä hän saapuu Amerikkaan, jossa osoitti valtavaa liikemiesvaistoa, kooten muutamassa vuodessa tyhjästä miljardiomaisuuden. Mutta yhtä nopeasti kuin aloitti hän myös lopetti rahanhaalinnan, ja päättikin alkaa käyttää sitä, toteuttaen monenlaisia päähänpistoja ja tutustuen mitä kaikkea maailmasta löytyy. Varsinainen kirja on hyvin sekalainen kokoelma Gogin jälkeenjääneitä papereita jotka hän on jättänyt kertojalle ennen katoamistaan...

Gog on siis mittaamattoman rikas, ja tämä raha myös avaa monenlaisia mahdollisuuksia tutustua mitä merkillisimpiin ihmisiin, ja lisäksi hän on utelias, jokseenkin moraaliton (jopa jossain määrin misantrooppi) ja ajattelultaan ja näkökulmaltaan ulkopuolinen. Ja muistiinpanonsa taas ovat lyhyitä satiirisia näkemyksiä maailmaan, politiikkaan, tieteisiin, taiteisiin, aikakauden merkittäviin vaikuttajiin yms.

Monet ideoissa vedetään absurdiksi reippaasti provoillen, joskin osaa satiireista nykynäkökulmasta tylsyttää se, että ne ovat toteutuneet ja toistuneet sellaisinaan, tai ainakin yrittyneet. Musiikkiesitys joka on pelkkää hiljaisuutta? Freudin tieteellisyyden kyseenalaisuus? Teatteri jossa näyttelijät korvataan tavallisilla ihmisillä jotka tekevät juttuja oikeasti muiden viihteeksi? Valtio joka näyttää olevan itsenäinen demokratia mutta joka itse asiassa onkin ulkopuolisen rahamiehen tiukassa hallinnassa? Kohtaamisessa Leninin kanssa toistellaan samoja ajatuksia joista Orwell myöhemmin kirjoitti pari kirjaa, ja Henry Fordinkin puheissa on tuttua klangia...
Muutamissa on käynyt myös toisin, ainakin toistaiseksi, ja osa on muuten vaan niin outoja juttuja...

Sinänsä ymmärrän kyllä että Borges tästä pitäisi, jotkut ideat voisivat olla ihan suoraan hänen tarinoistaan ja samoin mielleyhtymiä tuli myös Borges-henkisiin, esseemäisien spekulaatioiden kirjailijoihin Italo Calvinosta Leena Krohniin...eli sen puolesta tämä kyllä kolisi minuun hyvin.
Kirjoitusajankohta ynnä maailmanreissaus aiheena näkyvät kyllä rasistisina asenteina ja kirjoittajan fasismi nostaa niitä vielä enemmän esiin (ja lisää myös annoksen antisemitismiä). Mutta juuri aiemmin olin lukenut C.S.Lewisin kirjoittaman esipuheen pyhän Athanasioksen On the Incarnationiin, jossa argumentoi vanhojen kirjojen lukemisesta seuraavaan tapaan:
"We may be sure that the characteristic blindness of the twentieth century - the blindness about which posterity will ask, "But how _could they have thought that?" - lies where we have never suspected it, and concerns something about which there is untroubled agreement between Hitler and President Roosevelt or between Mr. H.G.Wells and Karl Barth.
None of us can fully escape this blindness, but we shall certainly incrase it, and weaken our guard against it, if we read only modern books. Where they are true they will give us truths which we half knew already. Where they are false they will aggravate the error with which we are already dangerously ill. The only palliative is to keep the clean sea breeze of the centuries blowing through our minds, and this can be done only by reading old books.
Not, of course, that there is any magic about the past. People were no cleverer then than they are now; they made as many mistakes as we. But not the _same_ mistakes. They will not flatter us in the errors we are already committing; and their own errors, being now open and palpable, will not endanger us.
[...] To be sure, the books of the future would be just as good a corrective as the books of the past, but unfortunately we cannot get at them." 

Jos on siis sitä mieltä että rasismi ja fasismi voisivat olla hyviä maailmankuvaratkaisuja ja valkoinen herrarotu uujeah niin en suosittelisi Papinia, me muut voimme ehkä hyppiä huonompien ajatusten yli ja keskittyä niihin parempiin kohtiin kun niitäkin on...

Mahdollisesti kiinnostuneille, kirja tarjoaa myös listan maailmankirjallisuuden kaanonista, laitan sen tähän:
- Sankariksi sanottujen ihmisten laumat, jotka kymmenen vuotta peräkkäin raatelevat toisiaan pienen kaupungin muurien juurella vanhan vietellyn naisen takia
- elävän matka kuolleiden suppiloon tekosyyn saamiseksi pahan puhumiseen kuolleista ja elävistä
- laiha hupsu ja lihava hupsu, jotka kulkevat pitkin maailmaa selkäsaunaa etsien
- soturi, joka naisen takia menettää järkensä ja kuluttaa aikaansa kiskomalla maasta metsien tammia
- pelkurilta on tapettu isä, ja kostoksi hän surmaa häntä rakastavan tytön ja monta muuta henkilöä
- ontuva paholainen, joka avaa kaikkien talojen katot näyttääkseen niiden häpeät
- keskikokoisen miehen seikkailut, miehen, joka on jättiläisenä kääpiöitten ja kääpiönä jättiläisten joukossa, aina nolona ja naurettavana
- hölmön odysseia, hölmön, joka yhtenäisten, hullunkuristen onnettomuuksien keskellä väittää, että tämä maailma on paras mahdollisista maailmoista

- paholaismaisen professorin keikaukset, professorin, jota palvelee ammattipaholainen
- ikävä historia maalaisesta avionrikkojavaimosta, joka kärsii ikävää ja lopulta myrkyttää itsensä
- profeetan suulaat ja käsittämättömät näyt, profeetan, jolla on seuranaan kotka ja käärme
- köyhä ja kuumetautinen nuorukainen, joka tappaa vanhan akan ja sitten heikkoudessaan ei osaa varkaudestaan hyötyä, vaan kaiken lopuksi antautuu poliisin käsiin.
 


Tunnistin suurimman osan ja kirjabloggaajien salaseura paikkasi mitä en keksinyt, kirjailija oletti siis lukijan tuntevan seuraavat teokset: Homeros: Ilias; Dante: Inferno; Cervantes: Don Quijote; Ariosto: Orlando Furioso; Shakespeare: Hamlet; Alain Rene le Sage: Ontuva paholainen; Swift: Gulliverin retket; Voltaire: Candide; Goethe: Faust (tai Marlowen sama, mutta nämä ovat kai suunnilleen aikajärjestyksessä); Flaubert: Rouva Bovary; Nietzsche: Näin puhui Zarathustra; Dostojevski: Rikos ja rangaistus (maalaa hiirellä vastaukset näkyviin).

Ai niin, Helmet-haasteeseen laitan tämän kohtaan 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (käännöskirja, kirjan nimi on erisnimi).
Ja samalla uteliaisuuttani katsoin, että Papinin pari muuta kirjaa olisi kirjastossa tarjolla, mutta tätä Gogia ei näköjään Helmet-alueelta löydy edes kirjavaraston kätköistä.  

19.2.17

Haruki Murakami - Miehiä ilman naisia



Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi Haruki Murakamia lukenut, joskus kymmenisen vuotta sitten luin pari novellikokoelmaansa ja niistä pitänyt, ja niiden jälkeen sen omaelämäkerrallisen juoksukirjan ja yhden romaaninsa, ja vaikka yleisvaikutelma onkin ollut ihan myönteinen, ei ole ollut mitään polttavaa halua tuotantonsa pariin.
Mutta nyt kun näitä novellejaan oli suomennettu ja kirja oli tarjolla yhdessä bloggaajien tapaamisessa niin otin luettavaksi. Seitsemän novellin kokoelma, yhdistävänä aiheena miehet joiden elämässä ei kuvatulla hetkellä ole varsinaisesti tasapainoista naissuhdetta, entinen sellainen on ehkä katkennut (ehkä naisen petollisuuden vuoksi tai muuten).

Jokin tässä kirjassa nyt häiritsi minua, en ole ihan varma mikä ja se häiriintyminen on omalla tavallaan jopa kiinnostavaa, mutta ehdottomasti etäännyttävää. Siinä missä suuressa osassa lukemaani japanilaista proosaa suositaan tiettyä viileyttä, kuulautta, kirkkautta niin tästä kirjasta syntynyt vaikutelma oli ennemminkin kliininen. Ihmisiä jotka puhuvat paljon mutta puheissa ja muissakin toimissa on jotenkin outo saundi, joka yleensä ihmetytti että toimivatko oikeat ihmiset oikeasti noin milloinkaan? Robotiikassa ja animaatiossa tunnetaan käsite "uncanny valley", kun jokin on melkein aidon ihmisen oloinen muttei ihan kuitenkaan, ja tämä outous aiheuttaa näkijässä epämääräisen häiritsevän ja kammottavan olon, ja minusta tämän kirjan novelllit kolistelivat tuohon laaksoon. Mikä toimi hyvin Kinossa mutta ei tuntunut varsinaisesti tarkoitetulta muissa.

Muistelen myös aiemmin olleen puheena Murakamin varsin kyseenalaiset ansiot seksikuvauksissa, ja tässä novellien aiheet tuovat aiheen vähän joka novelliin...ja täytyy todeta että on jopa vaikuttavaa kuinka banaalilta Murakami saakaan seksin kuulostamaan, mutta taas jää ihmetyttämään onko se ihan tarkoituksellista, jotain merkillistä parodiaa, vai mitä.

Kokonaiskuvaksi jäi siis lähinnä hämmennys, eikä varsinaisesti hyvällä tavalla. Onko se tämä kirja, vai suomennos (Juha Myllärin, sinänsä en suomennoksesta mitään vikaa huomannut), vai onko minusta tullut mies ilman Murakamia? Novelleista Kino toimi, mutta muuten tämä jäi ongelmalliseksi...

Tätä kirjaa on luettu blogeissa varsin paljon, muunlaisia mietteitä tarjoavat mm. Riitta K, Krista, Kaisa V, Ulla, Tuija, Arja...

Novellihaaste etenee seitsemän verran, kokonaismäärä 133.

18.2.17

Somaya Ramadan - Leaves of Narcissus


Kun etsin Frau, Signora & Bibi -haasteeseen sopivia kirjoja niin huomio kiinnittyi että arabiankielisistä maista (samoin kuin eteläisemmästä Afrikasta tai Intiasta) oli aika vaikea löytää sopivia teoksia, jos nimi ja miljöö sopivaan suuntaan viittasi niin teokset olivat kirjoitettu englanniksi tai ranskaksi. Jotain kuitenkin löytyi, esim. tämä Somaya Ramadanin pienoisromaani.

Lukijaa ei kuitenkaan helpolla päästetä: varoituksena olisi ehkä voinut ottaa, että Ramadan on kääntänyt arabiaksi Virginia Woolfia, kun en mitenkään tajunnanvirran suuri ystävä ole, ja sitähän tämä on, fragmenttisesti eteneviä mielenliikkeitä runsaiden kirjallisuusviittausten saattelemina (mukana on Sylvia Plathia, Samuel Beckettiä, James Joycea, satuja...) ja kun kirjän päähenkilö on myös itse kirjoittaja niin osa tekstistä onkin kai tämän kirjoittamaa eikä hänelle tapahtuvaa...mutta sen verran mitä ymmärsin niin päähenkilö Kimi, nuori egyptiläisnainen, opiskelee Irlannissa mutta siellä asuminen päättyy mielisairaalakauteen ja paluuseen isän luo Egyptiin...

Ei tämä ollut ollenkaan minun kirjani, mutta oli kuitenkin välähdyksinä sen verran antelias (ja tarpeeksi lyhyt) että luin teoksen kuitenkin läpi ja mielikuva kirjallisesta laadusta jäi korkeaksi, sen verran korkeaksi että joku muu varmasti tästä pitäisi enemmän (varmaan ainakin jos yllämainitut muut kirjailijat ovat kova juttu).

Before my very ears, they transform themselves from one tome to another - and they take on brighter, sharper outlines. Their eyes gleam and smoulder. Their bodies fill the space more densely now, even though they are weakened by exhaustion. Their eyes are ringed by dark halos, as though outlined in kohl. All of them, my relations, have become angels - the messengers of lonely death. They mass themselves into a single front while I, on my own, resist. The chemistry of my whole body is primed, my mind is sharply awake, charged to the maximum by the electricity of clarity, consuming its neurons in flash after flash through the brain's interior corridors where the truth behind appearances materializes in sharp bright relief; and where memory, today, is crystalline: they cannot kill you for then they will become murderers. They mean only to be assured that you, at your own bidding, will enforce teh verdict upon your very own person.

Frau, Signora & Bibin ohella tämä osuu myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen, ja Helmet-haasteessa kohtaan 35. Kirjan nimessä on erisnimi (kukan ohella viitataan Kreikan mytologiaan). 

16.2.17

Erich Kästner - Lisen ja Lotten salaisuus

 

Viimevuotisessa NTK-urakassa yksi suosikeista oli Erich Kästnerin Töpö ja Anton, joten muuhunkin tuotantoonsa sieti tutustua (olen ehkä joskus kauan sitten lukenut Pojat salapoliiseina, mutta varsinaisia mielikuvia ei ole). Tämä Kyllikki Nohrströmin käännös löytyi sopuhintaan lähidivarista, ja takakansi alkoi jo soitella kelloja, tämähän on tutumpi näyteltynä Disney-elokuvana Ansa vanhemmille (The Parent Trap), vanhemmassa versiossa kaksostyttöjä näytteli Hayley Mills ja uudemmassa Lindsay Lohan.

Kirja alkaa tyttöjen kesäleiriltä, jonne saapuu lapsia usealta eri seudulta, ja leirillä jo hetken ollut yhdeksänvuotias wieniläinen Lise, muiden mukana, yllättyy kun paikalle tulee münchenilainen Lotte, joka erilaista kampausta lukuunottamatta on täsmälleen samannäköinen kuin Lise. Pienellä taustakartoituksella tuleekin ilmi että kyllä, he ovat identtiset kaksoset, isä ja äiti ovat eronneet kun lapset olivat vielä pieniä, isä piti Lisen ja äiti Lotten ja kumpikaan ei kertonut mitään kaksosuudesta.
Luonnollisesti (onhan tämä kirja) Lise ja Lotte päättävät salaa vaihtaa osia, ja kun erilaisessa kasvatuksessa luonteetkin ovat kehittyneet hieman omiin suuntiinsa niin kummankin uudessa kodissa tapahtuu muutoksia...

Kirja keskittyy pääasiassa kaksosten elämään uusissa olosuhteissa (leffassa taisi se leiriosuus ja kaksosuuden paljastuminen kestää paljon pitempään) ja on tuon toisen lukemani Kästnerin tapaan täynnä hieman kuivakkaa huumoria; metaviittauksia ei tällä kertaa niin paljoa harrasteta kirjan keskellä olevaa Shirley Temple -juttua lukuunottamatta. Tietysti fiksut lapset jallittavat hölmöjä aikuisia miten tahtovat ja tietävät paremmin, mutta aikuiselle lukijalle Kästnerin ironia lienee vahvin kirjojen myyjä...
Ja avioerosta ja sen vaikutuksista lapsiin on tietysti puhe, vaikka ihan tällaisia tapauksia ei ehkä todellisuudessa kovin monta ole...

Kas, periaatteessa tämäkin sopisi Muuttoliikkeessä-haasteeseen kun Saksan ja Itävallan väliä reissataan, Helmet-lukuhaasteesta kuitenkin otan kohdan 22. Kuvitettu kirja.

14.2.17

Jarl Hemmer - Viljan valtakunta

Tarkoituksella en lukenut rakkaustarinaa ystävänpäiväksi, mutta kun nyt sattui niin huomioidaan sitten.
Kyseinen rakkaustarina on suomenruotsalaista epiikkaa itsenäisyyden alkuvuosilta, Jarl Hemmerin runoelma ilmestyi 1922 ja Huugo Jalkasen suomennos muutamaa vuotta myöhemmin.

Teos kertoo nimeämättömästä, joen halkomasta maalaiskylästä jota ympäröivät ruispellot (googlailu vinkkaa inspiraatioksi Vimpeliä). Elo on pastoraalista, nuorten rakkausjuttuja tapahtui monenlaisia mutta ei niihin niin paljoa kiinnitetty huomiota kunhan itse olivat diskreettejä, ja joka tapauksessa naimakaupat hoidettiin pääosin nimensä mukaisesti, omaisuuksien mukaan eikä satunnaisten tunneheilahtelujen.
Mutta sitten yksi kerta Vanhatalon lesken Klaara ja Pankarin renki Markus tulivat hyvin juttuun keskenään, mutta sitten päätti itse Pankari kosia Klaaraa ja leskihän tätä piti hyvänä ideana. Ja renkinsäkin Pankari hoiteli Klaaralle vähemmän rakkaaksi, mutta omat ongelmansahan siitä seuraa ja pian on koko kyläyhteisö sekaisin:

Nyt tarttui kylään kuvaamaton kammo.
Kuin riivattuna muuttui kaiken muoto.
Se poltti ruumista kuin tervasrohdin
ja vielä ankarammin sielu parkaa.
Tuvissa juostiin, juostiin julkitielle
vereksin turmanviestein, päivitellen
niin lähimmäisiään kuin itseänsä.
Kuin nokipilvi kiersi kylää juoru
ja peitti päivän kirkkaan totuuden.
Ja taikausko tuulta siipiin sai,
monille syntyi kuusikuinen lapsi, 
ja vasikoita tippui käyrin sarvin,
niin oli kylä sekasortoon syösty.

No, lopussa rakastavaiset tietysti saavat toisensa ja ei Pankarikaan ole suuri pahis, suurimman tuomion saa suhtautuminen ihmisiin kuin kauppatavaraan ja pelkän rahan ja materian tuijottaminen...

En nyt löytänyt alkukielistä esimerkkiä tästä, joitain Hemmerin teoksia on Projekti Lönnrotissa muttei tätä, joten en tiedä onko suomennoksen vapaa mitta alkuteoksesta: se pitää kyllä kerronnan selkeänä vaikkei ihan arkikieltä käytetäkään. Sävyjä ja tunnelmia kyllä välitetään, monessa kohdassa tuntuu hienoisen humoristinen ote (erityisesti alussa, mutta ei tuo yllä siteeraamani kohtakaan nyt ihan vailla pilkettä silmäkulmassa ole), mutta myös painostavampia, synkempiä ja aavemaisempia hetkiä löytyy.

Mutta:
Vaan juhlahumun, juomingit ja tanssit
taaksensa jättäin, hämyyn vainioiden
nuo kaksi häipyi, joita juhlittiin.
Vaieten pientareelta pientareelle
he astelivat, liian hämillänsä,
sanoa rohjetakseen mitään vielä.
Vain tähkät kuiskailivat kahisten
kuin ennen lakeuden lainehilla
yön äänettömän, tumman sinen alla.
He yhä kauemmaksi kulkivat,
he yhä syvemmälle vajosivat
ruismeren lauhaan, tuttuun syleilyyn.

(Mitä on tämä että ystävänpäivä on keskellä helmikuuta, mistä tähän vuodenaikaan löytää ruispellon?)

Toinen kirja Runohaasteeseen, ja Helmet-lukuhaasteesta otan kohdan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole (okei, saattaa olla että esim. niistä kuusikuisista lapsista ei kaikki jääneet henkiin mutta sillai näkyvästi tässä ei kuollut kukaan)

12.2.17

Merethe Lindstrøm - Days in the History of Silence


En osallistunut tänään lukumaratonille, mutta muuten vaan luin mm. tämän loppuun.

Eva ja Simon ovat vanheneva aviopari, ja Simonia vaivaa jo ilmeisesti vanhuusajan dementia, hän on lakannut puhumasta. Jo aikuiset tyttäret ovat sitä mieltä että Simonille olisi parempi olla hoitokodissa, Eva ottaa hakupaperin ja "unohtaa"sen: tyttäret hermostuivat myös siitä, että kodissa siivousapuna ollut Marija, joka oli ollut työssään taitava ja mukava, lähestulkoon perheystävä, oli äkisti erotettu eikä Eva ollut antanut oiken mitään järkevää selitystä tälle. Eipä silti, niin Eva kuin Simon olivat kumpikin vaienneet myös muista asioista, paljon toisilleen ja vielä enemmän lapsille ja nyt kun Simon on muutenkin vajoamassa hiljaisuuteen, jää Eva pääosin yksin vaikenemiseensa...


Kirjan kertojana on Eva, joka lyhyissä luvuissa paljastaa ajatuksia, aiheita ja tapahtumia mutta myös kierrellen kuin kissa kuumaa puuroa, kerronta on paljolti toteavaa muttei aina järin suoraviivaista. Yleissävy oli sen verran painostava, kliininen ja kuivakka että toisaalta teki pariin kertaan mieli jättää suosiolla kesken, mutta kuitenkin tuli jatkettua ja edettyä jopa sujuvasti, takkuamista tässä ei ollut: selvästi Merethe Lindstrøm osaa kirjoittaa (ja on siitä palkittu Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla).

Ei tämä nytkään oikein noussut "minun kirjakseni", tällainen psykopatologinen keskiluokkaisen perheen kulissien takaisten käänteiden erittely ei ole läheisimpiä aiheita, mutta onhan sillä omat faninsa, ja ihan tyytyväinen kuitenkin olen että tämä tuli luettua.

Haasteetkin edistyvät: Frau, Signora & Bibi -haaste kaipasi norjalaisedustusta (Les-Lue-Reeta ihmettelikin joskus että näitä nykynorjalaisia naiskirjailijoita tuntuu tulevan kovin niukasti suomeksi), Muuttoliikkeessä on edustettuna (Simon on jostain keski-Euroopasta, luultavasti Saksasta, ja Marija Latviasta) ja Helmet-haasteeseen saan kohdan 39. Ikääntymisestä kertova kirja.

10.2.17

Dina Rubina - Kaksiosainen sukunimi


Kirjastosta bongasin tämän, minulle tuntemattomalta kirjailijalta novellikokoelma on harkitsemisen arvoinen ja kun tekijä Dina Rubina on venäjänkielinen niin tämähän osuu mainiosti myös Frau, Signora & Bibi -haasteeseen, otetaan siis luettavaksi.
Tuukka Sandströmin suomennos on ilmestynyt toissavuonna, mutta kirjan kolme pitkää novellia on kaikki kirjoitettu 90-luvun alussa kun Neuvostoliitto veti viimeisiään tai oli jo vetänyt, tapahtumapaikkana se kuitenkin on eli pysyttelemme myös vähän viimevuotisissa Leningrad - Ost-Berlin -tunnelmissa (ja ihan hyvä että oli vähän taustoja lukenut, Rubina sirottelee mukaan kulttuuriviittauksia joista en kai ihan kaikkia hoksannut mutta yleistunnelmaan pääsi kuitenkin hyvin mukaan). Ja millaisia novelleja, hauskoja, kepeänvakavia, fiksuja, vähän vinksahtaneita ja iskeviä, tästä minä tykkään.

Ensimmäisessä, niminovellissa, pariskunta on juuri saanut lapsen kun miehelle soittaa nainen joka kertoo että tämä ei olekaan lapsen isä, vaan hänen miehensä on, mitäs nyt tehdään. Mies aikoo lähteä mutta, no, sitten se ei olekaan niin helppoa ja niin miehen ja pojan välille syntyy hyvin läheinen yhteys...ja tämän tarinan seassa liikutaan toisessa aikatasossa jossa samainen mies ja nyt teini-ikäinen poikansa ovat lähdössä lomamatkalle; äitinsä ja "isäpuolensa" kanssa asuva poika on just niin kaikkitietävä kuin teinit vain voivat olla, mutta eipä tiedä perheestään asioiden oikeaa tolaa, vanhemmat ovat yhteisestä sopimuksesta tämän pitäneet salaisuutena...
Eräs älykkö istahti tielle -novellissa taas kerrotaan kirjailijatalosta jonka asujaimisto on aika eksentristä liepeillä liikkuvasta itsensäpaljastajasta puhumattakaan, ja tämä limittyy päähenkilön kovin myttyyn menneeseen rakkausjuttuun...
Ljubka taas sijoittuu 50-luvulle, nuori naislääkäri, pienen vauvan yksinhuoltaja, palkkaa kodinhoitajan joka on juuri vapautunut pikkurikollinen, mutta erinomaisen aikaansaava tapaus, ja, no, asiat muuttuvat joskus rajustikin...

Nämä olivat tosiaan erinomaisen ilahduttava tuttavuus, pidin, suosittelen ja odotan josko Idiootti lykkäisi enemmänkin Rubinaa suomeksi markkinoille.

Marinka, kyynisyyteen asti seesteinen ihminen kuten kaikki lahjakkaat lastenkirjailijat, sanoi minulle: -Matkusta sinne ja selvitä asiat. Sittenpähän näet, kenelle kuuluu hänen...jäykkäpiirteinen kulttifiguurinsa.
Niinpä lensin Tallinnaan, upeaan sumuiseen kaupunkiin, jota en yksinkertaisesti kyennyt näkemään, koska Kosjan harmaantuvat kiharat peittivät näkyvistäni raatihuoneen, kirkot, tiilikatot ja muut nähtävyydet.

Novellihaaste etenee kolmella novellilla (kokonaismäärä 126), Helmet-haasteesta otan tällä helpon, 23. Käännöskirja. Ja kirjan ovat lukeneet myös ainakin Marissa, Mai ja Donna Mobile

9.2.17

Unto Kupiainen - Sotarunot

 


Blogi jatkaa ykkösrunoilijakseen nousseen Unto Kupiaisen seurassa, tällä kertaa kokoelmalla joka alunperin kirjoitettiin jatkosodan tunnelmissa mutta juuttui sotasensuuriin koska se "uhkuu synkintä sotaväsymystä ja morbidia kauhukuvausta" (Olavi Paavolaiselta sitaatti takakannessa, eivät ole takakannen mainosblurbit samanlaisia kuin nykyään), ja tässä muodossa (parilla runolla täydennettynä) ilmestyi vasta 1955.

Kontrastia syntyi kun oli jokin aika sitten lukenut tätä edeltävän Kalvan laulun, joka on hyvin mahtipontinen ja paatoksellinen isänaallisen sankaruuden kokoelma, tässä siitä on tultu alas ja lujaa: lähempänä vertailukohtana on Yrjö Jylhän Kiirastulen keskusaineisto, joskin Kupiainen vetää omia juttujaan hirtehisempään suuntaan...'Helvetinkukkulasta' tulee vähän mieleen Jylhän 'Kaivo', muttei kuitenkaan

On ruoka loppunut, voi vettä noutaa
vain hengen-kaupoin tilkan huuliin kuumiin
kranaattikuopasta, joss' sormin soutaa
silvotut jätteet lahon ryssänruumiin.

Kupiaisen tuotannossa olen aiemminkin arvostanut hyvän mitan hallinnan ohella ironisuutta ja taitoa sekoittaa ylevää ja groteskia, ja tässä sitä tosiaan riittää, varmaan enemmän kuin missään. Kirjassa riittää klassista aineistoa, ensimmäisessä runossa (nimeltään 'Elämän laulu') kuunnellaan linnunlaulua ja seuraavassa runoillaan täysikuusta, mutta kun näitä ei ihastella rakastetun kanssa puutarhassa...ja toisaalta tunnelmaltaan ylevin ja positiivisin runo on nimeltään 'Luurankovartio'...
Osallistun kirjalla Ompun Runohaasteeseen,  ja Helmet-lukuhaasteesta valitsen teoksen hengen mukaisesti kontrastisen 5. Kirjassa liikutaan luonnossa.

Muutos

Näin sinut usein hyökkäyksen aikaan
tulessa, helvetissä teräksen.
Sinussa muutoksen se minkä saikaan,
en tiedä, - mut et ole entinen.

Lomalla oomme. Välkkyy viinilasi,
ja ihmeen ihme, naisen nauru, soi.
Elämä hehkuu sinun katseestasi,
sen hurmaa juuri nuori ruumiis joi.

En milloinkaan noin villin-kiihkeänä
sua vuosinamme nähnyt nuoruuden.
Kuin liekki leimahtelee yönä tänä
suus humaltunut suulla neitosen.

Mut tämän tästä jäätyy naurus huuliin
sekunnin ajaks ehkä, - herää taas.
Ja mykin silmin tuijottelet tuuliin,
vavahdat kesken sanaa hurjimpaas.

Sun sisälläs on tapahtunut jotain
tai parhaillansa jotain tapahtuu.
Sen kypsyttäneet ovat kentät sotain,
mut muilta lukitsee sen iäks suu.

Nyt elämää kuin kuolleen äidin kättä
- myös itse vainajana - hapuilet
tuvassa tutussa, mut löytämättä.
Jäit elämään, mut elämälle et.

8.2.17

Arthur Schnitzler - Unikertomus

 

Vaikkei varsinainen leffakansi olekaan, tuo kirjan kansikin jo kertoo yhteyden josta tämä Arthur Schnitzlerin teos on nykyään tunnetuin (ja joka on ehkä edesauttanut käännöksenkin ilmestymistä, suomentajana Oili Suominen): Stanley Kubrickin elokuva Eyes Wide Shut perustuu tähän, vaikka tässä ollaankin Wienissä oletettavasti kirjoitusajan tietämillä 20-luvulla (ja lukiessa kuvani henkilöistä vivahti vain vähän Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin suuntaan).

Tarinassa ollaan samoilla reiteillä: nuorehko lääkäri Fridolin ja vaimonsa Albertine ovat olleet juhlimassa karnevaaleissa ja rakkaudensekainen keskustelu kääntyy aiempiin kohtaamisiin toisten naisten ja miesten kanssa, viettelyksiin ja mielihaluihin, ja näitä alkaa sävyttää kasvava mustasukkaisuus (vaikka sinänsä oikein mitään ei ollutkaan tapahtunut). Tämän katkaisee Fridolinille tuleva kutsu sairaskäynnille, ja öisessä Wienissä alkaakin tapahtua kun käynnin jälkeen poiketessaan kahvilaan hän kohtaa vuosien takaisen tutun Nachtigallin joka on lähdössä soittamaan pianoa varsin merkilliseen tilaisuuteen, ja Fridolin päättää ängetä mukaan...
Seikkailun jälkeen palataan kotiin jossa Albertine herää ja kertoo näkemästään unesta, ja seuraavana päivänä Fridolin yrittää töittensä sivussa hieman palata edellisen yön tapahtumien jäljille mutta jäljet katoavat...

Schnitzlerin pyrkimys unenomaiseen tunnelmaan on varsin onnistunut, yön tapahtumissa on epätodellisuuden tuntua ja seuraava päiväkin on merkillinen, mikä tapahtuikaan todella ja mikä ei (samalla kerronta pysyy kuitenkin hyvin kikkailemattomana, tyylillisesti tämä on kuitenkin varsin helppolukuinen). Runsaasti ammennetaan Freudin teorioista (ja Freud olikin Schnitzlerin tuttuja), mistä tulevat unien keskeiset roolit sekä myös erotiikan merkitys, tosin enemmän tunnelmana ja viittauksina, demimondainina, kuin minään overttina kuvastona.
Omalaatuisella tunnelmallaan tämä kyllä minua viehätti vaikka sinänsä jos on sen leffan nähnyt niin ei tämä olennaisesti lisää tarjoa...(ja jos hermostuu aikakaudelle tyypillisestä seksismistä, niin sitäkin löytyy). 
Helmet-haasteeseen otan kohdan 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: niin proosaa kuin näytelmiäkin löytyy runsaasti.

6.2.17

Grazia Deledda - Marianna

Jatkamme Italiassa, joskin Sardinian puolella ja aika on eri, mutta ihmisten kohtaamisen vaikeus on tässäkin keskiössä.
Grazia Deledda on näitä vähän tuntemattomampia nobelisteja, kirjallista tuotantoa on runsaasti 1900-luvun alussa ja muutamia kirjoja on suomeksikin tullut (tämän suomentajana Jalmari Hahl) mutta eipä näitä taideta kovin paljoa nykyään lukea, kirjabloggaajia lukuunottamatta: Tarukirjan Margit tästä on vinkannut ja aikeissa on ollut lukea pitempään (kun italialaisesta kirjallisuudesta olen muutenkin pitänyt), ja nyt kun on tämä Frau, Signora & Bibi -haaste...

Tyylilajissa ollaan realismin äärellä, tai verismiksi tätä tässä yhteydessä kutsutaan. Tapahtumat sijoittuvat Sardinian maaseudulle, nuori Marianna Sirca on vuosien palveluksen jälkeen juuri perinyt varakkaan setänsä ja on nyt itse varakas nainen, mutta uuteen asemaan asettumisessa on oma työnsä...ja pian hän myös kohtaa Simone Solen, joka oli aikoinaan myös ollut sedän palveluksessa jonkin aikaa ja on nyt metsärosvo, varsin vähäisten rikosten pikkurosvo josta ei ole edes luvattu palkkiota, mutta lainsuojaton kuitenkin. Simonen ja Mariannan välillä syntyy yhteisymmärrys ja rakkaus, mutta kaukana ongelmattomasta: kummallekin osapuolelle on palvelijanelämän jälkeen vapaus tärkeää, Marianna haluaa että Simone ilmoittautuisi poliisille ja kärsisi rangaistuksensa ja tämä taas kuulostaa Simonesta kovin arveluttavalta, ja kummankin väki ei myöskään ole kovin innoissaan suhteesta...

Deleddan tyyli edustaa aikakautensa realismia, ei niin minun suosikkini mutta luettavaa: kun ollaan perusasioiden, rakkauden ja kärsimyksen, parissa, niin maisemakuvaukset eivät tunge eteen mutteivät käy myöskään niin ohuiksi että näyttäisi teatterilavalta. Keskellä ovat kuitenkin ihmiset, tärkeimpänä Marianna, ja näiden kautta esitetty rakkauden, vapauden, rikoksen, omaisuuden ja itsemääräämisen problematiikka (ilmeisesti muissakin Deleddan kirjoissa käsitellään paljon rikosta ja sovitusta, ja kai noita muitakin).

Häneltä ei puuttunut mitään. Ja istuen nän ajatuksissaan hän varman itsetietoisena katseli ympärilleen ja tuijotti kirkkaaseen iltaruskoon, jossa vaihteli puna ja harmaa, ja joka lisäsi yksinäisyyden tunnetta, niinkuin karjatalon hämäräkin.
Hän tunsi ikäänkuin vanhentuneensa. Hänen mieleensä muistui, miten hän lapsena ensi kerran oli käynyt täällä ja miten joku oli kuiskannut hänen korvaansa: - Jos olet kiltti, saat kaiken tämän. Ja hän oli katsellut ympärilleen levollisin silmin, ihmettelemättä ja haluamatta, vastaten ainoastaan: Niin.

Kiinnostava teos, varmaan muuhunkin Deleddan tuotantoon voisi tutustua. Ja Helmet-lukuhaasteesta otan tällä kohdan 2. Kirjablogissa kehuttu kirja.

4.2.17

Paolo Giordano - Alkulukujen yksinäisyys

 
 (siinä on hintalapun jämät, ei kuulu varsinaisesti kanteen)

Muutaman vuoden takainen bestseller, Paolo Giordano nappasi tällä esikoisromaanillaan Premio Stregan (Italian isoin kirjallisuuspalkinto), Helinä Kankaan suomennos ilmestyi pari vuotta myöhemmin ja tämä on ollut potentiaalisesti kiinnostavien listalla jo pitkään...

Kahden aika rikkinäisen ja yksinäisen ihmisen, Mattian ja Alicen välille, syntyy eräänlainen suhde, luontainen yhteensopivuus jossa säilyy kuitenkin myös jatkuva etäisyys. Mattia on ehkä jonnekin autismispektrille sijoittuva matemaatikkolahjakkuus, joka lapsuudessaan aiheuttaa kehitysvammaisen kaksoissiskonsa katoamisen, ehkä kuoleman (joskin oikeasti vanhemmat, koulu jne, miten te tämän hoiditte...) ja Alice kolhii itsensä pahasti lapsena lasketteluonnettomuudessa ja tätä seuraa anoreksia ja yleinen päämäärättömyys elämässä...kumpikaan henkilö ei ole erityisen miellyttävä mutta, no, entäs sitten?

Tämän varsin erikoislaatuisten henkilöiden erikoislaatuisen suhteen kehitystä sitten seurataan usean vuoden ajalla, tiettyihin välähdyksiin keskittyen. Kerronta on hillittyä, liikoja ei selitellä (ei mainita ääneen mitään autismia, kehitysvammaisuutta, anoreksiaa, vähänlaisesti viiltelyäkin...) mutta tarina etenee kuitenkin hyvin sujuvasti ja selkeästi. Ja mikä mainioita, ne helpoimmat, sentimentaalisimmat ratkaisut vältetään vaikka niiden suuntaan flirttaillaankin...

Sitten kaikki neljä jäivät sanattomiksi. Tuntui kuin Mattian isä olisi katsellut jotakin Alicen lävitse, ja Alice yritti jakaa painonsa tasaisesti molemmille jaloille näyttääkseen vähemmän rammalta. Hän ajatteli, että hänen äitinsä ei koskaan tutustuisi Mattian vanhempiin, ja se tuntui hänestä vähän surulliselta, mutta vielä surullisemmalta tuntui olla ainoa ihminen, joka ajatteli sellaista.

Kiva kirja, ymmärrettäviä ovat sekä suuri kirjallisuuspalkinto että suosio lukijoiden keskuudessa, minäkin etenin viihtyen hyvin tämän parissa. Muiston pysyvyydestä en tosin uskalla sanoa mitään.

Tässäkin kirjassa sivutaan Muuttoliikkeessä-haastetta mutta taas sen verran marginaalisesti että en ole suoraan tätä siihen ilmoittamassa. Helmet-haasteessa tämä sopii kohtaan 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja.
Tätä on myös blogattu aika paljon, linkitän tässä nyt vaikka Kiiltomatoon, Sariin, Mannilaiseen, Hannaan, Nannaan...mutta toinenkin Google-sivu näytti olevan täynnä bloggauksia. Ja näköjään jotkut muutkin ihmettelivät että mihin ihmeen pohjoiseen kaupunkiin Mattia voi mennä, jossa maksetaan euroilla ja jossa voi katsoa auringonnousua Pohjanmeren yli...

1.2.17

Tammikuun luetut

Nnedi Okorafor - Kabu-Kabu
Friedrich Dürrenmatt - Epäily
Iselin C. Hermann - Suutelen postinkantajaa
Sergei Dovlatov - Ulkomuseo
Alicia Giménez Bartlett - Petra Delicado ja merkityt tytöt
Oliver Friggieri - Viimeinen faldetta
Slavenka Draculić - The Taste of a Man
Barbara Pym - Less Than Angels
N.R.Syme - Se on tietysti Petteri
Milena Michiko Flašar - Kutsuin häntä Solmioksi
Johann Wolfgang von Goethe - Faust

Jari Ruotsalainen - Kosmeettisia häiriöitä
John Meyendorff - Byzantine Theology: Historical Trends and Doctrinal Themes
Olli-Pekka Vainio - Hitaan järjen kritiikki

Tammikuussa on taas tullut luettua varsin iso nippu monenlaisia kirjoja ja blogimaailmassa on ollut kaikenlaista muutakin aktiviteettia, kuten 101 kirjaa -projekti Suomen satavuotisen itsenäisyyden johdosta (itse en ole siihen osallistumassa muuten kuin sivusta seuraamalla).
Klassikkohaastetta vietettiin taas tällä kertaa Faustin merkeissä, seuraavaa klassikkovalintaa heinäkuulle pitänee alkaa harkita...
Helmet-haaste on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, kun tässä alkuvaiheessa jokainen kirja sopii nyt johonkin, ja samoin itselleni julistama Frau, Signora & Bibi -haaste on aloitettu reippaasti ja sekalainen nippu otollisia kirjoja on jo kirjastosta katsottu...samoin Muuttoliikkeessä -haaste on aloitettu ja kiinnostavasti havaittu että siinä taitaa olla vähän sama kuin aikoinaan Ihminen sodassa -haasteessa, vaikka varsinaisia haastekirjoja ei niin paljoa lukisikaan niin huomaa enemmän että itse asiassa aika monessa kirjassa jotenkin marginaalisesti aihetta sivutaan...novellihaaste etenee omalla painollaan, ja runojakin on tarkoitus nyt tässä kuussa lukea lisää.
(Haasteista lisää omalla sivullaan).



mies nainen muu
englanti 87 90 2 179
suomi 45 36
81
ranska 32 10 2 44
japani 33 9
42
saksa 34 3
37
italia 31

31
ruotsi 20 9
29
venäjä 24 2 1 27
tsekki 12 1
13
norja 12 1
13
espanja 8 1 1 10
puola 3 3
6
arabia 5
1 6
unkari 5
1 6
tanska 5 1
6
viro 4

4
portugali 2 2
4
kiina 3 1
4
islanti 2
2 4
slovenia 2
1 3
slovakia 2 1
3
muu

3 3
serbo-kroatia 2 1
3
hollanti 1 1
2
kreikka 2

2
iiri

1 1
turkki 1

1
latina
1
1
albania 1

1
urdu 1

1
bulgaria

1 1
latvia 1

1
malta 1

1

381 173 16 570